Ollaanko ihan hulluja, jos jätetään ehkäisy nyt pois, vaikka meillä on 4kk ikäiset kaksoset?

Jos kerran tuntuu, että jaksaisitte vaikka toiset kaksoset heti putkeen, niin mikäs siinä.

omat jaksamisesi paremmin.

Tuttuni ei käyttänyt ehksisyä ensinmäisen lapsen jälkeen ollenkaan ja hoidoissa olivat neljän vuoden jälkeen. En muista kauan ensinmäistä odotettiin.



Tosin synnytys aukaisee röörit ja kun sulla ne on jo avattu niin saatat kyllä tulla todella helposti raskaaksi. Onko jo menkat alkanut??

hormonihuuruissa vielä =)

Itse kun sain kaksoset, alkoi uusi vauvakuume heti. ajattelin kun oli niin helpot vauvat että menishän tässä kolmaskin ihan kevyesti. Onneksi miehellä oli järki päässä eikä lähtenyt touhotukseeni.

Kun kaksoset olivat reilun vuoden ja juoksivat joka paikkaan, se vasta oli rankkaa aikaa. Hermot paloi sata kertaa päivässä kun eivät osanneet muuta kun tapella.Purtiin tapeltiin ja karattiin. Ihan mahdotonta. Tuntuu nuo asiat enemän kun on kaksi jotka järjestävät sitä kaikkea.



Lisäksi uhma tuli parin vuoden tienoilla ja se se vasta rankkaa olikin. Ihan kauheita kohtauksia ja itkemistä ja raivoamista. Silti ruvettiin kolmatta tekemään ja heille tuli 2v 10kk ikäeroa. Ja se oli meillä hyvä ikäero.

Aikaisemmin jos vauva olis tullut olisin tullut hulluksi ja mieheni myös.



Mutta teillä ei ehkä ole varaa valita, mutta kannattaa miettiä todella tarkkaan mitkä ovat teidän perheen resurssit, parisuhten ja muunkin elämän kannalta. Kaikkea ei kannata riskeerata vain sen takia että haluatte väkisin sen kolmannen.

Muista ettei kaksoset ole aina pieniä ja aurinkoisia, vaan vaativat vuoden päästä jo ihan eritavalla.



Mutta tsemppiä mitä ikinä päättättekään:)

luulen että olette päätöksen jo tehneet :) Jos ja kun lapsen/lapsia vielä haluatte, ja mahdollisuudet tuon haaveen saavuttamiseen heikkenevät koko ajan, ei minusta kannata odottaa. Kun lasta oikein kovasti toivoo, varmasti jaksaa pikkuvauva-ajankin vaikka rankkaa olisi. Ja kun vauva syntyisi (aikaisintaan varmaan sen 9kk kuluttua), teidän kaksoset olisivat jo yli vuoden. Itselläni on vuoden ikäinen poika, ja hän muuttuu päivä päivältä helpommaksi hoitaa. Itse en kokisi mahdottomaksi ajatella että meille tulisi nyt vauva. Tosin luonnolisesti erilaista kun on kaksi taaperoa.. :)

Mutta.. Onko teillä tukiverkostoa? Monikkoperheillehän tarjotaan kunnaltakin hoitoapua, eikös juu? Kyllä te varmasti pärjäisitte. Alku voisi olla rankka, mutta ajan kanssa varmasti helpottaa. Ja mikä ilo ja riemu lapsista sitten onkaan :)



Kaikkea hyvää teille, mihin ratkaisuun sitten päädyttekään :)

jollakin tapaa mielenvikasia:D Hehhee..Anteeksi..ei kun oikeestijo yhden vauvan/taaperon kanssa on ajoittain raskasta..



Odottakaa vielä...

jos kaksosetkin pitkän odotuksen jälkeen vasta. Me jätimme ehkäisyn esikoisen syntymän jälkeen pois ja hän oli vuoden kun olin raskaana taas. Olimme yrittäneet esikoista yli vuoden ja tehneet monta testiä turhaan:(

Miettikää silti jaksatteko.

