Laitetaanko AVIOLIITTOLEIRILLÄ miehet ja naiset muottiin?
Tyyliin miehet ovat marsista, naiset venuksesta.
Vai onko siellä tilaa olla sellainen kuin on?
Kommentit (19)
hmnky:n leireillä on peruslähtökohtana, että miehillä on erilaiset tarpeet, naisilla erilaiset tarpeet. Ja ongelmia tulee, kun ihmiset eivät ymmärrä toistensa tarpeita.
Ei pidä olla itse niin suvaitsematon, että lukee vain kirjaimellisesti tämän ohjeen. Jos ei mahdu muottiin, voi ajatella, mitkä ovat ne minun mieheni piirteet, joita minä en ymmärrä ja toisinpäin.
Itsestähän ja omasta suhteestahan siellä keskustellaan. Ei miehistä/naisista yleensä.
Olen itse katsonut videoita NMKY:n leiriltä ja kyllä siellä esityksistä vähän paistaa läpi sukupuoliroolikäsitykset. Näistäkin esityksistä voi kuitenkin saada paljon irti, jos ei jää murehtimaan niitä asioita, jotka eivät sovi omaan elämään, vaan keskittyy niihin asioihin, jotka kokee sopivan omaan suhteeseensa.
NMKY:n leirillä olleet ystäväni taas sanoivat, että ryhmäkeskusteluissa sai kyllä olla vapaasti oma itsensä eikä siellä tarvinnut yrittää sopeutuu muualta annettuun sukupuoliroolimuottiin.
Siellä koitettiin miehiä survoa "Kodin kätevä remonttireiska, näppä puuhamies, perheen pää"-muottiin ja naisia "hellä, lämmin, pullantuoksuinen, huolehtiva kotirauhan luoja".
Tuntui olevan vetäjälle ylitsepääsemätön ongelma siinä, että minä autopuolen insinööri ja mieheni lastentarhaopettaja.
jos siitä ei kuitenkaan tarvitse käytännössä välittää?
Tuntui olevan vetäjälle ylitsepääsemätön ongelma siinä, että minä autopuolen insinööri ja mieheni lastentarhaopettaja.
olivat konservatiivisesti ajatteleville vaikea pala niellä.
6
Suomessa on yhtään niin konservatiivisesti ajattelevaa, että ei voisi niellä noita ammatteja. Ei takuulla ole.
Minusta pedagogisesti on pakko olla malli tyyliin venus/mars. Opettaminen tapahtuu mallien, typologien ja teorioiden avulla. Tuo on yksi teoria.
Tietysti he voisivat opettaa myös persoonallisuusteorioiden avulla. Mutta niitä on kymmeniä, ellei satoja. Ja sitten taas valitettaisiin, että miksi meidät pitää pistää muottiin...
juuri tuollaista yleistämistä, että miehet ovat semmoisia ja naiset tämmöisiä.
Havaintoja ja päätelmiä ihmisistä saa toki tehdä, ja varmaan jotkut asiat pätevät useammin miehiin kuin naisiin ja päin vastoin.
Mutta ongelmia tulee siinä vaiheessa kun aletaan tunkea ihmisiä niihin muotteihin ja tehdä niistä jotain opinkappaleita. Pitäisi aina muistaa korostaa, että jokainen on yksilö ja onni on eri pariskunnilla löydettävissä eri tavoilla.
Miten esim. NMKY suhtautuu tuohon imeisimpään lauseeseen?
ap
hyvin monessa avioliitossa, vaikka ne eivät pädekään läheskään kaikissa liitoissa. Siksi niiden käsittelystä on monille pareille hyötyä. Ja ne, joille esitetyt tyypilliset erot ole todellisia, voivat kuitenkin hyötyä käsittelystä, jos vähän laajentavat näkökulmaansa ja miettivät, mitkä olisivat heidän kohdallaan vastaavia asioita.
Mainitsen yhden tällaisen tyypillisen eron (joka oli esillä myös NIMKY:n leirillä), jotta saisitte vähän kuvaa siitä, mistä on kysymys: Naisella on jokin ongelma. Hän puhuu ongelmasta miehelleen. Tämä on naisen tapa toisaalta käsitellä ongelmaa (ja miettiä siihen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja) ja toisaalta nainen haluaisi mieheltään myötätuntoa. Miehen tyypillinen reaktio on taas se, että hän töksäyttää naiselle suoraan jonkin neuvon, jonka noudattaminen miehen mielestä ratkaisi ongelman.
Miten esim. NMKY suhtautuu tuohon imeisimpään lauseeseen?
ap
leirit koostuvat ihmisistä ja toimivat pienryhmäperiaatteella. Ei ole olemassa jotain yleistä namikan linja. Se riippuu siitä ryhmästä, johon liittyy.
Minä olen aika feministi, mutta ei minua ärsytä se, että minut lokeroidaan. Tärkeintä on, että itse tiedän kuka olen. Kyllä minä tykkään pikapanoista enkä jaksa pitkiä esileikkejä - ei se minua ärsytä, että joku tulee sanomaan, että "naiset haluavat pitkiä esileikkejä". Ent sit? Keskiarvot ovat vain keskiarvoja.
Naimikalla on tämä animus-anima - näkökulma. Että meissä naisissa on myös miehinen puoli ja miehissä naismainen puoli.
kestävissä avioliittotapahtumissa kyllä.
