Kirjoitin viime syksynä tänne nuoremman tyttäremme saatua INCL-diagnoosin

Voi hyvänen aika... Muistan kirjoituksesi. Järkyttävää mitä joudut kokemaan. Voin vain toivoa toivoa ja valoa elämääsi!!

Voi ei :( Muistan aikaisemman ketjusi. Olette saaneet kokea kyllä aivan kamalia asioita. En osaa sanoa muuta kuin hirvesäti jaksamista, ota vastaan aivan kaikki apu joka teille tarjotaan!

Voi ap - olen niin pahoilla puolestasi. Tunteesi ovat myllerryksessä, mutta kaikista eniten kuulen kirjoituksestasi syyllisyyttä. Se on kamalaa, ettei pysty hyväksymään itseään ja antamaan itselleen anteeksi. Koska jos siihen pystyisit, niin sen heijastuisi suoraan esikoiseesikin. Pääsisit itse valoon, ja valon valaisee enemmän kuin pimeä peittää. 

Pääset kyllä sinne, mutta vain anteeksiannon kautta. Paitsi itsellesi, niin myös miehelle pitää antaa anteeksi.

Istun kotisohvallani ja nieleksin kyyneleitä. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että taakkasi kevenisi. Olisipa sinullla tänään edes hetken kevyt olla. Halaus.

:( toivon niin paljon kaikkea hyvää teille! Ihan liikaa kärsimystä..

Voimia! <3 Niin sinulle kuin lapsillesikin. Onhan sinulla joku, jonka olkapäätä vasten voit itkeä? Äläkä tunne syyllisyyttä, sinä et ole ennustaja tai ajatustenlukija joka olisi voinut arvata miehesi aatteet.

Kiitos lohduttavista sanoista. Itken taas täällä ihan hervottomasti.

Mieheni oli (lasten ohella tietty) kaikki kaikessa minulle, ehdottomasti elämäni suuri rakkaus, aina mun tuki ja turva, peruskallioni, jonka varaan kuvittelin aina voivani luottaa. Nyt kun mietin, miten viime vuoden häntä kohtelin - vain siksi että itselläni oli niin sietämättömän paha olla - en kestä. En vaan kestä. Enkä voi enää ikinä hyvittää tai pyytää anteeksi, en pääse ajatuksesta että se teki sen koska ei vaan kestänyt mua enää.. ja silti olen helvetin vihainen ja katkera kun jätti mut yksin tähän tilanteeseen, eikä näyttänyt mitään merkkejä omasta romahduksestaan, tai ehkä minä en nähnyt niitä.

Nyt olen ihan yksin (ammattiapu ja ystävät ja sukulaiset kyllä, mutta silti, mieheni oli aina SE tuki mulle) ja pelkään miten selviän ja säälin lapsiani aivan suunnattomasti kun nyt niillä on vain minut. Ja niillä oli ihan helvetin hyvä isä, jonka ne menetti ehkä minun takiani!! Miten tuollaista voi kestää, hyväksyä?? Ikinä? ap

En osaa oikein kirjoittaa mitään. Olen hyvin pahoillani puolestanne! Yritä unohtaa syyllisyys, miehesi ratkaisu ei ollut sun syy, ei todellakaan ollut.

Lähetän todella paljon voimia teille sinne ja toivon sydämestäni, että selviydytte elämässä eteenpäin ja jossain vaiheessa voit olla levollisin mielin ja huomaat elämän olevan ihan kivaa.

Voi kamala. ='( Sitten sanotaan, ettei yhdelle ihmiselle anneta enempää kuin mitä hän jaksaa kantaa. Kyllä sitä voi vahvempikin ihminen tuollaisen taakan alla nujertua. Kunpa jaksaisit. <3

Ap, tilanteesi on niitä vaikeimpia mahdollisia, mitä voin kuvitella.

Toivon, että löydät itsestäsi voimaa ennen kaikkea hyväksyä tilanne sellaisena kuin se on. Hyväksy se, että olet lopussa ja voimaton, se on normaalia ja ymmärrettävää ja täysin ok. Hyväksy se, että mieheltäsi voimat loppuivat kokonaan. Se ei ole sinun syytäsi. Et olisi voinut muulla tavalla toimia kuin olet toiminut. Olet aivan selvästi voimiesi äärirajoilla itsekin, joten sinulta ei ole voinut enempää vaatia. Olet itse asiassa pärjännyt niin hyvin kuin suinkin mahdollista!

