IL: Kokoomus julkaisi valheellisen graafin kansan ostovoiman noususta Orpon kaudella
Todellisuudessa ostovoiman nousu oli lähtenyt käyntiin jo Marinin kaudella ja Orpo sai kapulan vaihtuessa nousevan ostovoiman sekä hyvät investointinäkymät, jotka romutti.
IL: "Hallituspuolue kokoomus julkaisi Instagramissa virheellistä tietoa sisältävän graafin, jossa kuvataan ostovoiman kasvua.
Graafin mukaan ostovoima on kääntynyt kasvuun vuosien 2022–2023 vaihteessa. Virhe on sattunut siinä, että nykyinen hallituskausi on merkitty alkaneeksi samaan ajankohtaan.
Todellisuudessa pääministeri Petteri Orpon (kok) hallitus aloitti työnsä vasta puoli vuotta myöhemmin kesällä 2023. Tilastokeskukselta saatujen tietojen mukaan ostovoima lähti kasvuun Sanna Marinin (sd) hallituskauden lopussa."
Poliittisella kentällä graafi aiheutti voimakasta närää:
"– Se Orpon hallitus kun tosiaan aloitti vasta kaksi neljännestä myöhemmin, kuin olitte huomanneet kuvaanne merkitä, hups, Kirjavainen kirjoittaa.
– Tällaisella ihan suoralla äänestäjille valehtelulla vajotaan mielestäni jo aika alas, Kirjavainen jatkaa.
Myös Tampereen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Perttu Jussila (vihr) on kertonut graafin aiheuttaneen hänessä myötähäpeää.
– Kokoomus katsoo aloittaneensa pääministeripuolueena jo 2022 lopussa, vaikka todellisuudessa Marinin hallitus oli vallassa vielä 2023 kaksi ensimmäistä kvartaalia. Eli kapula vaihtui, kun nousi oli jo selvästi käynnissä, Jussila sanoo Threadsissa."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/02fe703a-c2ff-4fa0-8c6e-5faec14f2…
Kommentit (270)
Jännä nähdä kuinka moni persu ja kokkare onnistuu valehtemaan itsensä eduskuntaan seuravaksikin kaudeksi.
T: Se ei meille käy
Mitäs me kusettajat!
T. Lapanen
Vierailija kirjoitti:
Missä kokoomus, siellä valhe
Ja perseleet
Vierailija kirjoitti:
Mitäs me kusettajat!
T. Lapanen
Ei Kokkila mulle paljon vaalirahaa antanut, pari miltsii vain. Ei vaikuta päätöksiini.
T. Urpo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus Orpo ja kokoomuslaiset ovat psykologisia valehtelijoita.
Tarkoitat tietysti että ovat patologisia valehtelijoita? Olet oikeassa.
Samasta halosta sahattuja persujen kanssa. Ei ole koskaan ennen kokkareitten imago romahtanut noin. Seura tekee kaltaisekseen. Kun antaa pirulle (l. persuille) pikkusormen, se vie koko käden.
Miten erottaa Kokoomuksen persuista?
Rautakangella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä näiden kannattaja, miksi äänestät näitä?
Ihan todella vaikea ymmrtää.Ihan vain koska vaihtoehto on vielä huonompi.
Eihän persut ole ainoa vaihtoehto!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä näiden kannattaja, miksi äänestät näitä?
Ihan todella vaikea ymmrtää.Ihan vain koska vaihtoehto on vielä huonompi.
Eihän persut ole ainoa vaihtoehto!
Ei persut ole enää ollut edes vaihtoehto moneen vuoteen. Persuilla juna meni jo.
T: Antijytky tulee. Persu, oletko valmis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin huomaa, että veronmaksajat ei täällä paljoa kirjoittele. Saamapuolella lusitaan.
Maksan itseni kipeäksi verojen muodossa enkä saa vastinetta. Raha menee kokkareiden ja kavereiden taskuun.
Tämä
Mahtaako muuten kukaan tietää joko sitä lapasen myymää jäänmurtajaa vai mikä risteilyalus nyt olikaan niin jokohan sitä on alettu rakentamaan?
"Kokoomuksen motiivien epäily on rasismia."
t.Petteri Urpo