Lue keskustelun säännöt.
Terapiasta ja siitä kuinka kaikkien pitäisi siellä käydä puhutaan paljon, mutta en usko terapiasta olevan hyötyä, jos osaa ajatella
15.09.2025 |
Uskon itsensä terapioimiseen. Ehkä se ei onnistu ihmiseltä, joka vain makaa kotona ilman töitä ja opiskeluja vuositolkulla, mutta jos ihminen on kykenevä esim. aloittamaan uuden harrastuksen, ajattelemaan ja kokeilemaan asioita, niin uskon, että perinteisestä terapiasta ei ole juurikaan hyötyä. Ihminen terapioi itseään, kunhan elää ja kokeilee.
Kommentit (15)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täh :D Kenelle luulet terapian olevan suunnattu?
Kenelle luulet autojen olevan suunnattu? Sokeille?
En nyt ymmärrä tämän ideaa
Vierailija kirjoitti:
Täh :D Kenelle luulet terapian olevan suunnattu?
Kenelle luulet autojen olevan suunnattu? Sokeille?
En nyt ymmärrä tämän ideaa
Nykyään toitotetaan, että jokaisen pitäisi mennä terapiaa.
Olen suunnilleen sama mieltä. Terapiasta hyötyvät he, jotka eivät luonnostaan ole pohdiskelevia.
Koskiko tämä mielipide nyt fysioterapiaa, psykoterapiaa, vai millaista terapiaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnilleen sama mieltä. Terapiasta hyötyvät he, jotka eivät luonnostaan ole pohdiskelevia.
Sama huomio. Terapeutilla ei ollut mitään sanottavaa mitä en olisi itsekkin miettinyt tai tutuiltani kuullut ihan ilmaiseksi.
Ei terapiassa harjoitella uuden harrastuksen aloittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmisen määritelmä ole aloittaminen, että vain "aloittava" olisi terve ja puuhakas. On ihmisiä jotka viihtyvät kotona, ovat rauhallisia ja tykkäävät harrastaa lähellä, tai kotona. Terapioida voi itse tai toisen kanssa. Itseapuoppaita ja videoita on. Mutta trauma voi syntyä uudelleenkin, eri asiasta.
Mulle ei ollut terapiasta hyötyä kun en ole mitenkään puhuvaa sorttia ja en oikein osaa puhua tunteistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä yksin tykkää miettiä traumojani, enkä tykkää vaivata läheisiä puhumalla traumoista joka viikko. Paljon mukavempi miettiä niitä terapeutin kanssa ja terapiahuoneesta poistumisen jälkeen elää normaalia elämää miettimättä menneisyyttä parhaani mukaan.
Ihminen on tosi huono yksin terapoimaan itseään, koska oma ajattelu on usein vinoutunutta ja tunneväritteistä ja ihminen on usein aika sokea omalle käytökselleen.
Terapeutti pystyy tarjoamaan ulkopuolisen näkökulman, esittämään kysymyksiä, joita emme itse keksisi tai haluaisi kysyä, ja auttamaan hahmottamaan asioiden syyseuraussuhteita selkeämmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persoonani on sellainen että mieleni hylkää toisten neuvot, vaikka ne tarkoittaisivatkin hyvää. Parhaat terapeuttiset neuvot mielelleni löytyivät sattuman kautta Buddhalaisesta maailmannäkemyksestä. Palasia loksahti paikoilleen vaikka en ole koskaan ollut mikään sen uskonnon seuraaja. Länsimainen psykologia ei hahmota kaikkea mitä itämainen psykologia tavoittaa, mielestäni.
Terapia on usein kognitiivista terapiaa tai ratkaisukeskeistä psykoterapiaa. Kumpikaan näistä ei toimi, jos terapia on oppituntimaista. Monet näistä työkaluista on maalaisjärkeä ja se ei auta, koska ihminen ei ajattele stressin alla johdonmukaisesti tai hänellä ei ole resursseja työstää kognitiivisia ilmiöitä. Vertaistuki on sen takia parempaa varsinkin, jos siihen yhdistää ihan vain kävelylenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen suunnilleen sama mieltä. Terapiasta hyötyvät he, jotka eivät luonnostaan ole pohdiskelevia.
Parhaimmillaan tai pahimmillaan koko kallis istunto menee niin että kumpikaan ei puhu mitään koska psykoterapeutin jokin erityinen dogmaattinen tyylisuunta ei salli sitä että terapeutti puhuu pihaustakaan. Perin eriskummallista ja näyttäytyy melkein rahastuksena.
Huom. lisään vielä että puhun ennen kaikkea "tavallisista" henkilöistä, joilla ei ole käynyt mitään erityisen traumaattista. Joku läheisen itse*ur*a ei lukeudu tähän.