Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa, mutta henkisesti yksin :(.
28.01.2013 |
Mä olen niin surullinen tähän. Mulla on mies, meillä on perhe, mutta mulla ja miehelläni ei ole mitään yhteyttä toisiimme. Emme keskustele yhtään mistään (paitsi kauppalistoista, mitä tänään syödään). Mä en kestä tätä! Mä haluaisin että meillä olis miehen kanssa hauskaa yhdessä, juteltaisiin yhdessä kaikesta, nautittaisiin toisistamme. Mutta ei. Olemme erkaantuneet tosistamme niin etäälle, etten tiedä miten toimia? Tuntuu vaikealle lähentyä miestä, kun olemme jo niin etäällä. Olen puhunut tästä miehelleni monesti, hän ei oikein tunnu ymmärtävän, tai sitten hänelle on ihan sama. Haluaisin jopa erota, sitten ei tarvitsisi surra sitä että olen yksin vaikkakin suhteessa.
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 19:51"]
Kiitos tosta aleksitymiasta. Nyt tiedän, että on erottava. Tilanne ei tule koskaan muuttumaan!!!!!
[/quote]
Nyt jäitä hattuun! Kysymys kuuluu, että onko kumppanisi ollut aina tuollainen vai arki tullut suhteeseenne ja sitä mukaan olette erkaantuneet ja unohtaneet suhteen hoidon. Jos alussa teillä on ollut arjen henkistä jakamista ja läheisyysttä, niin kyse ei ole mistään häiriöstä. Nyt on vain tsempattava ja tehtävä parisuhdetekoja ja aloitettava itsestä, jotta saadaan taas arjen jakaminen ja läheisyys mukaan. Ei parisuhde pysy hyvänä ilman hoitamista ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 21:37"]
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 19:51"]
Kiitos tosta aleksitymiasta. Nyt tiedän, että on erottava. Tilanne ei tule koskaan muuttumaan!!!!!
[/quote]
Nyt jäitä hattuun! Kysymys kuuluu, että onko kumppanisi ollut aina tuollainen vai arki tullut suhteeseenne ja sitä mukaan olette erkaantuneet ja unohtaneet suhteen hoidon. Jos alussa teillä on ollut arjen henkistä jakamista ja läheisyysttä, niin kyse ei ole mistään häiriöstä. Nyt on vain tsempattava ja tehtävä parisuhdetekoja ja aloitettava itsestä, jotta saadaan taas arjen jakaminen ja läheisyys mukaan. Ei parisuhde pysy hyvänä ilman hoitamista ...
[/quote]
jos toinen ei osaa, halua tai pysty siihen, Se ei onnistu! Tiedän, että on erottava! Miehestä riittää, että tekee. Niin hän tekeekin. Pitää oikein hyvää huolta koko perheestä, mutta tunneyhteys on olematon. Minä haluan jakaa myös tunteet ja ajatukset, enkä tuntea oloani aina yksinäiseksi ja tyhjäksi.
Arkirutiini tappaa parhaankin parisuhteen, ihan kenen kohdalla tahansa. Ei se puhuminen auta, tee jotain konkreettista. Itte menisin pitkälle viikonlopulle Pariisiin, miehen kanssa.
Itse muutin toiseen maahan miehen perässä ja huomasin olevani keskellä draamaa. Mies ollu jo yli vuoden täällä ulkomailla mutta samaan aikaan kotimaassa Suomessa pitänyt suhdetta sekä minun ja toisen naisen kanssa. Nyt mies ei pysty tekemään enää päätöstä kummastakaan. Asia tuli julki juuri näin kylmyytenä ja seksittömyytenä. Hän kokee pettävänsä minua tai kihlattuaan. Mies on sii ihan järkyttävä sika ja minä luovutan hänet ilomielin toiselle.
Minulla sama juttu. Mies ei koskaan keskustele kanssasi mistään. Muutamalla sanalla sanoo asioita, kuten "lähdetäänkö kauppaan?"...
