Tosi rasittavaa kun taloyhtiö ei tiedota mitään etukäteen.
Asutaan vuokralla rivitaloyhtiössä, jossa kaikki muut asukkaat on osakkaita. Meille ei ikinä kerrota mitään etukäteen. Esim. tokaluokkailainen tyttö soitti kerran hädissään, että "Äiti tänne meille tuli kaksi miestä ja ne vaihtoi meidän pääoven". Tai, että "Äiti meidän pihalla on jotain miehiä ja ne kattelee meidän kattoa." Milloin mitäkin työmiehiä ilmestyy pihalle jne. tekemään jotakin. Samoin taloyhtiön hallituksen jäsenetkin saattavat tehdä ihan samaa. Tänä aamuna kaksi taloyhtiön asukasta kykkivät meidän makuuhuoneen ikkunan alla ja kaivoivat sokkelin esiin. Siis täysin mitään meille kertomatta tai ilmoittamatta. Senkun vaan tulivat. Aivan käsittämätöntä touhua.
Kommentit (16)
Sen ei tarvi olla oikeudenmukainen kaikkia kohtaan tai toteuttaa kaikkien asukkaiden toiveita. Enemmistön ääni ratkaisee ja vähemmistön on siihen taivuttava. Tämä kannattaa tiedostaa, kun menee osakkaaksi yhtiöön, jossa yhtiökumppanit ovat ihan toisin ajattelevia arvomaailmaltaan kuin on itse.
jos ehdotan jotain ei mene läpi, pyörät esim. ruostuu sateessa, kun ei ole pyötävarastoa eikä kuulemma tule
- ollaan ainoa lapsiperhe...muut mummoja tms.
Sieltä saisit tietoa, mitä yhtiökokouksissa sovittu.
ja tehtiin harjakatto 3 x kalliimmalla kuin alunperin 10 v aikaisemmin oli ehdotettu
Sen näkee näistäkin EU-vaaleista, että miten enemmistö äänestää Soinia, voi härreguud sentään. :) Mutta niihin on tyytyminen ja yrittävä sopeutua, vaikka itse olisi täysin eri mieltä asiasta.
ja tehtiin harjakatto 3 x kalliimmalla kuin alunperin 10 v aikaisemmin oli ehdotettu
Taloyhtiön hallituksen jäsenet on just näitä jotka itsekin tykkäävät tulla meidän pihalle mitään ilmoittamatta. Eivät ilmeisesti itse ymmärrä ettei noi saa tehdä.
kävelemään ihan kuka vaan! Vaikka ihan teidän ikkunanne alle. Ellei teillä ole erikseen yhtiöjärjestyksessä jaettu hallintaoikeuksia pihan osiin. Jota ei yleensä ole tehty!
Voisitte tarkistaa tiedottamisessa, että onko teidät todella merkitty asunnon asukkaaksi taloyhtiön asukasluetteloon, kun kerta ette saa postia. Nykyään kun muuttoilmoitukset jätetään postiin, eikä isännöitsijälle (kuten aiemmin oli tapana), niin isännöitsijät eivät saa mistään tietoa, kuka kämpässä asuu, ellei sitä hänelle erikseen ilmoita. Isännöitsijä haluaa todennäköisesti kopion teidän vuokrasopimuksestanne.
Pääsääntöisesti esim. tuo ulko-oven vaihto olisi kyllä vuokraisännän teille ilmoitettava.
Oletko ollut yhteydessä vuokranantajaan? Käykö hän yhtiökokouksissa? Voisiko hän informoida teitä?
Meillä on rivitaloasunto vuokralla ja olemme antaneet vuokralaisillemme (pitkäaikaset ja hyvät) valtakirjan käydä yhtiökokouksissa. Niinpä he ovat myös perillä mitä yhtiössä tapahtuu, toki meillekin tulee yk:n pöytäkirjat.
Mutta ehkä helpointa olisi ottaa yhteyttä ensin hallituksen puheenjohtajaan ja kertoa, miten asian koette. Jos ovat todella niin urpoja, että eivät tajua, että teidän tulee etukäteen tietää tällaisista asioista.
,joka on taloyhtiön osakas kuin muissa osakkaissa. Teidän vuokranantajanhan tulisi teille infota, mitä taloyhtiö on kokouksissa päättänyt, mitä korjataan jne.
toisen pihalle? Meillä on jokaiselle aidattu piha. Takaosassa puuaita ja sivuilla pensasaidat. Näiden aidattujen pihojen ympärillä on yhteistä piha-aluetta. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä naapurin aidatulle pihalle, mutta ilmeisesti siis minäkin saisin niin tehdä. Saako tosiaan tulle tekemään kuoppia pääoven viereen noin vain ilmoittamatta? Olisin mielelläni ensin itse tarkistanut ettei siinä ole mitään lasten juttuja ja siirrellyt kukkapurkkeja sun muuta tavaraa.
t: ap
joten lienee tiedossa ketä tässä asuu. Taloyhtiön jäsenet kyllä ovat tietoisia meistä. Tietävät että tässä asunnossa on asunut vuokralaisia ennenkin ja ovat huomanneet asukkaiden vaihtuneen. Ei luulisi olevan suuri vaiva laittaa lappu vaikka postilaatikkoon tai tulla ovelle kertomaan.
kävelemään ihan kuka vaan! Vaikka ihan teidän ikkunanne alle. Ellei teillä ole erikseen yhtiöjärjestyksessä jaettu hallintaoikeuksia pihan osiin. Jota ei yleensä ole tehty!