Hyväksy se, että sinä ja tyttäresi menetätte tyttären ja siskon. Päästä irti jo nyt, kun kuolema ei ole vielä tullut. Jokainen elämän hetki on silloin lahja (ethän pahastu kun sanon näin, toivottavasti voit ymmärtää mitä tällä tarkoitan).

Hyväksy, että elämä kutistuu minimiinsä. Sinun ei tarvitse jaksaa ja tehdä kaikkea sitä, mitä normaalit ihmiset tekevät. Sinulle olennaisinta on olla läsnä. Käy ulkona, aisti tuoksuja siellä, kiinnitä huomiota valon laatuun, tuuleen, lintuihin ja puihin. Silloin olet tässä hetkessä. Kun olet tyttäriesi kanssa, ole samalla tavalla. Läsnä juuri tässä hetkessä. Keskity olemaan kontaktissa heihin, toisiin eläviin olentoihin.

Unohda yhteiskunta, mielikuvien ylläpitäminen muihin päin, kaikki tuollainen tauhka. Ole enemmän pelkkä eläin. Sinussa on paljon tuskaa, anna sen olla ja väreillä itsessäsi. Älä vastustele.

Olet voimakas ja hyvä, ja tulet selviytymään tästä.

Ap, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä se, ettet huomioinut miestäsi tarpeeksi. Mennyttä et voi muuttaa, se on jo tapahtunut - siksi sinulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä se. 

Aikuinen ihminen on vastuussa omista teoistaan. Uhri ei ole vastuussa siitä, että toinen hakkaa. Etkä sinä ole vastuussa siitä, että toinen lopettaa päivänsä. SinÄ olet vastuussa vain omista teoistasi, et toisen.

Vastaapa yhteen lysymykseen: kuvittele, että roolinne ovat toisin päin. Sinä olet mies, joka tappoi itsensä. Mies on jäänyt tänne maan päälle itkemään lohduttomasti. Mitä sanoisit lohduttomalle leskellesi?

Ymmärrän, että ap olet rikki ja elämässäsi on tapahtunut kauheimpia asioita mitä voi tapahtua. Sinun on nyt kuitenkin katsottava eteenpäin ja ajateltava niin sairasta lastasi kuin varsinkin tervettä lastasi! Hänellä on pitkä elämä edessä ja teillä on toisenne. Te tulette tulevaisuudessa olemaan toisillenne tärkeimmät ihmiset maailmassa. Voimia sinulle ja perheellesi. Pidä lapsiasi hyvänä ja ota kaikki apu ja tuki vastaan mitä tarjotaan. Sinäkin voit vielä joku päivä paremmin.

Ap, vaikutat uskomattoman vahvalta ihmiseltä. Sinua on koeteltu aivan liian rajusti, toivon sinulle lämpimästi voimia tilanteeseesi. En voi kuvitellakaan tuskaasi, mutta toivon sinun näkevän auringonpaistetta myös sateen keskeltä - ainakin jonakin päivänä.

Halaus. ♥

Voi, hali!

Rankka on ollut perheenne kohtalo. Omassa lähipiirissäni on tapahtunut vähän vastaavaa. Kauan odotettu lapsi syntyi vammaisena, vaikka perustestien mukaan piti olla terve. Odotusaika oli jo ahdistavaa. Lapsi syntyi terveenä, diagnoosi tuli myöhemmin. Se oli vanhemmille shokki. Vanhemmat menivät surressaan niin huonoon kuntoon fyysisesti, että toinen joutui jopa tiputukseen. Lapsi siirrettiin osin vanhempien toiveesta  sijaishoitoon. Välillä pohdttiin adoptiotakin. Toinen vanhemmista otti tämän niin raskaasti, että yritti itsaria. Ei onnistunut, vaan puoliso pelasti. Sairaalajakso toiselle vanhemmasta ja pitkä terapia päälle.