Tunteista ei keskustele koskaan, ei minkäänlaisista - lisäksi käyttäytyy usein, kuin hänellä ei edes mitään tunteita olisikaan. Siis ketään kohtaan. Koskaan ei ole esim. sanonut, että hänestä tuntuu joltakin tai miettinyt, miltä jostakusta muusta tuntuu. Ikää jo yli 40, joten ei mikään poikakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aleksitymia:
Aleksitymia (sanatarkasti: ei sanoja tunteille) tarkoittaa persoonallisuuden piirteistöä, jolle on ominaista vaikeus tunnistaa omia tunteita ja erottaa niitä ruumiillisista tuntemuksista, samoin kuin vaikeus kuvata tunteita muille. Aleksitymiaan kuuluu myös ulkoisen maailman yksityiskohtiin ja tapahtumiin keskittyvä ajattelutyyli, jossa mielikuvituksen käyttö on vähäistä.
Minä erosin. Olen yli 40 ja tulin siihen tulokseen, että jos toinen ei voi puhua tunteistaan eikä sitoutua minuun tunnetasolla, en voi olla hänen kanssaan. Surullisinta on, että olen viides nainen, joka on vain yht'äkkiä lähtenyt miehen elämästä kävelemään, eikä mies ymmärrä lainkaan itselleen haitallista käytöstä.
Aleksitymian yleisyys suomalaisessa aikuisväestössä on n. 10 % ja nuorilla esiintyvyys on samaa luokkaa.
Aika monella on siis sama ongelma avioliitossaan.
Aleksitymiasta vielä tämän verran:
Tunnelukutaidoton ei hahmota tunteita
On ihmisiä, joilta puuttuu kyky kokea tai tulkita tunteita. He kärsivät tunnelukutaidottomuudesta eli aleksitymiasta. Tunnelukutaidottomuus vaikeuttaa huomattavasti arjen toimintaa ja ihmissuhteita.
Tunnelukutaidottomuudesta kärsivältä ihmiseltä puuttuu aidosti kyky kokea ja antaa tunteille merkitys. Hän ei käytännössä koe tunteita tai kokee niitä hyvin vähän. Hän ei kykene ymmärtämään toisten tunteita tai hahmottamaan omia, tunteisiin viittaavia fyysisiä reaktioitaan. Esimerkiksi omista silmistä valuvat kyyneleet hämmentävät häntä, koska hän ei ymmärrä, mitä ne merkitsevät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä! Vauvan synnyttyä olemme erkaantuneet. Puhumme vain vauvan jutuista, mitä söi, milloin väänsi paskat jne. Vauvan hoitaminen on jäänyt suureksi osaksi minun harteilleni, vaikka luulin asioiden menevän ihan eri tavalla. Olen kadottanut myös itseni. Välillä tuntuu kuin olisimme vain kämppiksiä.
Arki on astunut suhteeseen. Meillekin kävi niin. Päätin kuitenkin, että yritän. Aloin puhua asioistani ja kysyä välillä jotain. Mies oli vähän ihmeissään aluksi. Nyt ollaan taas tietoisia toistemme elämästä kodin ulkopuolella ja jaetaan tätä matkaa. Ihan hieno mies se on ja mulle se paras. Välillä vaan tuntui, että ei jaksa. Ainoa, mikä vähän kaivelee, on se, että seksistä ei varmaan ikinä enää tule sitä alkuaikojen himokasta. Mutta sitä kai se ikääntyminen ja suhteen tasaantuminen on. Siis meillä on välillä oikeinkin hyvää seksiä, mutta en enää kaipaa kolmea kertaa illassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tosta aleksitymiasta. Nyt tiedän, että on erottava. Tilanne ei tule koskaan muuttumaan!!!!!
[quote author="Vierailija" time="18.11.2013 klo 17:52"]
Minulla on ihan samanlainen suhde sulhaseni kanssa. Meilla on valimatkaa jo muutenkin kun asumme eri maissa viela talla hetkella, mutta nyt han on vieraantunut minusta henkisesti taysin. Olemme kihloissa ja yhdessa olleet 2.5v. Han ei soita, ei laheta viestia, ei emailia. Jos mina en pitaisi ylla yhteytta, en kuulisi hanesta juuri mitaan. En tieda edes mita hanelle kuuluu tai mita han on kahden viimeisen viikon aikana tehnyt. Olen kysynyt, mutta hanesta ei saa mitaan irti. Han ei enaa kysele minun kuulumisiani. Olen ottanut taman asian puheeksi monesti ja kysynyt ihan suoraan, etta haluaako han erota? Ja vastaus on ollut, etta ei halua. Olen kysynyt hanelta, etta rakastaako han minua? Ja vastaus on kylla. Mutta olen henkisesti yksin ja tunnen olevani suhteessa taysin yksin. Hanen mielestaan viestittelyssa ei ole mitaan jarkea! En ymmarra. Jos asumme eri maissa, niin milla tavalla sita pitaisi olla yhteydessa jos ei soittelemalla ja viestittelemalla. Olen hyvin vasynyt tahan tilanteeseen ja pelkaan, etta en jaksa enaa kauan yksin. Rakastan hanta, mutta en saa vastakaikua...