Onnea yritykseen:)

Ehkä hieman hulluja, mutta meitä on useita. Meillä kaksoset olivat 3kk2 viikkoa kun tein positiivisen raskaustestin. Voin sanoa, että hullun homaa oli. Raskaana olo oli tuskaa, jouduin kantamaan vauvoja. Lisänä meillä vielä tuossa rumbassa oli 2v sekä 4v isoveljet sekä 7v sisko. Mutta suurin ongelma oli kyllä kaksosten ikä. Vaikeaa oli liikkua paikasta toiseen vauvamahan ja kahden vauvan kanssa (eivät osanneet vielä kävellä loppurasakudessa) eivätkä kyllä vauvan synnyttyäkään. Yhden vauvan kanssa raskaus olisi ollut vaikeaa, mutta kahden kasnsa vielä vaikeampaa. Selvittiin silti. Hulluutta on joka lähtöön. Rankkaa tulee olemaan, mutta näin myöhemmin vain hymyilyttää:)

Voitte olla tosi pahassa pulassa sitten, kun on kaksi uhmaikäistä ja pieni vauva... Odottakaa edes puoli vuotta, kun lapset lähtevät liikkeelle ja teillä on kädet täynnä töitä jo niiden kaksosten kanssa.

iso, että hoitaminen vaan helpottuu, kun on jo niin iso. Siitähän se vasta alkaa! Jos ap:n lapset ovat yhtään normaaleja lapsia, ne juoksee koko ajan ja eri suuntiin vielä monta vuotta. Ne tekee kaiken väsyttävän, rasittavan ja hankalan asian tuplasti.



Meillä syntyi toka reilun vuoden päästä ekasta ja vasta siinä vaiheessa kun olin viimeisilläni ja juoksin maha pystyssä vilkkaan 1-vuotiaan perässä, tajusin mokani. Nyt meillä on 7-. 6- ja 4-vuotiaat (viimeinen vahinko) ja edelleen saan mennä kuin höyrypää noiden lasten kanssa. Jos hieman on helpottanut, niin hieman vain. Mutta toivotaan, että teillä muilla on eri geenit ja syntyy vain rauhallisia, kuuliaisia ja tottelevaisia lapsia.

ja kuten edellä on pohdittu, vauvat on sinällään vielä helppoja, nukkuu ja syö pääasiassa, kun alkavat liikkua, siitähän se vauhti kiihtyy, mieti miten jaksat raskaana ollessa vauvojen kanssa.

Itse en olisin varmasti ollut aika heikoilla, koska olen kärsinyt joka kerta järkyttävästä väsymyksestä ja 24/7 oksetuksesta rv16 asti. Siinä jos olisi kaksi vauvaa ollut hoidettavana, niin huh!

Toisaalta ymmärrän teidän tilanteen, koska raskaaksi tulo on ollut vaikeaa. Pohtikaa joka kantilta asiaa, ja tsemppiä teille :)

Kyllä minä sanon että helpompaa on vielä jos vauva on mahassa.



Itse tulin raskaaksi kun kolmoset olivat 1v2kk. Olimme kärsineet vuosikausia lapsettomuudesta ja jossain hormonihuuruissa ajattelimme että saahan sitä vauva tulla jos on tullakseen, ja hänhän tuli, hieman liian aikaisin kun olisi ollut tarpeellista.



Raskaus oli suht helppo, mutta olin ihan kuitti kun kolmosia hoidin ja yritin vain selvitä.

Vauva syntyi ja kolmoset olivat juuri täyttäneet 2v. En tiedä huonompaa aikaa kuin sen että monikot ovat 2v. Meno oli aivan järjetöntä, huutoa,meteliä ja riitelyä. Jokainen asia haluttiin tehdä itse, mutta ei sitten kuitenkaan. Yöheräilyjä oli vielä useita ja kaksi aloitti öisen raivoamisen.



En suosittele omasta kokemuksestani. Minäkin aina olen ajatellut että haluaisin 5 lasta. Mutta joku järki kannattaa siinäkin pitää päässä.

Ymmärrän myös sen jos haluat kokea raskauden vielä uudelleen, mutta suosittelisin tekemään sen myöhemmin.

