Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäistä kertaa sinkkuna 45-vuotiaana
01.11.2026 |
Olen ollut pitkässä parisuhteessa koko aikuisikäni ja nyt eron jälkeen sinkkuna 2 vuotta. On kyllä aikamoinen kokemus. Noin 1/100 miehistä on sellaisia, jotka saa mut kiinnostumaan jollain tasolla ja sitten näen niissäkin punaisia lippuja, kuten, että ei osaa kommunikoida. Mielestäni tasoni ei tod ole liian korkealla, etsin tavallista, älykästä ja mukavaa miestä. Tuntuu myös, että vedän puoleeni diagnosoimattomia nepsyjä, vaikka itse koen, etten ole nepsy. Aikamoinen itsetutkiskelumatka tämä anyway ja sen olen oppinut, että olen mielummin ilman parisuhdetta kuin huonossa sellaisessa.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse se 1%:in parhaimmistoon kuuluva nainen? Eli hyvätuloinen, kaunis, pukeudut elegantisti, paino pituus miinus 115, innostunut ja ennakkoluuloton sängyssä jne? Jos olet, niin eiköhän se 1% parhaimmistoon kuuluuva mieskin löydy.
Oon hyvätuloinen ja pidän huolta ulkonäöstäni yms. Mutta itse arvostan miehissä älykkyyttä ja sosiaalisia taitoja, en niinkään ulkonäköä. Tuntuu, että ne taidot vaan on hukassa näiltä Tinder-miehiltä. Ja kyllä niitä vaihtoehtoja on ja ihmisillä menee sitten aina tunteisiin, jos en toisille treffeille halua, mutta niitä normaaleja miehiä ei vaan ole tarjolla.
ApNe 1% parhaimmistoon kuuluvat miehet katsovat naisessa nimenomaan ulkonäköä. Erityisesti kroppaa / painoindeksiä tuossa iässä. Jos paino on pituus miinus 115, niin olet selvittänyt tärkeimmän kriteerin.
Jonkinlainen perustavaa laatua oleva näkymysero kyllä jos jonkun mielestä sellainen mies on parhaimmistoa jolle naisen tärkein ominaisuus on painoindeksi.
Ei miehet sitä sulle ääneen sano mutta korkeintaan fwb-asteelle saatat päästä ilman hoikkaa kroppaa.
Tämä on kyllä kumma vaikka tätä on sanottu täälläkin 15 vuotta se ei naisille mene silti jakeluun. Punkeroille joita löytyy 13 tusinassa kyyti on kylmää ja ghostaaminen tapahtuu heti hoikka näyttää vihreää valoa.
Vaikka Prisma on täynnä pariskuntia mitä erilaisimmin painoindeksein ja pärstäkertoimineen.
Prismatesti on täyttä potaskaa. Nuo pariskunnat eivät ole onnellisia, koska elävät tyytymissuhteessa. Kumpikin osapuoli vaihtaisi heti parempaan jos se olisi sekä realistista että mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen epäonnistunut parisuhteissani. Mulla on ollut kolme pidempää, viimeisin loppui juuri. En tiedä mikä mun ongelma oikeastaan on. Jokainen suhde on ollut hyvin erilainen ja olen aina yrittänyt oppia virheistäni. Vaikka itsekin olen ehdottomasti parisuhdeihminen, en ole koskaan lähtenyt ensimmäisen kiinnostuneen matkaan vaan olen ollut välillä pitkäänkin itsekseen. Tämä kolmas mies oli se, jota ajattelin elämäni rakkaudeksi, lopultakin. Ja että jos en hänen kanssaan onnistu, niin sitten en onnistu kenenkään kanssa. Kun sekin nyt sitten epäonnistui, en usko enää rakkauteen tai parisuhteeseen omalla kohdallani. Onneksi mulla on elämässä paljon muita tärkeitä asioita, keskityn nyt niihin. Onhan se surullista että en lopulta löytänyt rakkautta, vaikka sitä olen aina halunnut, mutta elämä on ihan hyvää näinkin.
N49
Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani. Minullakin kolme pidempää parisuhdetta (joista yksi 18 vuotta kestänyt avioliitto) ja kolmas suhde oli miehen kanssa, joka tuntui heti kodilta puolin ja toisin, olimme molemmat toistemme 'elämämme rakkaudet'. Jotenkin sain hänessä liikkeelle itsensätutkiskelun ja -kasvamisen vaihteen ja hän katosi siihen, tarvitsi aikaa ja tilaa. Muista suhteista minä olen eronnut, ja aina yrittänyt tutkiskella itseäni rehellisesti ja tehnyt parhaani kasvaakseni ihmisenä.
