Miten "sisarusstatuksesi" on vaikuttanut parisuhteeseesi?

Mielenkiintoinen aihe, toivottavasti tulee vastauksia. Olen itse ainoa lapsi ja parisuhteessa toisen ainoan lapsen kanssa ja monesti miettinyt olisiko suhteemme erilainen jos jommalla kummalla tai molemmilla meistä olisi sisaruksia.

Mulla on kolme veljeä, yksi vanhempi ja kaksi nuorempaa. Lapsuus tuli nujuutettua heidän kanssaan multa meni ihan kauhean kauan ymmärtää, ettei poikaystävä ole mikään painikaveri. Nykyinen mies on yhden selvästi vanhemman siskon lellimä, eikä kykene lainkaan ymmärtämään mun ja veljien dynamiikkaa.

Mielenkiintoista. Meillä aika lailla sama tilanne kuin ap:lla, itselläni yksi nuorempi veli ja vaimolla yksi vanhempi sisko. Meillä on yhteistä se, että molemmat olemme käytännössä ensimmäisessä ja ainoassa suhteessamme, johon päädyimme vasta selvästi yli kaksikymppisinä. Helposti tulisi mieleen, että kun ei ole ollut läheistä kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, niin on isompi kynnys hankkiutua suhteeseen, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että tämä on enemmän luonnekysymys (mutta toki luonteeseen voi vaikuttaa perhetaustakin).

Omalta kohdaltani pidän enemmänkin nuoruusajan tietynlaista ujoutta syynä sille, ettei seurustelusuhteita ollut; toisaalta taas pikkuveljelläni oli kyllä, joten häneen ei sama lähtöasetelma ainakaan samalla tavalla vaikuttanut. Itselleni olivat myös läheisiä eräät sukulaistytöt, joiden kanssa totuin olemaan pienestä pitäen kaikissa oloissa, saunassakin ihan teini-ikään asti. Teininä tulin myös tyttöjen kanssa hyvin juttuun ja ystäviä oli melkeinpä enemmän tytöissä kuin pojissa. Seurusteluun oli kuitenkin iso kynnys, eikä siihen auttanut edes nuoruusvuosien voimakas seksuaalisuuteni (eli panetus suomeksi sanottuna). Mutta sitten kun vaimon kanssa päässä naksahti, niin se oli menoa kerrasta, muutaman viikon kuluttua muutimme jo käytännössä yhteen. Nykyään kai puhuttaisiin demiseksuaalisuudesta.

Omia lapsia meillä on kaksi poikaa ja tyttö, joten heillä on ihan erilainen tausta tässä asiassa. Tyttö ja nuorempi poika ovatkin alkaneet seurustella vakavasti jo lukioiässä, ja heti ensimmäiset suhteensa vaikuttavat olevan myös varsin kestävää laatua. Toinen poika elelee yksin, mahdollisesti koko ikänsä, mutta siihen on omat syynsä jotka eivät perheen koostumuksesta tai dynamiikasta johdu.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista. Meillä aika lailla sama tilanne kuin ap:lla, itselläni yksi nuorempi veli ja vaimolla yksi vanhempi sisko. Meillä on yhteistä se, että molemmat olemme käytännössä ensimmäisessä ja ainoassa suhteessamme, johon päädyimme vasta selvästi yli kaksikymppisinä. Helposti tulisi mieleen, että kun ei ole ollut läheistä kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta, niin on isompi kynnys hankkiutua suhteeseen, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että tämä on enemmän luonnekysymys (mutta toki luonteeseen voi vaikuttaa perhetaustakin).

Omalta kohdaltani pidän enemmänkin nuoruusajan tietynlaista ujoutta syynä sille, ettei seurustelusuhteita ollut; toisaalta taas pikkuveljelläni oli kyllä, joten häneen ei sama lähtöasetelma ainakaan samalla tavalla vaikuttanut. Itselleni olivat myös läheisiä eräät sukulaistytöt, joiden kanssa totuin olemaan pienestä pitäen kaikissa oloissa, saunassakin ihan teini-ikään asti. Teininä tulin myös tyttöj

Itselllä melkein täsmälleen samanlainen tausta serkkutyttöjä ja naisten seurassa olemista, sekä vaimon löytymisessä. Muttei meistä kumpikaan ole sisarista ja velijistä välitetty parisuhdetta perustaessa, eikä muutenkaan kiinnostanut  heidän tekemisensä. Hyvää pataa kaikkien kanssa, kuten muidenkin sukulaisten, muttei ne ole meidän parisuhteeseen tai asenteisiin vaikuttaneet pätkääkään. Kuljettu omia latuja, eikä kyselty keltään, ei edes vanhemmiltamme. Ehkä syy, että me molemmat oltiin sisaruksista viimeisiä ja totuttu ottaman omaa tilaa ja luomaan omat jutut. 

Olen sisarussarja vanhin ja naimisissa sisarussarjansa nuorimman kanssa. Itselläni veljiä ja miehelläni sisaria.

Minulla on monta sisarta, eikä yhtään veljeä, joten en tiennyt poikien ajatusmaailmasta paljoakaan.  Miehellänoi taas on useampia veljiä, mutta en tiedä, onko näillä asioilla ollut suhteeseemme kovin paljon vaikutusta.  Sensijaan ole seurannut mielenkiinnolla omien poikieni kehitystä ja varsinkin ajatusmaailmaa pienestä asti, ja huomannut, että se ei olekaan ihan samanlainen. kuin omani.  Nyt he ovat jo aikuisia.

Olen ainoa lapsi. Vaimolla on vanhemmat veli ja sisar. Hän on tottunut siihen, että lapset riehuvat ja tappelevat keskenään.

Itse en ole sitä ymmärtänyt ja sitä on ollut kauheaa katsella. Meillä on myös kolme lasta.

Tärkeää kai on, onko ylipäätään kontaktia omanikäisiin erisukupuolisiin ihmisiin. Itselläni oli aika vähän ja siitä tuli tietty vieraus ja palvonta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Ehkä heitä osaa ajatella enemmän vain ihmisinä, jos on koko ikänsä kohdannut. 

Kiinnostaisi miksi tämä keskustelu on siirretty seksipalstalle?

Veljeni oli kovin tyttöjen mieleen ja kävi paljon nuorten jutuissa. Minä (myös poika) olin ujo, enkä käynyt. Kolme sisartani olivat 1) vajaamielinen, 2) mielisairas ja 3) aggressiivinen kielikello, joten lienen saanut heidän vaikutuksestaan todellisuutta huonomman kuvan. 

Nyt osaan arvostaa naisia täysin. Lienee suurelta osin suloisen vaimoni ansiota.