Jokainen tehkööt niinkuin haluaa, mutta eikait ehdointahdoin kukaan halua elämästään mahdotonta tehdä??

mutta itse sain lapseni puolentoista vuoden erolla. Jälkikäteen ikäero oli liian pieni, vaikka molemmat lapset ovatkin haluttuja ja rakkaita. Itse tein sen virhearvion, että luulin elämän helpottavan sitä mukaa, kun esikoinen kasvaa. Koska vauva-aika oli rankka (esim. koliikki), luulin, että kun elämä alkoi ensimmäisen puolen vuoden jälkeen rullaamaan, se menee samaa rataa aina vain eteenpäin. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin tiedän, että näin ei ole.



Itselläni ei ollut uudelle paikkakunnalle muutettuamme ja kaukana sukulaisista asuessamme mitään lähiverkostoa tukemassa, joten rankkaa oli esim. käyttää kuopusta monituntisissa tutkimuksissa, esikoisen ryntäillessä ja kiipeillessä pitkin ja poikin. Myös univelka oli krooninen neljä vuotta - joskus nukahdin lääkärinhuoneen tutkimuspöydälle tutkimustuloksia odotellessa, kun olin niin loppu.



Mutta... teillähän voi asiat mennä aivan toisin. Jos olette superenergisia, pitkäpinnaisia ja vähällä unella toimeen tulevia ja saatte vain terveitä, helppoluonteisia lapsia ja teillä on hyvät tukiverkostot, niin elämä voi olla muutakin kuin vain selviytymistä.

Jos tuntuu siltä niin onnea yritykselle.

Hommaahan siinä on jos heti tärppäisi, mutta jos odotetatte, niin ehkä haikara lentää ohi. Mistäs sitä koskaan tietää milloin tärppäisi.

Kyllä niissä esikoisissa riittää yhtä paljon hommaa vuodenkin päästä ja tappelevat varmasti viidenkin vuoden päästä jatkuvasti :-) JOten antaa mennä vaan...

ja halusi lapset niin pian peräkkäin kuin mahdollista. Voimat loppuivat kesken kolmannen jälkeen ja piti mennä huilimaan psykiatriseen sairaalaan. Näin ei tietenkään käy kaikille, eikä siinä ole mitään hävettävää, vaikka niin käykin, mutta mielestäni on "tulella leikkimistä" tehdä lapsia liian tiheään. Koskaan ei tiedä, mitä yllättävää vanhemmille tai lapsille tapahtuu, mikä kaataakin systeemin, vaikka alunperin piti olla hyvin voimia lapsiperhe-elämään. Myöskään lapsille ei ole reilua joutua elämään elämänsä merkittävimmät vuotensa uupuneiden vanhempien räpistellessä monta vuotta väsymyskierteessä.

Meillä on kaksi poikaa 2v 3kk ikäerolla. Ikäero on minusta aika hyvä. Isompi oli juuri oppinut kuivaksi, nukkumaan omassa huoneessa ja puhumaan sujuvasti. 2,5-v oli uhma kyllä pahimmillaan ja kun pienempi oppi liikkumaan, niin oli kyllä rankkaa. Isompi on ollu melko mustis ja agressiivinen, mutta nyt kun hänellä ikää 3,5v, on pojista tullut myös leikkikaverit ja ovat kovin kiintyneitäkin toisiinsa.



Mutta kyllähän tuo ikäero olis aika pieni, jos kaksoset olis pöydälle kiipeileviä taaperoita kun vauva syntyisi... Minulle tuli toisen syntymän jälkeen uusi vauvakuume. Nuorempi oli helppo vauva, eikä isompikaan alkuun kovin huomionkipeä ollut. Nyt olen huojentunut, ettei yritetty kolmatta. Kolmas jos tulee, niin taidetaan pitää pikkasen pitempi väli.

rankimmat ajat ovat tosiaan tuossa kahden vuoden molemmin puolin. Sinuna nauttisin nyt näiden kahden pienen vauva-ajasta ja hieman lykkäisin tuon kolmannen suunnittelua. Ei kannata vetää itseään liian piippuun.