Vihaan miehen vaatteita
Kolmikymppinen mies pukeutuu niin, että minua hävettää liikkua julkisilla paikoilla kanssaan. Saan tästä aloituksesta varmaan vihat niskaani, mutten tarkoita tätä keskustelua niin että miehen pitäisi olla viimeisen päälle trendikäs. Minulle kelpaa moni tyyli miehellä ja ihan perussiistit vaatteet riittäisivät, mieheni nyt vain sattuu oikeasti näyttämään kamalalta.
.
Suuri osa hänen vaatteistaan on jotenkin erikoisia ja värikkäitä. Hän sekoittaa vaatteitaan surutta eivätkä ne sovi yhteen. Vartalon mittasuhteista tulee kummalliset ja asut ovat aivan eri värimaailmasta ja tyylistä. Vaatteet ovat pahoja yksistään ja etenkin yhdisteltyinä. On myös monia halpaeinesmerkkien tarjousvaatteita, ei sellaisia cooleja hipsterivaatteita vaan oikeasti masentavia.
Miehellä on ollut monta kertaa asu, jossa uutuudenjäykät ja siistit nahkakengät, valtavat löysät farkut, ihmeellinen pitkä ja tiukka bleiseri ja sitten jokin hattu (miehellä on aina hattu ulkona ja hän omistaa monia päähineitä). Hän on kuin mittarimato, joka valuu alaspäin.
.
Välillä miehellä on hyviä asuja, joissa on hyvin istuvat farkut ja kiva kauluspaita tai neule. Tällöin aina kehun kovasti asua ja mieskin kehrää silminnähden tyytyväisenä.
Miehellä on muutama vaate, joita hän on oma-aloitteisesti kertonut inhoavansa. Parisuhteemme alussa elättelin toivoa, että nämä vaatteet lähtisivät pois kun mies ei niistä pidä. Kuitenkin hän edelleen käyttää niitä säännöllisesti. "Miksi sulla on tuo takki, etkös sanonut häpeäväsi sitä" ja vastaus epämääräistä mutinaa kuinka vaate edelleen on inhokkivaate mutta se nyt vain osui ensimmäisenä käteen.
.
Osa hirveimmistä vaatteista on hänen suuria suosikkejaan. Teoriassa vaate miellyttää hänen silmäänsä ja hän kuvittelee olevansa jonkilainen "hahmo" se päällään. Käytännössä se ei näytä hyvältä.
.
Vaikka olemme olleet parisuhteessa hyvän aikaa, emme ole erinäisten tähän keskusteluun liittymättömien sattumoiden takia muuttaneet vielä yhteen, vaikka puhetta on ollut jo pitkään. En siis voi salaa hankkiutua vaatteista eroon, kun mahdollisuuteni hänen vaatekaapeilleen ovat huonot ja usein näemme minunkin luonani, jolloin hän huomaisi lähtiessään jonkin puuttuvan.
Parisuhteen alussa hygieniasta huolehtiminen oli mitä oli, nyt mies pesee itsensä ja hampaansa säännöllisesti ja käyttää dödöä.
Kommentit (5)
"Teoriassa vaate miellyttää hänen silmäänsä ja hän kuvittelee olevansa jonkilainen "hahmo" se päällään."
Siinäpä se tulikin. Miehellä nyt vain on semmoinen maku. Siihen on vaikea vaikuttaa, jollei heittäydy ihan mammaksi ja rupea ostamaan hänelle omaa silmää miellyttäviä vaatteita ja laittele niitä joka ilta tuolinselkämykselle valmiiksi aamua varten. Eikä sekään välttämättä onnistuisi.
Minun makuni aiheutti monille poikaystäväkokelaille isoa harmia joskus 80-luvun lopulla. Ensin vihjaltiin vähän ja sitten, kun ruvettiin käskemään, heivasin kunkin poikaystävän pois elämästäni. Heitä ei miellyttänyt minun ulkonäköni, minua ei miellyttänyt heidän nalkutuksensa. Ja kaikki voittivat.
Vierailija kirjoitti:
Hyi, miten oot alkanut tollasen kanssa edes seurustelemaan!!!
Oottepa te naiset pinnallisia!
Miehillä ei ole tyylitajua. Siksi miesten vaatteet on pääsääntöisesti aika tummia ja pelkistettyjä. Niitä ostamalla ei oikein voi pahasti mennä pieleen.
Yleensä naiset ostavat miestensä vaatteet etenkin ap:n tapauksissa. Ei miehet osaa elleivät ole homoja. Näin se vain on.
Hyi, miten oot alkanut tollasen kanssa edes seurustelemaan!!!