[/quote]
Kaukosuhteessa ollessa kommunikointi on tärkeämpää kuin koskaan. Jos sulhasesi ei näe siinä mitään järkeä, niin en kyllä usko, että suhde voi kestää jatkossakaan. Onko hänen mielestään keskustelu tärkeää muutenkaan, vai aikooko hän tuppisuuna elää avioliitossakin?
Minä kyllä pelkäisin, että on löytänyt toisen, jos tuolla tavoin vetäytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja huom! Aleksitymiset eivät osaa jakaa ajatuksiaankaan. Puhuvat vain tekemisestä ja tekemisistä! Pitäis käydä kaupassa ja huollattaa auto. Joka kymmenes tälläkin palstalla on sellaisen kanssa! Vittu, että ottaakin päähän moiset itserakkaat aivovammaiset... (suhde juuri päättyi, ei voitu puhua miksi, kun auto piti viedä pesuun ja imuroida ja ostaa lenkkarit, argh!!!)
ja huom! Aleksitymiset eivät osaa jakaa ajatuksiaankaan. Puhuvat vain tekemisestä ja tekemisistä! Pitäis käydä kaupassa ja huollattaa auto. Joka kymmenes tälläkin palstalla on sellaisen kanssa! Vittu, että ottaakin päähän moiset itserakkaat aivovammaiset... (suhde juuri päättyi, ei voitu puhua miksi, kun auto piti viedä pesuun ja imuroida ja ostaa lenkkarit, argh!!!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kirjoittaa,
Monasti nainen haluaa jutella "musta tuntuu" tasolla. Itse tiedän kokemukseta, kun lause alkaa "minusta tuntuu että miedän parisuhde..." kannattaa laittaa tunnelimoodi päälle koska lopputulos on riita, suhteutuu asiaan miten hyvänsä. Jos sanoo vastaan, saa tunneryöpyn. Jos myötäilee tivataan selityksiä, joita ei ole. Eli, nainen kaipaa naisellista sympatointia / myötäilyä, tyyliin "voi ei, kuullostaa tosi pahalta jne., meillä on myös tosi kurjaa" jota parisuhteen toinen osapuoli ei voi antaa. Verratkaa mitä puhutte ns. tyttöjen kesken.
Normaalikeskustelussa mies menee ymmälleen kun yrittää ratkaista ongelman mutta naisesta vaan tuntuu, ja tunteisiin hän on tietysti oikeutettu niinkuin niiden koko kirjon miehen niskaan heittäminenkin. Monasti nainen (ja varmasti jotkin miehet) ovat niin pinnallisia että ainoa kiinnostuksen aihe on oma hyvinvointi (joskus naamioituna "perheen" hyvinvoinniksi), ulkonäkö / kauneus sekä sisustussuunnittelu ym. Tähän tietysti miehen tulee antaa mahdollisuus.
Keskutelunaiheista, moniko teistä kykenee keskustelemaan esim. Marxista, monetääriyhteiskunnasta tai kolonalisaatiosta ja sen seuraamuksista? Oma lähtökohtani on että keskustelu on avartavaa vain silloin kun siitä voi jotain oppia, eli onko Lumenen meikkivoide Dioria parempaa (joka on subjektiivista) on suht turha. Tällaisen keskustelun voi käydä puolessa minuutissa ja lyödä sille piste. Lopputuloksena on hyvin pieni oppi / ajatuksen-siemen.
Pahinta on huomata että tuttavan/kaukaisen kaverin kanssa pystyy keskustelemaan vartissa enemmän kuin parisuhteessa kuukausiin. Puhuisin riemuiten vaikka Marxista jos mies kykenisi syvällisempään pohdintaan kuin "tuleekohan tänään postia" tai "koskakohan sade loppuu". Jos kokeilen aloittaa keskustelua ajankohtaisista aiheista toteaa mieheni vain että ei ole perillä aiheesta tai edes kuullut siitä.
