Eka kokemus kolmen kimpasta
Näin ilmoituksen eräällä aikuisviihdesivustolla. Se oli suorasukainen mutta asiallinen, jossa pariskunta haki miestä kimppaa. He korostivat luottamusta ja selkeitä rajoja, mikä oli minulle tärkeää. Vastasin viestiin ja kävimme viestien vaihtoa aluksi sähköpostilla.
En ollut koskaan ollut tilanteessa, jossa toinen mies olisi mukana. Ajatus kiinnosti, mutta myös jännitti. Pohdin pitkään tuntuisiko se oudolta. En ole bi, mutta uteliaisuus voitti. Tein selväksi jo viestittelyssä, että halusin olla naisen kanssa, mutta että miehen läsnäolo ei ollut ongelma, kunhan kaikki sujuisi rennosti ja ilman painetta.
Saimme nopeasti sovittua tapaamisen heidän kotonaan. He kertoivat, että kyseessä oli heille kolmas kerta, ja että heillä oli selkeä kommunikointi pelin aikana. Jos jokin ei toimi, siitä sanotaan heti.
He avasivat oven hymyillen. Eteisessä tuoksui kevyt suitsuke ja rauhallinen musiikki soi olohuoneessa. He tarjosivat juoman, istuttiin hetki alas, ja jännitys suli hiljalleen pois.
Mies oli noin nelikymppinen, vähän minua vanhempi. Pitkä, komea, lihaksikas, rauhallinen, eikä yhtään päällekäyvä. Alettiin hommiin aluksi naisen kanssa kahdestaan. Mies runkkasi vieressä ja tuli hetken päästä mukaan. Miehen kalu oli paksu ja tanakka, hieman kaartuva, pituudeltaan ehkä 17 senttiä, selvästi erektiossa painava. Terska oli pyöreä ja tumma, varsi selkeästi suonikas. Oli ajellut karvoituksen siistiksi ja käytti penisrengasta. Mies laittoi liukuvoidetta kaluunsa ja se näytti aivan uskomattoman kiihottavalta. Nainenkin oli ihan ok.
Homma eteni rauhallisesti, ei hätiköity. Välillä pysähdyttiin kysymään, onko kaikki ok. Kukaan ei kiirehtinyt mihinkään, ja juuri se teki koko kokemuksesta niin hyvän. Olin jännittänyt aivan turhaan. Hoitelin naisen, ja sen jälkeen otin miehen kalun suuhun, imin oikein antaumuksella ja lopuksi mies laukesi suuhuni. Nielin lastin ja puhdistin kalun kielelläni viimeistä pisaraa myöten. Nainen runkkasi minut lopuksi. Illan jälkeen olo oli yllättävän levollinen ja ehkä vähän ylpeäkin siitä, että uskalsin mennä.
"Mies oli noin nelikymppinen, vähän minua vanhempi. Pitkä, komea, lihaksikas, rauhallinen, eikä yhtään päällekäyvä. Alettiin hommiin aluksi naisen kanssa kahdestaan. Mies runkkasi vieressä ja tuli hetken päästä mukaan. Miehen kalu oli paksu ja tanakka, hieman kaartuva, pituudeltaan ehkä 17 senttiä, selvästi erektiossa painava. Terska oli pyöreä ja tumma, varsi selkeästi suonikas. Oli ajellut karvoituksen siistiksi ja käytti penisrengasta. Mies laittoi liukuvoidetta kaluunsa ja se näytti aivan uskomattoman kiihottavalta. Nainenkin oli ihan ok."
Ehkä tämä painotus kertoo kaiken kiinnostuksesi kohteesta.