Pienten lasten kanssa kotona ja hermot menee välillä. Kuinka paljon on vielä normaalia?

Hyvin tutulta kuulostaa. Itkut itketty monesti. Minä pyysin apuja ja jonkin verran sainkin, mutta uusien juttujen keksiminen oli vaikeaa arjesta selviäminen oli pääasia. 10 minsaa täysi keskittyminen lapsiin pari kertaa päivässä auttoi minulla, jolloin tuli hetkiä, että sai kotitöitä tehtyä.

Voimia!

Kyllä kuulostaa siltä, että aika väsynyt olet. Saatko rriittävästi unta ja virkistystä? Pienten lasten äideillä yleensä kummastakin pulaa, mutta kyllä noi sellaisia vakavia varoitusmerkkejä on, että sinun täytyy asialle jotain tehdä.



Itse huomaan, että mukuloiden kanssa on kohtuullisen helppoa jos huolehdin itsestäni. Mulla on kolme lasta 6 kk - 4 v.

tuo on niin hankala yhdistelmä, että on ihan normaalia että vaan väsyy totaalisesti siihen jatkuvaan säätämiseen, kun pienetkään jutut ei meinaa sujua. Mä olin tosi kiukkuinen kun pienempi oli pahimmassa kitinäiässä. Kiroilin ja möykkäsin ja itkinkin, usein.



Nyt kun pienempi on kymmenkuinen, on kaikki yhtäkkiä aivan tosi helppoa ja ihanaa. Kaikki muuttui kun pienempi lähti liikkeelle ja pysyy sen verran pystyssä ettei joka sekunti kaadu. Minäkin alan olla taas oma itseni, pitkäpinnaisempi ja iloisempi. Otan myös paljon rennommin kuin ennen, tuntuu että jotenkin pimahdin noina mustimpina hetkinä enkä jaksa enää suorittaa mitään. Pääasia että meillä on mukavaa.

vau, silmiä avaavaa saada tollasia kommentteja. nyt kun olen jo rauhoittunut ja alkoi olo tuntua normaalilta, niin ajattelin jo että eikai tuo nyt niin ihmeellistä ole jos vähän itkettää joskus. mutta kaiken muun huomioiden, niin ehkä tosiaan sitten tarvisin vähän apua. pieni oma aika varmaan auttaisi.. odottelen vaan sitä päivää, kun voin jättää vauvan edes reiluksi tunniksi miehen kanssa kotiin ja pääsen yksin tai esikoisen kanssa tekemään jotain kivaa. nyt se ei ole ollut mahdollista täysimetyksen vuoksi ja koska vauvalla on ollut koko ajan epäselkeä rytmi siitäkin huolimatta, että esikoisen takia joudun pitämään päivärytmimme täsmällisenä. nyt kun vauvalle alkaa soseet pikkuhiljaa kelvata niin voin kohta saadakin hieman omaa aikaa.

ja kiitos neloselle kannustuksesta. odotan kovasti tuota vaihetta:)

En tiedä mikä on normaalia, mutta meillä on samanlaista. Lapset kohta 2 v ja 5 kk, ja viimeksi tänään suutuin esikoiselle niin että kiljuin ja pompin tasajalkaa. Olen tosi väsynyt ja päivät ovat aamusta iltaan yhtä huutoa ja kitinää, koita olla siinä siten kärsivällinen ja rauhallinen aina. Ei suju minulta.

Ja voi miten ihanaa lukea, etteivät kaikki olekaan niin "täydellisiä" kuin on kuvitellut toisten äitien olevan:) Meillä oli ihan samanlaista. Ny helpompaa, kun lapset 3v ja reilu 1 v. Tosin muistan täältä joskus lukeneeni, että jos olet äiti, sinulla pitää olla lehmän hermot. Eli huomaan, että jos oikein yritän skarpata enkä vajoa murheeseen sujuu kaikki paremmin. Esikoisen positiivinen huomiointi auttaa aika paljon, vaikka varmasti sitäkin teet. Uhma ja kaikki muukin helpotti meillä todella paljon juuri tuon 2,5 v jälkeen.