Miksi mä olen näin kranttu (yh)? Törmäsin kivaa mieheen,

olet ilmeisesti vinksahtanut.



Hyviä miehiä ei kasva joka oksalla. Tiedän sen, koska olen monta avioeroa seurannut ja itsekin sen partaalla ollut.



Kuulemma tarjosin itseänni yhdelle yh:lle, joka ilmeisesti tyrmäsi.



Varmaan se kärvistelee nyt, sillä käveli onnensa ohi.



No .... toisaalta olisko se mua saanutkaan. Ei se ainakaan ollut sen arvoinen.

Ei kenenkään tarvitse olla parisuhteessa jos ei siltä tunnu! Jostain syystä tämä mies ei vaan sytyttänyt sinua. Jatka samaan malliin, jos joskus tulee vastaan joku joka sytyttää, olet kyllä silloin täysillä mukana itsekin.

ei edes pientä kipinää saanut aikaiseksi :(



Ihan vastaavia hyviä miehiä on tullut vastaan ennenkin... siis kivoja, itsestään ja elämästään huolta pitäviä symppiksiä. Mut kun ei vaan tunnu pintaa syvemmällä.



Ihan hyvin itsekseenkin pärjää, tietysti, mutta kun ei edes kevyehköön seurustelusuhteeseen saa itseään....



ap

tasapainoisia. Millainen oli aiempi miessuhteesi? On tyypillistä, että huonon suhteen jälkeen päätyy uudelleen huonoon suhteeseen. Syynä yleensä läheisriippuvuus ja se, että on jo kotona tottunut "hankalaan/tasapainottomaan" elämään ja se tuntuu kotoisalta.



Ei koe ansaitsevansa hyvää elämässä ja siksi kunnonnollinen mies ei sytytä vaan esim. alistava mies.

Ei sille mahda mitään jos ei rakastu. Mies voi olla vaikka kuinka hyvä paperilla, mutta sitten käytännössä ei vaan toimi. Mulle on käynyt monesti niin, ei vaan löydy yhteistä säveltä tosi kivan, kiltin ja hyvän miehen kanssa. Yhteen oikein yrittämällä yritin rakastua, mutta ei mahtanut mitään.



Mutta löysin sitten lopulta sen, jonka kanssa toimi. Hyvä, kiltti, komea, fiksu, lämmin, rakastava. Nyt ollaan naimisissa ja odotetaan yhteistä lasta. ONneksi en ottanut ketään niistä muista, vaikka kuinka olivat paperilla hyviä.

Näitä "hyvä paperilla" -tyyppejä on varmaan jokainen kohdannut. Kaikki kuulostaa ihanteelliselta, mutta ei vain sytytä. Ja jos väkisin yrittää, alkaa ällöttää.



Kyllä sen sitten huomaa, kun tulee oikeasti kiinnostava tyyppi. Itse yritin tapailla puolikiinnostavia miehiä, mutta ei siitä mitään tullut. Sitten sen oikea vain käveli vastaan... Ei ole renttu, muttei mikään tylsimyskään. Hyvää kannattaa odottaa, mutta pidä silmät auki. Hyvää kesää! :)

Siis kukaan mies ei vaan sytytä, tai vaikka sytyttäisikin(edes pikkuisen) niin huomaan kekesiväni jos jonkinmoisia syitä, miksi tyyppiin ei kannata sitoutua.

Olen eronnut kahdesti, ensin nuoruuden poikaystävästä ja sitten lasteni isästä, ja kumpikin ero oli ihan kamalan vaikea, ikävöin heitä varmaan jollain tasolla vieläkin. Ekasta erosta 13 vuotta ja toisestakin jo kaksi.

Koen varmaan jotenkin helpommaksi etääntyä miehistä jo alkuvaiheessa, en uskalla antaa itseni ihastua, saatikka rakastua etten särje sydäntäni enää kolmatta kertaa. Jotenkin tuntuu etten kestäisi sitä henkisesti. :(((



Mulla ei oo varmaan enää mitään mahdollisuutta löytää uutta kumppania, kun olen näin tunnevammainen?

kun pitää itseään epätoivoisesti suhteeseen tyrkyttää. Jotakin saavutettavaa ja saalistettavaa miehessä pitää olla. Liian helpot eivät kiinnosta

tosiaan tuntuu sille, että jokaisessa "hyvässä" miehessäkin on joku sellainen juttu, johon mielenkiinto sitten lopahtaa. Myös tuo liiallinen tyrkyttäminen ärsyttää minua selvästi - miehen liikaan intoon on tän uusiosinkkuuden aikana moni juttu lopahtanut...



Olis vaan kiva tapailla jotakin, kiinnostua ihan kaikessa rauhassa jos sellaista on tapahtuakseen, viettää aikaa yhdessä jne. Mutta mikään kevyempi suhdekaan ei tosiaan pääse edes alkamaan, koska minua ei vaan kiinnosta!



Kuten teistä moni muukin ajattelee; ehkä se oikean vaan joskus kävelee vastaan. Sais kyllä kävellä jo, kun ollaan tässä pian kolme vuotta sinkkuiltu :(



ap

Eivät hyvät miehet kirjaimellisesti kävele vastaan.

Olet ilmeisesti nätti, koska miehet tyrkyttävät itseään sinulle. Peli ei varmasti ole vielä menetetty!