Miksi kukaan osaaja alkaisi yrittäjäksi?
Olen keksinyt kymmeniä ellen satoja yrityksiä mutten ala enää yrittäjäksi. Saan noin 8k€ kk palkkaa osaamisestani ilman yrittäjän riskiä. Olen aiemmin pari yritystä perustanut ja myynyt ne myöhemmin hyvällä tuotolla.
MUTTA
jos mietin nyt yrittäjän riskin ottamista tai omille lapsille yrittäjyyden aloittamista niim eihän siinä ole järkeä. Riski on liian suuri heille joilla ei ole pääomaa valmiina jos yritys ei toimikaan. Päättäjien pitäisi tehdä päätöksiä niin että yrittäminen alle tietyn rajan ei estä tukien saamista, esimerkiksi alle 10k€ vuosittainen liikevaihto ei leikkaisi tukia. Tarkempi raja voitaisiin laskea kunhan dataa olisi tarpeeksi.
Kommentit (12)
No mikä pienyritys pystyisi muka tuottamaan tarpeeksi yrittäjälle elämiseen? Kaikki menevät konkkaan koska asiakkaita ei ole kuin isommille. Ja niillekään ei ole kohta asiakkaita.
Yrittäjöt on rikkaita sikoja joiden verotusta pitää nostaa yli yheksäkymmeneen prosenttiin
AI vie duunarien ja yrittäjien työt niin miksi edes ajatella asiaa, me ollaa työttömiä ja kuollaan nälkään kaikki
Mmm. Minäkin ideoin yrityksiä. Toteuttamaan en ehdi.
Tietyn tyyppisille ihmisille yrittäjyys ja riskin otto sopivat paremmin kuin jonkun toisen palkkalistoilla työskenteleminen. Yrittäjyys vaatii kuitenkin osaamista eikä sellaista osaamista hankita missään muutaman viikon pikakursseilla vaan asia vaatii pitkäjänteistä tietojen ja taitojen kehittämistä js asioista selvää ottamista, hyvän toteuttamiskelpoisen sunnitelman, taustatukea ja riittävän alkupääoman sekä varautumisen siihen ettei yritys tuota alkuvaiheessa mitään ja takataskussa on oltava riittätävän pitkäksi aikaa rahaa omaan elämiseen ja mahdollisen perheen elättämiseen. On osattava varautua myös siihen, että kaikki menee pieleen ja elämä on elettävä senkin jälkeen.
Trollilta kuulostaa. Sun mindset ei ole ollenkaan yrittäjän mindset. Ei edes niinku sinne päinkään. Toi on vähän kun ammattiurheilija sanoisi, että inhoaa hikoilua. Doesn’t make any sense!
Sun kannattaa jatkossakin vältellä riskejä ja laskeskella tukia. Se lienee enempi sun juttu 😘
Vierailija kirjoitti:

Et tainnut lukea aloitusta, ap:han oli ollut yrittäjä.
Ps minä inhoan hikoilua
Arvostan yrittäjiä ja yritteliäisyyttä kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trollilta kuulostaa. Sun mindset ei ole ollenkaan yrittäjän mindset. Ei edes niinku sinne päinkään. Toi on vähän kun ammattiurheilija sanoisi, että inhoaa hikoilua. Doesn’t make any sense!
Sun kannattaa jatkossakin vältellä riskejä ja laskeskella tukia. Se lienee enempi sun juttu 😘
Et tainnut lukea aloitusta, ap:han oli ollut yrittäjä.
Ps minä inhoan hikoilua
Niin. Trollithan on omien juttujensa mukaan aina sitä, tätä ja tuota. Voihan sitä olla tuista haikaleva ja riskejä karttava yrittäjäkin olemassa, siinä missä ehkä hikoilua välttelevä urheilijakin. Harvinaisia ovat ja väärissä hommissa anyway.
Yrittäjäksi ryhtyminen sopii toisille. Täytyy olla aika optimistinen luonne, stressinsietokykyä riskin suhteen ja toisaalta tiettyä individualismia. Yrittäjyydessä on hyvät puolensa, mm. vapaus ja itsenäisyys.
Minä en usksltaisi yrittäjäksi ryhtyä, ellen ensin saisi lottovoittoa joka poistaisi taloudellisen riskin.
Ei suomessa haluta kenenkään keksivän mitään uutta liiketoimintaa.