Lue keskustelun säännöt.
Onko ero oikea ratkaisu vai olenko vain itsekäs mulkku
Murtunut isä
13.04.2017 |
Ollaan oltu vaimoni kanssa naimisissa viisi vuotta. Meillä on kaksi lasta 2 ja 4 vuotiaat. Minulla ei ole tunteita vaimoani kohtaan. Olen jo pitkään kipuillut asian kanssa. Olen naimisiin menon jälkeen melkein alusta asti välillä miettinyt tätä asiaa. Kokoajan tietysti enemmän. Ennen ensimmäistä lastamme jo tunsin välillä etten kykene rakastamaan vaimoa niinkuin hän minua. Toinen lapsi olikin sitten vahinko. En olisi halunnut toista lasta tunteitteni takia. Jälkeenpäin ajateltuna on kyllä hieno asia että lapsilla on toisensa. He viihtyvät yhdessä ja tukevat toinen toistaan niinkuin ystävykset konsanaan. Vaikka välillä on tietysti riitojakin. Aiemmin ajattelin että tunteiden heittely ja rakkauden puute johtuu mielialastani. Minulla on ollut masennusta. Sittemmin olen tajunnut että tunteeni vaimoa kohtaan ja niiden miettiminen on yksi syy masennukseen. Rakastan lapsiani valtavasti. Haluaisin olla heidän tukena ja turvana läpi elämän. Heidän takiaan en hirveästi uskalla avata tunteitani vaimolle. Kyllä hän tietää ettei rakkaus ole vakaalla pohjalla muttei kai sentään usko että mietin eroa.
Tiedän että vastaavia tapauksia on lukemattomia. Onko ikinä mahdollista, että joskus rakastuisin vaimooni. Tuohon kamalaan ja silmissäni epäviehättävään naiseen. Onko mahdollista että eron takia lapset selviäisivät suht vähillä vahingoilla. Toinen lapsista on hyvin herkkä ja reagoi tunteisiin voimakkasti jne. Säälittää heidän puolestaan kun edes mietin tällaista. En halua että lapseni saavat vaikutteita meidän huonosta suhteesta. Emme halaile, pussaile, emme osoita rakkautta millään lailla. Tiuskimme ja jankkaamme jatkuvasti. Kannattaako pariterapia? Kannattaako ero? Onko mahdollinen uusi suhde samanlainen? Olenko mulkvkvisti? Miksi olen helvetti soikoon ajautunut tähän tilanteeseen?
Kommentit (206)
Kuulostat feministiltä. Yritin kertoa tunteistani vaimoa kohtaan. Toki koitan parhaani mukaan arvostaa häntä mutta rakkauden mentyä myös kunnioitus on hyvin vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin yksi asia on varma, jos tiuskitte ja voitte huonosti, voi lapset myös huonosti. Ei ihme että toinen on herkkä, toinen varmaan liian kiltti ja sairastuu myöhemmin aikuisena.
"tuohon kamalaan ja silmissäni epäviehättävään naiseen"?? Mikä vaimostasi tekee kamalan ja epäviehättävän?
Ainut ratkaidu minun mielestä on pohtia asiaa yhdessä. Kerrot mitä kaipaat hänessä. Millaiseen naiseen rakastuit ja millaiseksi hän on muuttunut. Silloin vaimollasi on mahdollisuus korjata käytöstään ja mahdollisesti jopa panostaa ulkonäköön.
Mutta muista, vaimollasi on ihan varmasti lista asioista mitkä sinussa on muuttunut. Se voi olla että joudutte molemmat korjaamaan käytöstänne että saisitte tunteet uudestaan syttymään.
Ero ei ole maailmanloppu. Älä jää suhteeseen lastesi takia, hekään eivät nauti siitä, että kotona äyskitään ja tiuskitaan. Rakkaudeton suhde vanhempien välillä vaikuttaa siihen, millaisina he näkevät aikuisten väliset parisuhteet ja mitä pitävät normaalina - miten vaativat itseään aikuisina kohdeltavan.
Et ole mulkku. Olet vain väärässä paikassa.
