Onko normaalia että äiti soittaa aikuiselle lapselleen joka päivä vähintään kerran?

Ymmärtäisin tuollaiset päivittäiset puhelinsoitot puolin ja toisin, jos toinen osapuoli olisi sairas ja hoidon tarpeessa. Muussa tapauksessa se olisi vahtimista, etten sanoisi peräti kyyläämistä ja vallan käyttöä.

Kun vanhempani vielä elivät, soittelimme vain, jos oli jotain asiaa. Silloin kun minulla ei vielä ollut puhelinta (lankasellaista), kirjoittelin äidille kirjeitä joskus. Vain tiukan paikan tullen menin lennättimeen soittamaan kotiin. Tämä siis esihistoriallisena opiskeluaikoina. Opin jo lapsena, että puhelut eivät ole ilmaisia, ja vieläkin olen huono soittelemaan. Pitää olla asiaa, ennen kuin soitan.

Kyllä mä soitan äidilleni lähes päivittäin. Jos en soita itse niin äiti soittaa mulle ja yleensä mahdollisimman huonoon aikaan. Todennäköisesti silloin, kun oon kaupan kassalla, vessassa tai harrastan seksiä yksin tai naisen kanssa. Mikäli elämääni sellaisia asioita kuuluisi niin äitini osaisi soittaa juuri, kun flambeeraan jotain tai kun on 10 sekuntia aikaa päättää, pitääkö pommista katkaista punainen vai sininen johto. Äitini on eläkkeellä ja sillä on liikaa aikaa ja liian vähän ystäviä. Oon myös ainoa lapsi. Välillä ärsyttää, kun äiti koittaa mikromanageerata ja kyllä mä siitä sanonkin. En ole varsinaisesti koskaan ollut hunningolla. On oma omistusasunto ja vastuullinen työ. Toki en mä varmaan ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos äidille kävisi jotain ja asia paljastuisi vasta viikkojen päästä siksi, että ei pidetty yhteyttä.

Olen äiti joka on viimeisen kuukauden soittanut aikuiselle lapselleen päivittäin.

Jäi yllättäen työttömäksi ja parempi se on että minulle raivoaa kuin puolisolleen.

Otan etäisyyttä kun tasoittuu.

Keillä on läheiset välit ilman eritysiä elämän tapahtumia voivat soitella päivittäin. Koen sen samaksi kuin huutelee moi kun tulee kotiin. Tervehdys.

Ei ole normaalia. Eikä sekään, että aikuinen lapsi soittaa vanhemmilleen joka päivä. Outoa.

Ei ole. Max kerran viikossa + jos on jotain oikeaa asiaa.

Nyt voin vastata tähän, kun mulla on aikuinen lapsi. Aloituksen aikoihin ei ollut.

Me ei soitella kovin usein, ei olla kukaan kovin lörpöttelijöitä. Perheviesteillä yritän pitää kartalla mitä kellekin kuuluu. Mielestäni välit on kuitenkin oikein hyvät. Lapset on muuttaneet töihin eri paikkakunnille.

Meillä on wa-ryhmä ja siinä viestitellään. Aikuiset lapset laittaa viestiä, meiliä tai soittaa, jos on asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen äiti joka on viimeisen kuukauden soittanut aikuiselle lapselleen päivittäin.

Jäi yllättäen työttömäksi ja parempi se on että minulle raivoaa kuin puolisolleen.

Otan etäisyyttä kun tasoittuu.

Keillä on läheiset välit ilman eritysiä elämän tapahtumia voivat soitella päivittäin. Koen sen samaksi kuin huutelee moi kun tulee kotiin. Tervehdys.

Olen tytär, joka ei kertonut äidille, että jäin työttömäksi. Koska siitä olisi seurannut jatkuvaa soittelua ja asian vatvontaa. Löysin töitä nopeasti uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

äitini voi soittaa viisikin kertaa päivässä.

Mitään asiaa hänellä ei yleensä ole, muuten vaan haluaa kuulla mitä minulle kuuluu ja mitä olen tehnyt (edellisen puhelun jälkeen).

Raskaitahan ne puhelut ovat, varsinkin kun meillä ei ole mitenkään läheiset välin :(

Ja sun on vaan pakko kuunnella! Etkö uskalla tehdä asialle mitään? Nämähän on energiavarkaita.

Vierailija kirjoitti:

Mä soitan lapsilleni lähes joka päivä ja lapset mulle. Ovat aikuisia ja asuvat omillaan.

Pidän sitä ihan normaalina. Ei vanhemmuuden ja ihmissuhteen kuulu loppua siihen kun lapsi aikuistuu. Se muuttaa muotoaan kaverillisemmaksi.

Entä jos se vanhempi on luonteeltaan itsesi täydellinen vastakohta, etkä kaveriksesi sellaista ikinä ottaisi?

Äiti haluaa hallita, ainoa rajoittava tekijä on välimatka, 200 km kävisi ahkerasti jos olisi mahdollista. Nyt soittelee kolme kertaa päivässä lähinnä haukkuakseen isääni ja valittaakseen vaivojaan 

Ei ole normaalia. Meillä (3 sisarusta) on just tällänen höösääjä ylihuolehtija äiti jolla ei oikeestaan kai ole mitään muuta omaa elämää kuin työ. Nyt kun isä on kuollut pelkään sitä että äiti takertuu entistä enemmän meidän jo aikuisten lasten ja parin lapsenlapsen elämään. Pyytää (huom edellyttää) joka viikonlopuksi jonkun käymään tai tunkee itse muka lastenlapsia katsomaan. Ymmärrän esim kerran viikossa yhteydenpidon jos on asiaa mutta se että hän yrittää ns kommunikoida kokoajan edelleen samalla tiheydellä kuin silloin kun oltiin lapsia, ei ole enää asiallista eikä tarpeen. Hän vaan ei taida tajuta sitä että meillä on oma elämä, omat jutut, omat ystävät, omat menot eikä me haluta sitä että hän on ns kokoajan yhä osa meidän elämää. Ihan hirveetä kun monta kertaa päivässä soittaa, tulee viestiä, ääniviestiä, videonpätkää, vähän väliä on muka jotain asiaa ja aina kun tulee mieleen joku pikkuadiakin niin hän tuuttaa sen jollain foorumilla meille ja siis useat vielä kaikille whatssappryhmään. Tämä on alkanut jo oikeadti ärsyttää ja huomaan kuinka saan jonkun adrenaliiniryöpyn kun puhelin piippaa koska sadasosasekunnissa ensimmäinen ajatus on että mitä helvettiä nut TAAAAAS.