Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työkaveri varasti muumimukini

Mmuki
05.08.2016 |

Pitkä sepustus, pahoittelen.
Minulla on töissä kahvimukina sininen Rauha-muumimuki, jonka olen joskus kauan sitten saanut lahjaksi silloiselta hyvältä ystävältäni. Työpaikkani on suht pieni toimisto, meitä on yhteensä kahdeksan henkeä. Jokaisella on omat mukit ja niitä pidetään keittiön kuivauskaapissa. Tai siis ne pitävät, jotka pesevät mukinsa, toisilla se on aina pöydällä. Itse kuitenkin pesen omani yleensä päivän päätteeksi ja pistän kaappiin kuivumaan.

Yksi työkaverini meinasi pudottaa silmät päästään, kun joskus näki minkä mukin olin tuonut kahvimukikseni. Sanoi, että kyseessä on vähän arvokkaampi muumimuki ja kyseli, että enkö pelkää että se hajoaa töissä. Sanoin että ei pelota, vaikka onhan sillä vähän tunnearvoa, kun sen olen kerta lahjaksi aikanaan saanut.

Työkaveri on siitä asti (noin kaksi vuotta) vahdannut mukiani kuin haukka ja on välillä kysellyt, olisinko kiinnostunut myymään sen "kerta se on sulle niin arvoton, että voit pitää sitä työpaikan kahvimukina". Ja hänen kokoelmastaan tämä muki kuulemma vielä puuttuu. Olen aina sanonut kohteliaasti ei.

Tänä aamuna, kun tulin töihin, ei muki ollutkaan tiskikaapissa paikoillaan. Ajattelin, että olen jättänyt sen pöydälleni - niin käy joskus kiireessä ja nyt on ollut todella kiireistä - mutta muki ei ollut sielläkään. Kurkkasin varuiksi vielä muut keittiön kaapit, neukkarit ja jopa omat laatikkoni, ei mukia. Otin sitten keittiöstä yhden varamukeistamme (muutama muki firman logolla, asiakastapaamisia varten) ja kaadoin siihen kahvia, kun tänä muumimukiani himoinnut työkaveri tuli paikalle. Silmissä pilkahti tietävästi, kun hän mukaviattomalla äänellä kysyi, että "ai asiakastapaaminen heti aamusta?". Sanoin tiukasti että ei, vaan mukini on kadonnut. Työkaveri kohautti olkiaan ja sanoi välinpitämättömällä äänellä jaa ja lähti keittiöstä.

Onko työkaverini varastanut muumimukini? Tiedän, että hän jäi vielä tekemään töitä eilen kun lähdin, joten hänellä oli mahdollisuus.

Kommentit (396)

Vierailija
1/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi helvetissä veit sen mukin töihin? Ei tulisi pieneen mieleenkään viedä noin arvokasta mukia töihin!

Vierailija
2/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi helvetissä veit sen mukin töihin? Ei tulisi pieneen mieleenkään viedä noin arvokasta mukia töihin!

Oikeuttaako arvokkaan mukin vieminen töihin sen varastamiseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi helvetissä veit sen mukin töihin? Ei tulisi pieneen mieleenkään viedä noin arvokasta mukia töihin!

En aikoinaan sen sinne viedessäni tiennyt sen arvoa ja sen selviämisen jälkeen en jaksanut vaihtaa mukia, sillä olen aina pitänyt työporukkaamme luotettavana. Tämä mahdollinen varas on siis uusin porukassa, en ajatellut hänen varastavan mukia, vaikka selvästi sitä himoitsi.

AP

Vierailija
4/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ketju tulee menemään liekille! :D Av + muumimukit.

Vierailija
5/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysy työkaverilta joko hän on löytänyt täydennyksen kokoelmaansa, kaikkien kuullen. Laita kahvihuoneeseen kuva ja hinta mukistasi, varastettu.

Vierailija
6/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mukista on saanut 60€ - 255€, jos muumimukit.com:iin on luottaminen.

On kai päivänselvää, että työkaverisi on sen vienyt. Tuo nyt ei ole mikään pikkujuttu enää minusta, mukilla on tunnearvon lisäksi (mukiksi) huomattava rahallinen arvo.

En jättäisi tätä tähän. Kerää nyt ensin kaikki todisteet, sitten tilanteesta riippuen etenet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kysy työkaverilta joko hän on löytänyt täydennyksen kokoelmaansa, kaikkien kuullen. Laita kahvihuoneeseen kuva ja hinta mukistasi, varastettu.