Minäkin olen parisuhdeihminen. Rakastan sitä kun ollaan kumppaneita niin arjessa kuin juhlassa, tukea toisin ja puolin, rakastaa ehdoitta, nukkua yhdessä, hyvää seksiä... Tuntuu karulta olla yksin. Pärjään ihan mainiosti, mutta haluaisin jakaa tätä elämää toisen aikuisen kanssa. Mutta huomaan, että rimani on vain noussut. En voisi enää kelpuuttaa niitä miehiä joihin nuorempana ihastuin. Olen hyvin tietoinen, mitä hyvään suhteeseen tarvitaan ja tiedän mitä itse pystyn tarjoamaan. Eivätkä nämä asiat liity ulkonäköön (paitsi miten kantaa itseään, huolehtiiko itsestään, onko edes hieman tietoinen siitä mitä pukee päälleen jne), eikä varallisuuteen (mutta kylläkin siihen, että onko tyytyväinen elämäänsä, uhriutuuko vaiko osaa olla aktiivinen tekijä omassa elämässään), vaan etsin miestä, joka osaa olla onnellinen, ei ota itseään liian vakavasti, jolla on kykyä itsereflektioon ja hyvään keskusteluun. En kaipaa besserwisseröivää yrmyä elämääni. Ei ole nyt viimeisimmän suhteeni jälkeen tullut vastaan. Tiedän, että heitä on, mutta saa nähdä risteääkö meidän polut enää tässä elämässä.
N52
(Hoikka, terve ja iloinen...)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen epäonnistunut parisuhteissani. Mulla on ollut kolme pidempää, viimeisin loppui juuri. En tiedä mikä mun ongelma oikeastaan on. Jokainen suhde on ollut hyvin erilainen ja olen aina yrittänyt oppia virheistäni. Vaikka itsekin olen ehdottomasti parisuhdeihminen, en ole koskaan lähtenyt ensimmäisen kiinnostuneen matkaan vaan olen ollut välillä pitkäänkin itsekseen. Tämä kolmas mies oli se, jota ajattelin elämäni rakkaudeksi, lopultakin. Ja että jos en hänen kanssaan onnistu, niin sitten en onnistu kenenkään kanssa. Kun sekin nyt sitten epäonnistui, en usko enää rakkauteen tai parisuhteeseen omalla kohdallani. Onneksi mulla on elämässä paljon muita tärkeitä asioita, keskityn nyt niihin. Onhan se surullista että en lopulta löytänyt rakkautta, vaikka sitä olen aina halunnut, mutta elämä on ihan hyvää näinkin.
N49
Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani. Minullakin kolme pidempää parisuhdetta (joista yksi 18 vuotta kestänyt avioliitto) ja kolmas suhde oli miehen kanssa, joka tuntui heti kodilta puolin ja toisin, olimme molemmat toistemme 'elämämme rakkaudet'. Jotenkin sain hänessä liikkeelle itsensätutkiskelun ja -kasvamisen vaihteen ja hän katosi siihen, tarvitsi aikaa ja tilaa. Muista suhteista minä olen eronnut, ja aina yrittänyt tutkiskella itseäni rehellisesti ja tehnyt parhaani kasvaakseni ihmisenä.
Minäkin olen parisuhdeihminen. Rakastan sitä kun ollaan kumppaneita niin arjessa kuin juhlassa, tukea toisin ja puolin, rakastaa ehdoitta, nukkua yhdessä, hyvää seksiä... Tuntuu karulta olla yksin. Pärjään ihan mainiosti, mutta haluaisin jakaa tätä elämää toisen aikuisen kanssa. Mutta huomaan, että rimani on vain noussut. En voisi enää kelpuuttaa niitä miehiä joihin nuorempana ihastuin. Olen hyvin tietoinen, mitä hyvään suhteeseen tarvitaan ja tiedän mitä itse pystyn tarjoamaan. Eivätkä nämä asiat liity ulkonäköön (paitsi miten kantaa itseään, huolehtiiko itsestään, onko edes hieman tietoinen siitä mitä pukee päälleen jne), eikä varallisuuteen (mutta kylläkin siihen, että onko tyytyväinen elämäänsä, uhriutuuko vaiko osaa olla aktiivinen tekijä omassa elämässään), vaan etsin miestä, joka osaa olla onnellinen, ei ota itseään liian vakavasti, jolla on kykyä itsereflektioon ja hyvään keskusteluun. En kaipaa besserwisseröivää yrmyä elämääni. Ei ole nyt viimeisimmän suhteeni jälkeen tullut vastaan. Tiedän, että heitä on, mutta saa nähdä risteääkö meidän polut enää tässä elämässä.
N52
(Hoikka, terve ja iloinen...)
Mahtavasti kirjoitettu, aivan samoin ajatuksin!
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että tapaisit ihanan kumppanin <3
Uskon, ettei meitä ihmisiä ole luotu olemaan yksin ja sitäkin enemmän uskon, että kun kykenee aitoon rakkauteen, eli rakastamaan itseään ja toisia aidosti, niin tulee kohtaamaan aitoa rakkautta.
Fraasi Olet mitä ajattelet on paikkansa pitävä.
-eri
Vaikka Prisma on täynnä pariskuntia mitä erilaisimmin painoindeksein ja pärstäkertoimineen.