Minusta ne ovat olleet ärsyttäviä tilaisuuksia. Ensinnäkin on ärsyttänyt juuri tuo ap:n mainitsema luokittelu. Siellä jopa iskettiin eteen taulukko, jossa oli lueteltu miesten 10 tarvetta ja naisten 10 tarvetta. O-kei.
Puhuja antoi myös hyvin yksityiskohtaisia, mutta täysin epärealistisia ohjeita parisuhteen hoitoon. Hänen mielestään esim. pariskunnan pitäisi viettää viikossa 15 tuntia kahdenkeskistä laatuaikaa.
Toisekseen ärsytti se, kun pienryhmässä etsimällä etsittiin ongelmia ja vikoja jokaisesta läsnäolijasta. Meillä ei miehen kanssa ollut mitään erityistä ongelmaa pinnalla. Niinpä ryhmän vetäjät loivat meille avio-ongelman jostain harmittomasta arjen jutusta, joka sitten vatvottiin koko ryhmän voimalla.
Ei ole olemassa jotain Minä olen aika feministi, mutta ei minua ärsytä se, että minut lokeroidaan. Tärkeintä on, että itse tiedän kuka olen. Kyllä minä tykkään pikapanoista enkä jaksa pitkiä esileikkejä - ei se minua ärsytä, että joku tulee sanomaan, että "naiset haluavat pitkiä esileikkejä". Ent sit? Keskiarvot ovat vain keskiarvoja.
"erilainen" nainen tai mies voi jäädä yksin. Vaikka sinä tiedät jo kuka olet, niin moni muu kaipaa tukea omannäköisensä identiteetin löytämiseen. Sitten kun silmille heitellään vain yleistyksiä joihin ei itse sovi, niin ei ihme, jos ärsyttää tai tuntuu pahalta.
En myöskään niele sitä, että yleistykset olisivat vain pedagogisia apuvälineitä tai neutraaleja keskiarvoja. Väitän, että niihin sisältyy arvolatausta ihannemiehestä ja -naisesta. Jos joku leiriläinen todella poikkeaa voimakkaasti näistä yleistyksistä, niin eikö häntä yhtään yritetä painostaa tai houkutella ottamaan paikkaansa ihanteessa?
ap
ei namikan yhteisön puolelta ole mitään painostusta. Mutta jos eteen osuu väärät ihmiset, niin voihan sitä tapahtua. Ihmisiähän me kaikki olemme.
Minä siis olen ollut leirillä joskus 18 vuotta sitten. Silloin en ainakaan reagoinut näihin yleistyksiin mitenkään eikä minulle tullut oloa, että pitäisi olla jonkunlainen. Siellä keskusteltiin ryhmässä omista ongelmista. Ei kukaan sanonut, että et saa ajatella noin tms. Ryhmän vetäjät vain puuttuivat vuorovaikutustaitoihin ja niiden oikeaoppisuuteen.
[/quote]
Jos joku leiriläinen todella poikkeaa voimakkaasti näistä yleistyksistä, niin eikö häntä yhtään yritetä painostaa tai houkutella ottamaan paikkaansa ihanteessa? ap
[/quote]
puida henkilökohtaisia ongelmia ryhmän edessä?
Minä ainakin puhuisin mieluummin esim. terapeutin avustuksella, jos kahdestaan puhuminen ei onnistuisi.
niin siinä syntyy vain yhteisöllisyyden tunne.
malleja, typologioita ja teorioita jotka eivät pidä paikkaansa. Useimmissa persoonallisuusteorioissa on ainakin se hyvä puoli tähän mies marsista nainen venuksesta- soopaan nähden että ne tunnustavat sen, että ihmiset ovat erilaisia eikä se kaikki riipu sukupuolesta.
Suomessa on yhtään niin konservatiivisesti ajattelevaa, että ei voisi niellä noita ammatteja. Ei takuulla ole. Minusta pedagogisesti on pakko olla malli tyyliin venus/mars. Opettaminen tapahtuu mallien, typologien ja teorioiden avulla. Tuo on yksi teoria. Tietysti he voisivat opettaa myös persoonallisuusteorioiden avulla. Mutta niitä on kymmeniä, ellei satoja. Ja sitten taas valitettaisiin, että miksi meidät pitää pistää muottiin...
hyvin monessa avioliitossa, vaikka ne eivät pädekään läheskään kaikissa liitoissa. Siksi niiden käsittelystä on monille pareille hyötyä. Ja ne, joille esitetyt tyypilliset erot ole todellisia, voivat kuitenkin hyötyä käsittelystä, jos vähän laajentavat näkökulmaansa ja miettivät, mitkä olisivat heidän kohdallaan vastaavia asioita. Mainitsen yhden tällaisen tyypillisen eron (joka oli esillä myös NIMKY:n leirillä), jotta saisitte vähän kuvaa siitä, mistä on kysymys: Naisella on jokin ongelma. Hän puhuu ongelmasta miehelleen. Tämä on naisen tapa toisaalta käsitellä ongelmaa (ja miettiä siihen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja) ja toisaalta nainen haluaisi mieheltään myötätuntoa. Miehen tyypillinen reaktio on taas se, että hän töksäyttää naiselle suoraan jonkin neuvon, jonka noudattaminen miehen mielestä ratkaisi ongelman.
Mammat kasvavat poikiaan hellien, sallien ja loputtomasti ymmärtäen.