Voisin kysäistäkin. Hän on tällä hetkellä lounaalla asiakkaan kanssa, voisin hänen palattuaan kysäistä. Varastettu-lappuakin voisin harkita, mutta en tiedä onko siitä hyötyä.

AP

Vierailija
8/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mukista on saanut 60€ - 255€, jos muumimukit.com:iin on luottaminen.

On kai päivänselvää, että työkaverisi on sen vienyt. Tuo nyt ei ole mikään pikkujuttu enää minusta, mukilla on tunnearvon lisäksi (mukiksi) huomattava rahallinen arvo.

En jättäisi tätä tähän. Kerää nyt ensin kaikki todisteet, sitten tilanteesta riippuen etenet.

Oho, se voi olla siis vielä arvokkaampi kuin luulin. Täytyy alkaa kerätä todisteita, harmi kun keittiössämme ei ole kameroita.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytetty muki lienee kuitenkin arvoltaan ihan hintahaarukan alapäässä. Kun eihän siinä oo edes tarraa! Ja varmasti on jokunen naarmukin tullut käytön yhteydessä. Sinuna kyllä selvittäisin asiaa. Onko työpaikalla kameravalvontaa?

Vierailija
10/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma lounastaukoni päättyy, palailen iltapäivästä kahvitauolla, jos ehdin.

AP

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi helvetissä veit sen mukin töihin? Ei tulisi pieneen mieleenkään viedä noin arvokasta mukia töihin!

Oikeuttaako arvokkaan mukin vieminen töihin sen varastamiseen?

Ei tietenkään oikeuta mutta voihan joku vaikka vahingossa tiputtaa kyseisen mukin!

Vierailija
12/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos joku noin pitkäkyntinen, niin kannattaa pitää käsilaukkukin töissä lukkojen takana! Minulla on varmaan työpaikan arvokkain muki, tosin ei nyt noin arvokas. Minun muki on vaan hyvää luuposliinia, joka kestää hyvin konepesut ja on parempaa laatua kuin muumimuki. Mutta sitä ei taatusti kukaan vie, kun ei Suomessa hyvästä posliinista mitään ymmärretä. Ei se Arabia niin ihmeellistä ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on näpistys tai varkaus. Nosta meteli.

Tavaran arvon (alle 500€) perusteella näpistys, mutta suunniteltu teko voi olla varkaus, vaikka arvo olisi pienempi.

Vierailija
14/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi helvetissä veit sen mukin töihin? Ei tulisi pieneen mieleenkään viedä noin arvokasta mukia töihin!

 Mistä noiden mukien arvoa voi jokainen tietää? Kyseessä on käyttöesine. Minä sain vuosia sitten äidiltäni muistaakseni joululahjaksi Muumimukin (siskokin taisi saada), se on sitten pyörinyt laatikoissa muuttojen läpi ja ollut missä sattuu. Vasta joskus pari vuotta sitten kuulin, että näillä Muumimukeilla on arvoa ja sitten muistin että minullahan on jossain sellainen. Löysin sen kun aikani pengoin ja sitten googlettelin ja löysin sen saman mukin kuvan, ja sillähän oli hintaa yli 100 euroa. Ihan hyvin voisin ottaa sen silti käyttöön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin Hellun tyyli kirjoittaa tuolla ap:lla

Vierailija
16/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä kyllä myisin, jos mulla joku satasen muki olisi. Harmittaisi kovasti jos hajoaisi.

Vierailija
17/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko teillä valvontakameroita toimistolla? Sosiaalitiloissahan niitä ei kait saisi olla, mutta jos niistä voisi esim selvittää ketä toimistolla on ollut tuolloin jne.

Tai sitten ihan pyydät koko porukan paikalle ja kysyt tietääkö kukaan missä sun muki on, että sillä oli sulle tunnearvoo ja jos joku on rikkonut sen eikä kehtaa kertoa niin voi sulle mailitse ilmoittaa päivän loppuun mennessä asiasta tai muuten teet tästä tutkintailmoituksen poliisille. Luulis alkavan kuumotteleen aika tavalla.

Vierailija
18/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

On sulla murheet.

Vierailija
19/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan joku tipauttannut ja rikkonnut sen ja koska sulla on noin mielonen suhde kahvimukiin käynnyt hautaamassa sirpaleet metsään tai heittännyt mereen.

Vierailija
20/396 |
05.08.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nostat asiasta ihan oikein metakan niin huomioi, että vorolle voi tulla myös sen luokan kuumotukset että laittaa mukin myyntiin. Kannattaa siis seurailla myös jotain myyntipalstoja (tori, huuto.net, facebookin kirppikset) .

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kaksi