kissan painon mittaus 30 euroa - pidin kissaa vaa'alla noin 15 sekuntia ja eläinlääkäri katsoi painon.
Olen nyt kahden viikon sisään maksanut eläinlääkärille kolmen kissan hoitotoimenpiteistä yhteensä yli 1770 euroa.
Kommentit (19)
Kissaa eikä muutakaan eläintä oteta jos eläinlääkäri kulut hirvittää. Itsellä kissoja ja tuhansia menny eläinlääkäriin ja erityisruokiin mutta maksan napisematta koska itse olen ne ottanu ja ne on meille rakkaita
Eläinlääkärissä on vaaka odotusaulassa, johon se eläin laitetaan ja vastaanotto merkitsee painon. Jos käy niin kuin minulle ettei koira siihen suostu, punnitsen itseni ensin ja sitten uudestaan koira sylissä, saa painon laskettua. Ja näytti kirjoittajalla oleva myös hampaiden hoitoa, pienellä koiralla maksaa enemmän kuin kissalla
No ei niihin aleta kelakorvauksia antamaan. Joku hintakattosysteemi kyllä voisi olla, mutta miten.
Tuolla hinnalla olis saanut monta vaakaa kissan punnitsemiseen.
Lemmikeillä rahastaminen on mennyt ihan mahdottomaksi.
Tutulla oli melkein 20v kissa joka talvella tuli selvästikin elinkaarensa päähän. Mutta tuttu käytti sitä ainakin kolmesti lääkärillä, tehtiin kaikenlaisia kalliita tutkimuksia vaikka rahaa ei olisi hirveästi niihin ollut. Eläinlääkärikin alkoi jo viimeisellä kerralla aika suoraan vihjailla että se ehkä olisi nyt parasta laittaa piikki.
Ymmärrän että luopuminen on haikeaa lemmikinkin kohdalla mutta kuitenkin ihminen on vastuussa siitä ettei eläin tarpeettoman pitkään kärsi kun ei ne vanhuuden vaivat enää parane.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Et silti saanut ilman mitattua. Osta matkalaukkuvaaka, mittaa sen avulla
Tai henkilövaa’alla. Kissa sylissä ja ilman kissaa itsesi.
Vierailija kirjoitti:
Kissaa eikä muutakaan eläintä oteta jos eläinlääkäri kulut hirvittää. Itsellä kissoja ja tuhansia menny eläinlääkäriin ja erityisruokiin mutta maksan napisematta koska itse olen ne ottanu ja ne on meille rakkaita
Joo, tämä ymmärretty. Sinä olet hyvä eläimen omistaja.
Mutta aloituksessa kyse taisi olla siitä, että eläinlääkärikulut ovat nousseet aivan poskettomiksi.
Mulla eläinlääkäri laskutti jättelystä 25 euroa. Laskussa luki.
Ettekö te tajua että yksityiset eläinlääkäriasemat ovat liikeyrityksiä. Niiden on tarkoituskin tehdä voittoa.
Miettikää tämä valmiiksi ennenkuin otatte elukoita nurkiinne vangiksi syömään haisevia luonnottomia kuivapapanoita.
Jos joku ei ole vielä huomannut niin kaikki on kallistunut. Eläinlääkärikulut voi tulla yllätyksenä kun on tottunut korvattuihin ihmislääkärien kuluihin. Ei eläinlääkärit hyväntekeväisyyttä tee.
"Hinnan korotuksiin" vaikuttaa myös se, että lemmikistä ei osata luopua vaan tehdään kaikki mahdolliset toimenpiteet, jotta elinikä jatkuu kuukaudella. Entisaikaan olisi viety piikille jo muutaman leikkauksen jälkeen, ei tehty kymmeniä leikkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Kissaa eikä muutakaan eläintä oteta jos eläinlääkäri kulut hirvittää. Itsellä kissoja ja tuhansia menny eläinlääkäriin ja erityisruokiin mutta maksan napisematta koska itse olen ne ottanu ja ne on meille rakkaita
Joo, sinua ei haittaa, sinä maksaisit ylpeydellä vaikka 10000€ käynnistä ja kiillottelisit kruunuasi.
Mutta muut ihmiset ovat havainneet sen miten el-asemien hinnat ovat nousseet viime vuosien aikana ihan älyttömiksi ja tämä ei enää palvele eläimen etua.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää tämä valmiiksi ennenkuin otatte elukoita nurkiinne vangiksi syömään haisevia luonnottomia kuivapapanoita.
Iso peukku tälle. Katsellaan eläimiä vapaina luonnossa eikä vangita niitä elämään ihmisen kanssa ihmisasunnoissa epälajityypillistä elämää.
Osta kalavaaka ja kissa valjaista roikkumaan mittauksen ajaksi.
Ensin kirjoitit sen Hesarin yleisönosastokirjoituksen ja nyt aloitit jankkaamaan täällä tästä? Eikö se yleisönosastokirjoitus riittänyt?
Oikeasti tämän tyypin ihmiset saa kiksejä kalliista eläinlääkärilaskuista, koska voivat näin viestiä ympäristönsä ihmisille inhimillisyyttään. Sitä parempi ihminen mitä enemmän laittaa rahaa lemmikkinsä hoitoon.
Näin sairaita nämä on:(
Haulisuihku päästää kissan/koiran kärsimyksistään. On armeliasta. Antaa vaikka säästyneet rahat jollekin lapsiperheelle.
Haluisin ottaa koiran mutta ei ole varaa maksella lääkärimaksuja jos jotain erikoisempaa tulee .
Niin. Et silti saanut ilman mitattua. Osta matkalaukkuvaaka, mittaa sen avulla