Lapsi on palannut kotiin. Välillä menee paremmin, toisinaan ei. Lapsen tasosta ei ole vielä selvää kuvaa. Toisella puolisolla edelleen itsetuhoisia piirteitä (joita ei olisi ennen lapsen syntymää voinut ennakoida). Vastuu ja stressi toisella puoliskolla, joka myös kantaa vastuun lapsesta. Toinen vanhemmista ei ole kykenevä juuri nyt lapsenhoitoon oman ahdstuksensa keskellä. Koko elämä muttui hetkessä...

Itseni sivullisena yllätti se, että vanhemmat eivät ole päässeet surustaan yli. En tiedä kuinka selviävät eteenpäin, vaikka niin kaikkea hyvää heidän elämäänsä toivonkin.

Valoa sinunkin elämääsi!

Voi että tuli paha mieli puolestasi. Olisipa lohdutuksen sanoja..sydämestäni lähetän sinulle voimia kaiken tuskan keskelle.

Voimia !

Minä haluan auttaa sinua, voin tulla vaikka lastenvahdiksi tai muuta? Olla olkapää, jota vasten itkeä? Mitä vain tarvitset ystävä hyvä! <3 Haluatko antaa sähköpostisi?

Sinuna antaisin esikoiselle tärkeän tehtävän; Olla hyvin tärkeässä ja arvokkaassa isosiskon roolissa. Ota hänet mukaan kuopuksen valmistautumiseen kohti ikuisia kesälaitumia. Puhukaa asiasta, vastaa kun esikoinen kysyy. Hän on jo sen ikäinen, että muistaa varmasti pikkusiskon viimeiset hetket. Voit aina lohduttaa häntä, että isä on jo valmistelemassa pikkusiskon saapumista varten asioita ja että isä pitää pikkusiskosta hyvää huolta :)

Äläkä missään nimessä syytä itseäsi miehesi itsemurhasta! Hän saattoi kokea niin suurta syyllisyyttä geeneistään, ehkä syytti itseään lapsenne kohtalosta.

Tehkää yhdessä lasten kanssa mitä voitte.

Elämä ei ole reilua, eikä se ole kenenkään vika. Jokainen saa kannettavakseen sen mitä saa. Jokaisella on sen verran päiviä elettävänä kuin niitä on annettu. Raskaankin taakan kanssa jokaisen kuuluu elää ne päivät, jotka on annettu ja kääntää ne kortit, mitkä on jaettu. Miehesi ei kyennyt siihen kaikesta hänen rakkaudestaan huolimatta. Älä silti tuhlaa aikaasi liialliseen vihaan. Kiedo miehesi rakkaus sinua ja lapsianne kohtaan tiukkaan pakettiin ja talleta se sydämeesi. Sielä se lämmittää ja lohduttaa sinua aina. Rakkaus säilyy tuoreena niin kauan kuin sinulla on päiviä jäljellä.

Sinun taakkasi on raskas, mutta muista ettet ole yksin. Kunhan toivut edes vähän ja jaksat paremmin, etsi samoja asioita kantavia kohtalotovereita. Mikään ei lohduta ja selkiytä ajatuksia yhtä hyvin kuin vertaistuki.

Terv. Eräs oman kuormansa kantaja

*voimahali*

Itkettää kun luen kokemuksistasi, olen kovin pahoillani. Lupaan rukoilla puolestasi tänä yönä, toivon todella että selviät. En osaa kuvitella mitään pahempaa, miehesi teki erittäin itsekkäästi. Tiedän että se on nyt mahdotonta, mutta koeta jaksaa päivä kerrallaan, tunti tunnilta eteenpäin. Voit vaeltaa päämäärättömästi, pyytää apua, itkeä ja huutaa, kaikki se on sinulle sallittua. Jos et pysty surultasi ja väsymykseltäsi hoitamaan esikoistasi, hae hoitoapua, niin kuin varmaan olet ajatellutkin jo. Kuopus tarvitsee sinua nyt enemmän, niin julmalta kuin se joillekin voi tuntua. Hänen elämänsä tulee olemaan lyhyt, anna sen olla hänelle hyvä ja onnellinen niin pitkään kuin mahdollista.