Miksi adoptioon lapsen antanutta vihataan?

Väärä olettama otsikossa eikä mitään perusteluja itse tekstissä. Ei tästä keunnollista keskustelua synny. Muutenkin vaikuttaa ammattivalittajan tekemältä avaukselta.

Kyllä vihataan

Niin, ja miten se halveksunnan kohde tuntuu olevan aina vain äiti vaikka kaikilla lapsilla on kuitenkin myös isä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, ja miten se halveksunnan kohde tuntuu olevan aina vain äiti vaikka kaikilla lapsilla on kuitenkin myös isä.

Juu molempien hyväksynnän adoptio vaatii.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vihataan

Envihaa, voi olla myös suurta rakkautta jos ei itse kykene hoitamaan.

Ei tietenkään vihata. Hänhän tekee suuren palveluksen adoptiovanhemmille ja usein myös lapselle.

Jos adoptioon lapsensa antavaan suhtaudutaan negatiivisesti, se liittyy muihin asioihin. Monella kun adoptioon johtaa äidin elämänhallinnan puute, päihteiden käyttö tai vastaava.

Yleisesti ottaen ei tietenkään vihata. Miksi vihattaisiin?

Mutta tarkoitat varmasti kysyä, miksi sisaresi "vihaavat" juuri sinua tuon adoptioasian takia. Veikkaan sen johtuvan siitä, että olit naimisissa lapsen isän kanssa silloin, kun annoitte lapsen adoptioon. Ehkä myös siitä, että hän ei tuolloin ollut enää vauva vaan jo muutaman vuoden ikäinen.

Mutta siis vastaus: lapsen adoptioon antanutta EI VIHATA.

Viha on kärkäs tunne, mutta halveksin vanhempaa, joka antaa lapsensa adoptioon. Tämän nähneenä olen nähnyt myös, miten äiti nappaa uuden miehen kehiin ja synnyttää uuden lapsen. Niin vastuutonta, niin halveksittavaa. Sellainen äiti ei ajattele yhtään vanhemman lapsen tunteita, vaan on sairaan itsekäs.

Tähän kai voisi vastata että Suomessahan vihataan ylipäätään kaikkea.

Lue näitä foorumeita, lehtien kommentointi palstoja jne. Pelkkää vihaa ja kaunaa.

Adoptioasiaan; siihen voisi kai sanoa että lapsen adoptioon anto on varmasti sitä suurinta vastuullisuutta ja rakkautta lasta kohtaan, kun tiedostaa että itse ei pysty lapselle turvallista ja tasapainoista kasvua takaamaan.

Itse olen kasvanut vastuuttoman rakkaudettoman ja julman äidin tyttärenä. Jo lapsena unelmoin toisesta perheestä, oikeasta kodista. Sitä ei tullut.

En kuitenkaan tarkoita että kaikilla olisi asiat niin huonosti kuin minun lapsuudenkodissani. Elämän tilanne voi olla muutenkin liian raskas ja haastava, että siinä ei todellakaan voimia riitä muuhun kuin oman päänsä jotenkuten pinnalla pitämiseen. Sitä on ulkopuolisten mahdoton tietää. Tuomita ei voi. On sanonta että kulje ensin viikko sen toisen kengissä, tuomitse sitten.

Syy: Kyky empatiaan. 

Jokainen normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen ajattelee asiaa lapsen kautta ja ymmärtää, että hänelle tuo kohtalo tulee olemaan elämässä käänteentekevä. Olen tutkinut paljon asiaa henkilökohtaisista syistä ja lähes kaikilla adoptioon annetuilla on trauma siitä, että heidät on hylätty. Lähes jokainen haluaa tarkkaan tietää, miksi heidät hylättiin ja etenkin pahimmissa kasvuvaiheissa kokee, että he olivat jollain lailla "huonoja". 

Tuo on melko sydäntäsärkevä lähtökohta elämään ja tämän vuoksi adoptioon antaminen herättää vihaa. Toki se on hyvä päätös, jos perheessä on väkivaltaa ja huumeita, mutta silloinkin ensisijainen toimenpide olisi perheen kuntouttaminen. Kondomit on nimittäin keksitty. Elämä ei ole kuin vanha polkupyörä, jonka voi vaikka laittaa vaihtoon ellei homma kiinnosta. 

Oot kysynyt samaa aika usein...

Ei ne sun siskot sua tietenkään vihaa. Mutta niitä niitä ärsyttää se, että annoit sen vanhemman poikasi adoptioon. Tämänhän olet myös moneen kertaan kertonut.

Ilmeisesti siskojen mielestäsi sun olisi pitänyt/olisit voinut sen lapsen pitää. Ja ilmeisesti omasta mielestäsi et voinut, kun toimit niin kuin toimit.

Luultavasti siskoja ärsyttää myös se, että vaikka adoptio on avoin, et ole halunnut pitää poikaan yhteyttä (vaikka he itse ja isovanhemmatkin pitävät yhteyttä). Tämänkin olet moneen kertaan kertonut.

Siskoilla on oikeus ärsyyntymiseen, sulla taas on oikeus ärsyyntyä heidän käytöksestään.

Anna olla. Kyllä te luultavasti saatte lopulta välinne kuntoon. Mutta siihen tarvitaan tietysti vastaantuloa molemmilta puolilta.

Ei vihata. Todellakaan.