En tiedä. Minulla vähän sama tilanne miehen kanssa. Oli meillä joskus rakkautta ja intohimoa mutta se loppui jo ensimmäisen lapsen jälkeen. Minusta tuli miehelleni pelkkä äiti. Olen miettinyt samoja asioita kuin sinä. Toistaiseksi jäänyt nykyiseen liittooni. Meillä on omakotitalo ja asuntolaina, sekä ne kaksi lasta. En ole hennonnut rikkoa lapsilta perhettä. Jos luoja suo, saan joskus kokea rakkauden uudelleen. Jos ei, niin näköjään hyväksyn kohtaloni. Tähän on tultu ja vaikea lähteä menemään, koska on nuo lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä feministi, mutta mielestäni ko. kysymykset ovat pohtimisen arvoisia. Ero ei tietenkään ole maailmanloppu, jos se menee sujuvasti. Teidän tapauksessanne en kuitenkaan usko siihen, koska yhteishuoltajuuskin vaatii sitä kunnioitusta ja yhteispeliä, ja jos niitä ei ole, ongelmia on tiedossa lasten kannalta.
Murtunu isä kirjoitti:
Kuulostat feministiltä. Yritin kertoa tunteistani vaimoa kohtaan. Toki koitan parhaani mukaan arvostaa häntä mutta rakkauden mentyä myös kunnioitus on hyvin vaikeaa.
Rakkauden mentyä myös kunnioitus on hyvin vaikeaa? Siis eikö tuo ole toisin päin. Kun ei pysty kunnioittamaan, niin rakkaus nopeasti loppuu. Mutta kyllähän monia tuntemattomiakin kunnioittaa. Esim. joitain poliitikkoja kunnioitan, vaikken tunne heitä, tai pidä heistä kummemmin.
Oletkohan se sama ukko, joka syyttää vaimoaan tahallaan raskautumisesta. Jos olet, niin häivy ja anna vaimolleni tilaisuus onneen. Jos et, niin avioliittoterapiaa kannattaa ensin yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lyhyeen tekstiin hankala kirjoittaa selkeä kuva perheen tilanteesta. En viihdy vaimoni seurassa. Haluan mielummin uppoutua kirjan tai puhelimen syövereihin. Vituttaa ja kaduttaa koko parisuhde. En kai ollut tarpeeksi aikuinen luisuttuani tällaiseen suhteeseen.
Noh. Kyllähän ihmiset joskus lakkaavat rakastamasta toisiaan, eikä ero silloin ole välttämättä väärä ratkaisu vaikka olisi lapsiakin.
Mä olen kuitenkin vähän sitä mieltä, että aika usein tuo rakkauden loppuminen tai toiseen rakastuminen pikkulapsiaikana liittyy ihmisen omiin ongelmiin ja jos ihminen selvittäisi ne, niin eroa ei välttämättä tarvittaisi. Lisäksi te olette aika raskaassa vaiheessa lasten iän suhteen, mitään radikaaleja päätöksiä ei juuri nyt kannattaisi tehdä, sillä jo väsymys ja arki voi aiheuttaa tuntemuksesi.
Suosittelisin nyt ihan ensiksi kertomaan vaimollesi avoimesti ja mahdollisimman asiallisesti tunteistasi ja hakeutumaan hänen kanssaan pariterapiaan. Siitä on hyötyä vaikka ja etenkin jos päädytte eroon.
Jos eroon päädytte niin voit silti olla lapsillesi läsnä arjessa, kunhan eroatte sovussa (pariterapia auttaa tähän) ja jäätte asumaan lähekkäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä vaimo voi olla silmissäsi täysin kamala ja epäviehättävä, jos olet häneen joskus rakastunut? Hän on lastesi äiti, jos rakastat lapsiasi, luulisi, että edes vähän kunnioittaisit tuota "kamalaa" vaimoasi... Mitä hän on edes sinulle tehnyt? Tuskin hän on syyllinen siihen, että sinä avioiduit hänen kanssaan, vaikka ei olisi pitänyt.
Ei ap taida olla koskaan vaimoonsa rakastunut. Näitä tapauksia on paljon, kun vaan päädytään yhteen ja siinähän sitten ollaan, koska lapset.
