Yhteiskunta syrjäyttää ison osan ihmisistä
Digitalisaatio vie työpaikkoja ja muuttaa jäljelle jääviä töitä jatkuvasti niin ettei kaikki pysty niitä enää hallitsemaan. Tästå kelkasta putoaa, jos ei ole kiinnostusta asiaan tai jos ei anneta töitä, missä niitä voi treenata. Kaikkea ei pysty opiskelemaan itse ja etänä. Kaikilla ei ole varaa älykännyköihin ym. laitteisiin. Moni haluaisi keskittyä olennaiseen työelämässä ja elämässä yleensä, mutta huomio on digitaidoissa ja digitalisaation kehittämisessä, tehokkuudessa.
Palvelut on kutistettu minimiin ja viety kauas. Yhteisöllisyys puuttuu. Enää ihminen ei ole ihminen toiselle ja auta. Toisia arvostellaan, pilkataan ja jätetään yksin pärjäämään. Tämä maa ei ole tehty vanhuksille, vammaisille, sairaille, vähävaraisille, työttömille, "oikean"työn tekijöille, introverteille, rehellisille. Ja heitä on suurin osa tämän maan kansalaisista. Tämä maa on tehty nuorille aikuisille, taloudellisesti hyvin pärjääville, ekstroverteille, diginörteille, vaikuttajille, rahanahneille toimijoille. Heidänkö ehdoillaan kaikkien pitäisi elää? Näin täällä toimitaan.
Kommentit (38)
Työt on muuttuneet niin, että kaikki eivät pysty niitä enää tekemään. Ennen oli tilaa ja vaihtoehtoja kaikenlaisille ihmisille. Turha siinä on ihmetellä työttömyyslukuja!
Duunarihommista nyt tekee iso osa jo ulkomaalaiset. Millä suomalaiset elää kun raksatöitä saa vain jos on ulkomaalainen. Amikseksta valmistuvat nuoret menee suoraan kortistoon ja pysyvät siellä.
Olen introvertti enkä ole ollut päivääkään työttömänä.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä niitä raksahommia saa suomalaisetkin jos 12-14€ tuntiliksa kelpaa, monille ei riitä.
Ihmiset syrjäyttää toisia ihmisiä, yhteiskunta on lopputulos tästä toiminnasta.
Tämä on lisännyt kyllä tosi paljon ihmisten ahdistusta, työttömyyttä, tyhmyyttä ja itsekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on lisännyt kyllä tosi paljon ihmisten ahdistusta, työttömyyttä, tyhmyyttä ja itsekkyyttä.
Digitalisaatio olisi varmasti ihan hyvä renki mutta on huono isäntä. Sama juttu globalisaation kanssa.
Yhteiskunta olemme me, ei digitalisaatio.

En tiedä mikä ihanne se olisi alkaa ojia kaivamaan käsin, kun kaivinkoneet on keksitty. Toki töitä riittäisi monille. Sama koskee tekoälyä, se tekee monet työt paljon paremmin kuin ihminen. Jääpähän kansalaisille enemmän aikaa somettaa, miten kauheaa tämä hyvinvoivien elämä onkaan.
Kyllä se työtä lisäisi, jos ei olisi kännyköitä eikä tietokoneita, ja laskutkin käytäisiin maksamassa pankin tiskillä.
Menestyvät yritykset ja niissä tehtävä työ on tärkeää hyvinvoinnille. Tyhjästä ei kuitenkaan voi nyhjästä. aika suuret haasteet odottavat muitakin rikkaita maita, kun väki alkaa yhä enemmän vanhenemaan.
Japanissa on kyllä alettu 80-vuotiaita kouluttamaan uusiin työtehtäviin. Ovat suurissa ongelmissa, kun vanhuksia on yli puolet väestöstä.

Ja muuta vaihtoehtoahan ei ole kuin palata kivikaudelle. Siinä vasta järjen jättiläinen!
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta olemme me, ei digitalisaatio.
Niin? Pieni joukko ihmisiä määrää, miten kaikkien on elettävä. Enää ei ole vaihtoehtoja, inhimillisyyttä. Kaikki ei taivu digimaailmaan eikä se ole hyve sinänsä.
Kuulostaa ristiriitaiselta. Eiks ne diginörtit monesti ole just introverttejä?
Ihmisten pitäisi ymmärtää, että raha on loitsu, joka on orjuuttanut koko yhteiskunnan. Todellisuudessa kaikki luonnonvarat on tarkoitettu kaikille jaettavaksi, mutta vastuullisesti. Tämän tärkeän tiedon puutteessa köyhät köyhtyy, ja rikkaat rikastuu. Narsismi lisääntyy, pehmeät ihmiset hukutetaan.
Oikeistolaiseen mielenmaisemaan mahtuu ainoastaan menestyvät henkilöt sekä nuoret eli priima kunnossa olevat. Kaikki muu on roskaa joka ei ansaitse inhinillistä elämää.
"Tästä kelkasta putoaa, jos ei ole kiinnostusta asiaan tai jos ei anneta töitä, missä niitä voi treenata."
Kaikkien yhteiskunnassa tarvittavien taitojen ei tarvitse olla kiinnostavia. Jos jokin asia on tärkeä työnsaannin tai yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta, se kannattaa opetella kiinnostuksen puutteesta huolimatta. Ei laskujen maksaminen, veroasioiden hoitaminen tai ruoanlaitonkaan opettelu monen mielestä erityisen kiinnostavaa ole, mutta silti ne ovat tärkeitä taitoja oppia.
Taitoja voi nykyään opetella myös ilmaiseksi tai erittäin edullisesti netissä, eikä käytetty läppärikään maksa välttämättä paljoa.
T. Rehellinen introvertti, joka pärjää töissään varsin hyvin
70 prosenttia ihmisistä on sellaisia että yhteiskunta pyörisi ihan hyvin ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Olen introvertti enkä ole ollut päivääkään työttömänä.
Monet tuntuvat luulevan, että sosiaalisten taitojen puute ja ujous on sama asia kuin introverttiys.
Vierailija kirjoitti:
70 prosenttia ihmisistä on sellaisia että yhteiskunta pyörisi ihan hyvin ilmankin.
Sinunlaisesi voisi poistaa ensimmäisenä.
Vierailija kirjoitti:
"Tästä kelkasta putoaa, jos ei ole kiinnostusta asiaan tai jos ei anneta töitä, missä niitä voi treenata."
Kaikkien yhteiskunnassa tarvittavien taitojen ei tarvitse olla kiinnostavia. Jos jokin asia on tärkeä työnsaannin tai yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta, se kannattaa opetella kiinnostuksen puutteesta huolimatta. Ei laskujen maksaminen, veroasioiden hoitaminen tai ruoanlaitonkaan opettelu monen mielestä erityisen kiinnostavaa ole, mutta silti ne ovat tärkeitä taitoja oppia.
Taitoja voi nykyään opetella myös ilmaiseksi tai erittäin edullisesti netissä, eikä käytetty läppärikään maksa välttämättä paljoa.
T. Rehellinen introvertti, joka pärjää töissään varsin hyvin
Joko valehtelet 24/7 tai olet täysin kuutamolla. En tiedä, kumpi on huonmpi vaihtoehto.
up