Voisitte tarkistaa tiedottamisessa, että onko teidät todella merkitty asunnon asukkaaksi taloyhtiön asukasluetteloon, kun kerta ette saa postia. Nykyään kun muuttoilmoitukset jätetään postiin, eikä isännöitsijälle (kuten aiemmin oli tapana), niin isännöitsijät eivät saa mistään tietoa, kuka kämpässä asuu, ellei sitä hänelle erikseen ilmoita. Isännöitsijä haluaa todennäköisesti kopion teidän vuokrasopimuksestanne.
Pääsääntöisesti esim. tuo ulko-oven vaihto olisi kyllä vuokraisännän teille ilmoitettava.
Mutta se että lienee yleisesti tiedossa, kuka kämpässä asuu, ei ole "asukasluettelon virallinen kirjaus". Virallisen kirjauksen jälkeen taloyhtiölle astuu tiettyjä velvoitteita. Kannattaa tehdä se ilmoittaminen "oikein", eikä vain luulla, että joku hoitelee puolestasi, kun näkee sulla olevan siihen kämppään avaimet.
joten lienee tiedossa ketä tässä asuu. Taloyhtiön jäsenet kyllä ovat tietoisia meistä. Tietävät että tässä asunnossa on asunut vuokralaisia ennenkin ja ovat huomanneet asukkaiden vaihtuneen. Ei luulisi olevan suuri vaiva laittaa lappu vaikka postilaatikkoon tai tulla ovelle kertomaan.
kävelemään ihan kuka vaan! Vaikka ihan teidän ikkunanne alle. Ellei teillä ole erikseen yhtiöjärjestyksessä jaettu hallintaoikeuksia pihan osiin. Jota ei yleensä ole tehty!
Voisitte tarkistaa tiedottamisessa, että onko teidät todella merkitty asunnon asukkaaksi taloyhtiön asukasluetteloon, kun kerta ette saa postia. Nykyään kun muuttoilmoitukset jätetään postiin, eikä isännöitsijälle (kuten aiemmin oli tapana), niin isännöitsijät eivät saa mistään tietoa, kuka kämpässä asuu, ellei sitä hänelle erikseen ilmoita. Isännöitsijä haluaa todennäköisesti kopion teidän vuokrasopimuksestanne.
Pääsääntöisesti esim. tuo ulko-oven vaihto olisi kyllä vuokraisännän teille ilmoitettava.
Kaikki piha on yhteistä, jos ei ole erikseen yhtiöjärjestyksessä jaettu, että mitä osaa kukakin hallitsee. Tosin kotirauhanhäirintä ja muu tirkistely on sitten ihan toisten pykälien mukaan kiellettyä. Eli et voi liimata nenääsi lyttyyn naapurin ikkunaan, vaikka seisotkin yhteisellä pihalla hänen makuuhuoneensa ikkunan takana.
toisen pihalle? Meillä on jokaiselle aidattu piha. Takaosassa puuaita ja sivuilla pensasaidat. Näiden aidattujen pihojen ympärillä on yhteistä piha-aluetta. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä naapurin aidatulle pihalle, mutta ilmeisesti siis minäkin saisin niin tehdä. Saako tosiaan tulle tekemään kuoppia pääoven viereen noin vain ilmoittamatta? Olisin mielelläni ensin itse tarkistanut ettei siinä ole mitään lasten juttuja ja siirrellyt kukkapurkkeja sun muuta tavaraa.
t: ap
Mitäs sitten jos joko joku taloyhtiön hallituksen jäsen tai sen palkkaama työntekijä tulee tekemään jotakin korjaustyötä tms. ja asukkaille ei olla asiasta kerrottu ja jotakin pihalla ollutta tavaraa tai istutuksia menee rikki tai tärvääntyy? Kuka on korvausvelvollinen? Vai meneekö asukkaan itsensä piikkiin kun ei ole osannut kristallipallosta ennustaa asiaa ja siirtää tavaroita?
Toisen omaisuutta ei saa tärvellä tai tuhota.
Tosin kukkaistutuksia, siis maahan laitettuja, saa sotkea, jos et ole pyytänyt erillistä lupaa istuttaa niitä siihen kohtaa etukäteen taloyhtiöltä. Eli sulla on oltava periaatteessa taloyhtiön lupa kasvattaa kasveja sillä kohtaa, sillä piha on niiden. Esim. jotkut taloyhtiöt ovat hyvin näreissään, jos talon seinustaa vasten laittaa jotain kasvamaan. Se on sen seinän tuho, jos jokin "muratti" kasvaa tuuletusrakoihin ja jos huonosti on hoidettu juuristokin juurimatolla, niin menee salaojatkin remonttiin. Kamalan kallista muutaman kukkapuskan vuoksi. Sinuna en istuttaisi ainakaan seinänvierustoille mitään, ettet itse joudu korvausvelvolliseksi.
Mutta jos muuta omaisuutta on hajonnut, niin niistä lasku taloyhtiölle. Ne laittaa sen sitten remonttifirmalle, koska näillä on vakuutukset sellaisia tapauksia varten. Eli laskun maksu tulee tosiaankin remonttifirman vakuutuksesta aikanaan. Älä siis odota ihan heti rahojasi. Vakuutusyhtiöt kun ovat aika hitaita päätöksissään ja tässä on tällaista kirjeiden siirtoa eteenpäin, joka ottaa aikansa.
Ihan pienestä en lähtisi narisemaan, sillä mulle hyvä naapurisopu itselleni on n. 200 euron arvoinen. Sen alle arvostan hyvää naapuruutta ennenkuin narisen asioista tai olen valmis tuon summan maksamaan heti, jotta saisin naapurisuhteen hyväksi. Mieti missä sulla menisi raja. Tietenkin voisin jututtaa, että mitenkäs ne kukkapurkit hajosi, oliko vahinko ja että eihän vaan tapahtuisi toisten.