Kaipa tämä on oma vikani. Keskustelukykyä arvostavana valitsin keskustelusta kiinnostumattoman.
Miten aleksityymikon erottaa narsistista?
Voi kun mies puhuisi joskus muustakin kuin tekniikasta, rahasta .. Lisäksi puhuu paljon mitä pitäisi tehdä, mutta ei toteuta niitä. Puhetyyli myös usein tosi pessimistinen. "Ei meillä ole ikinä rahaa matkustaa/tehdä ulkokeittiötä/ostaa autoa/harrastaa .. Vaikka voisi olla mahdollista. Mies lyttää haaveilut. Itse aloin säästämään matkaa varten ja mies sanoi "nokn vähällä kuukausisäästöllä raha on kerätty kuuden vuoden päästä, ja siltikin saattaa olla että tarvii noit rahoja käyttää muuhun.." Yrittäköön mutta ei onnistu! Ja minä ajattelin olla elossa vielä kuuden vuoden päästä, tehköön mies mitä lystää.
[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 20:16"]ja huom! Aleksitymiset eivät osaa jakaa ajatuksiaankaan. Puhuvat vain tekemisestä ja tekemisistä! Pitäis käydä kaupassa ja huollattaa auto. Joka kymmenes tälläkin palstalla on sellaisen kanssa! Vittu, että ottaakin päähän moiset itserakkaat aivovammaiset... (suhde juuri päättyi, ei voitu puhua miksi, kun auto piti viedä pesuun ja imuroida ja ostaa lenkkarit, argh!!!)
[/quote]
mun mies taitaa olla tällainen... en ole koskaan kuullut hänen tunteistaan, en ole koskaan nähnyt itkevän, ei olla keskusteltu koska hän ei osaa. pinnallisista puhuu mutta en saa vieläkään oikein selvää hänen sisimmästään, en millään.. Jos olen yrittänyt niin hänellä on juuri nyt jotain turhaa pinnallista tekemistä. Ei saa tolkkua, hajottaa. erohan tässäkin tulee, kaipaan syvällisempää kumppania todella, keskustelua aikuisennihmisen kanssa, PERKELE RAKKAUTTA! Tällainen pintapuolinen paska vaan kuluttaa, mietin mitä teen tässä vieläkin..
On aika normaalia, että jokainen suhde ajautuu tuohon tilaan jos siitä ei pidä huolta. Mielestäni ei pidä luovuttaa liian helposti ja heittää kirvestä kaivoon tai syyttää kumppania jostain häiriöstä kärsiväksi. On katstottava peiliin - molempien. Muutos lähtee itsestä. Ensinnäkin on keskusteltava kumppanin kanssa tai kirjoitettava kirje ja kerrottava miltä itsestä tuntuu ja mikä tuntuisi paremmalta. Sen jälkeen huomioitte toista enemmän. Kun toinen tulee kotiin kysytte kuulumisia, halaatte ja annatte pusun, hierotte joskus toistenne hartioita, otatte jotain päivän aikana tapahtunutta keskusteluaiheeksi. Myös sitä läheisyyttä kannattaa ottaa mukaan vaikka kuinka vaikealta se aluksi voi tuntua - kyse voi olla vain lukkotilasta ja vaatii patojen murtamista.
Olen itse proaktiivinen suhteen hoitaja ja kun arjen kiireissä alkaa näyttää siltä, että muutama viikko tai yksi kuukausi vierähtää siten, että ei ole aikaa ja jaksamista jutella muusta kuin arjen asioista ja alamme erkanemaan toisistamme, niin nostan kissan pöydälle. Keskustelemme ja muutamme molemmat käytöstämme...ja huomaamme taas olevamme onnellisia toisistamme, jakavamme arjen, ilot ja surut ja välitämme toisistamme. Rakastamme.
Ei parisuhde pysy hyvänä ilman, että sen jättää hoitamatta eikä parisuhde parane kumppania vaihtamalla ainakaan tuollaisessa tilanteessa. Joskus vain pitää tehdä töitä sen eteen, mutta siihen tarvitaan molempien panostusta, mutta vain toinen tarvitaan aloitteen tekijäksi.