Mun mielestä ero on ainut ratkaisu. Ajattele, voit olla vielä joskus rakastunut ja onnellinen oikean ihmisen kanssa. Ja silti mahtava isä lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten takia suhteessa roikkuminen on silkkaa tyhmyyttä.
Et ole mulkku etkä myöskään voi tunteillesi mitään. Jos teidän suhteesta puuttuu lämpö ja läheisyys, se ei ole enää aikuisten parisuhde. Suomi on täynnä perheitä, joissa vanhemmat ovat pysyneet yhdessä vain lasten takia enkä ole varma, että se on aina ollut lasten etu.
Sinä itse tiedät, voisiko pariterapia auttaa teitä. Jos päädytte eroon, senkin voi hoitaa niin monella tavalla. Avioero ei tee sinusta huonoa ihmistä vaan voi vapauttaa sekä sinut että vaimosi löytämään oikeamman parisuhteen. Jos hoidatte eron hyvin, se ei rampauta lapsiasikaan.
Voi muuten olla, että et tiedä kaikkea, mitä kaikkea vaimosi ajattelee sinusta ja teidän suhteestanne. Siksi kannattaisi käydä yhdessä puhumassa jossain. Se voi olla hyvä alku hyvälle erolle.
Hyvää kevään jatkoa sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. En tiedä olenko koskaan oikeasti rakastunut vaimooni. Ihastunut kylläkin. Kuvittelin vaimon olevan "se oikea" perustellen sen itselleni joillain ihme asioilla. Tuntuu helkkarin pahalta miettiä tällaisia.
Minusta paistaa läpi, että pidät vaimoa "syyllisenä", kun hän ei ole rakastettava (sinun mielestäsi) ja et viihdy hänen kanssaan. Oikea syyllinen, jos sellaista tarvitsee etsiä, tilanteeseen on sinä, koska sinä olet jatkanut suhdetta tähänkin asti, eikä vaimosi tiedä tunteistasi. On tietysti vaikea ajatella, että itse on syyllinen omaan huonoon tilanteeseensa, mutta voisi alkaa löytyä kunnioitusta vaimoa kohtaan, jos pääsisit yli tuosta ajattelutavasta.
ero mahdollisimman nopeasti. älä tuhlaa vaimosi aikaa suhteeseen, missä hän ei saa rakkautta. mitä nopeammin eroat, sitä nopeammin vaimosi löytää uuden onnen. törkeintä on odottaa ja antaa ajan kulua, vaimon vanhentua, ettei hän edes enää kelpaa kenellekkään. osta vaimollesi uudet vaatteet, kuntosalikortti ja kannusta pitämään itsestänsä huolta. kannusta uuden elämän alkuun. ja älä ala itse säätämään mitään, ennen kuin vaimosi on löytänyt uuden.
Pidän itseäni syyllisenä tilanteeseen. Vaikkei se mitään hyödyntäkään. Tilanne on mikä on. Syyllisen hakeminen on sivuseikka. Haluaisin että tilanteemme etenisi lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. En halua tietenkään että eroaisimme riidoissa. Hienoa että täältä saa tukea ja näkökulmia asioihin. Parin kaverin kanssa olen keskustellut tästä mutta kiinnostaa myös naisten näkökulmat. Ei ole ketään niin läheistä naisystävää että voisin keskustella näistä.
Eli miten se toinen lapsi sai alkunsa? Keinohedelmöityksellä?
Yritä saada vaimo kanssasi pariterapiaan. Oli tulos mikä tahansa, tiedät yrittäneesi liittosi eteen.
Miten ihmeessä vaimo voi olla silmissäsi täysin kamala ja epäviehättävä, jos olet häneen joskus rakastunut? Hän on lastesi äiti, jos rakastat lapsiasi, luulisi, että edes vähän kunnioittaisit tuota "kamalaa" vaimoasi... Mitä hän on edes sinulle tehnyt? Tuskin hän on syyllinen siihen, että sinä avioiduit hänen kanssaan, vaikka ei olisi pitänyt.