Raskaus puolessa välissä ja mies jätti.

missä alueellasi kokoontuu vertaistukiryhmä naisille, jotka saavat lapsensa yksin. Joka vuosi n. 2000 naista tulee äidiksi ilman parisuhdetta, joten et ap ole ainoa!



Mies ei todennäköisesti tajua kuinka hirveän tempun teki; kaiken muun lisäksi hän menetti elämästään sellaisen rakkauden, jota vain lapsi voi tuoda tullessaan ja jota ei mitenkään muuten voi kokea. Onnea ap vauvasta, vaikka nyt on vaikeaa ja raskasta, niin se päivä kun lapsi syntyy, on elämäsi onnellisin päivä.

tempun teki, mutta itsepä menettää enemmän. Neuvolasta varmaan tiedetään jostain tukiryhmistä ja muista. JOs sulla oli hyvät välit miehen vanhempiin niin älä katkaise niitä. Suljet silloin lapselta isovanhemmat pois.

Tuntuu kamalalta. En voi edes puhua kellekään. Jotenkin tähän sekoittuu häpeääkin. Itsehän miehen valitsin, ja nyt... Miten selviän kaikesta? Miten ihmeessä? Miten selviän vauvan kanssa yksin? Tuntuu, että en myöskään halua nähdä miehen vanhempia, vaan mieluiten sulkisin heidät kaikki pois elämästäni. Mä olen aivan sekaisin. Miten tästä nyt oikein eteenpäin?

Muista silti että lapsella on oikeus isovanhempiinsa. Voimia!

Varsinkin alkuajat. Päätä jo nyt, että pyydät heti apua, etkä yritäkään sinnitellä yksin.

Varsinkin alkuajat. Päätä jo nyt, että pyydät heti apua, etkä yritäkään sinnitellä yksin.

Tietysti esikoisen kanssa kaikki on uutta ja vierasta, mutta meillä ei ainakaan ollu isästä mitään hyötyä, kun lapset oli vauvoja (toivottavasti kukaan ei nyt tule haukkumaan miestäni huonoksi mieheksi ja isäksi tämän takia, koska hän on hyvä mies ja isä, mutta kävi läpi vaikean synnytyksen jälkeisen masennuksen josta ei silloin kukaan puhunut tai varoittanut mitään. Nykyään hän on hyvä isä ja kumppani ja touhuaa kaikkea leikki-ikäisten lasten kanssa.)

Silloin valvoin yksin vauvan kanssa, ja varsinkin, kun muut lapset oli pieniä oli rankkaa. Yksi vauva menee vielä ihan hyvin, kun voi keskittyä vain ja ainoastaan siihen. Hänen avullaan saa myös päiviin sisältöä. Kannattaa jo varhain houkutella itsensä ulos ihmisten ilmoille: hankkia vauvan kanssa yhteinen harrastus tai osallistua johonkin säännölliseen perhekerhoon. Käydä jossain, missä on muita aikuisia ihmisiä. Sosiaaliset suhteet ja yhteisöön kuuluminen auttaa selviämään ja tuo väriä arkeen.

ystäville ja perheellesi tilanteesta. Muista että se ei ole sinun häpeä, et ole tehnyt mitään väärin!!! Mies on se kenen pitäisi olla häpeissään ja luikerrella piilossa jossain, ei sinun. Miehen pitäisi pitää huoli perheestään eikä juosta karkuun! Voimia sinulle, on varmasti rankkaa kun päätös tehdään tavallaan omasta puolesta! Ehkä neuvolasta saat myös vinkkejä jaksamiseen jos vaan sattuu olemaan mukava neuvolan täti!

Hei kohtalotoverit ja tsemppaajat.



Minulle kävi muutama viikko sitten samoin - mies jätti minut ollessani raskausviikolla 22. Paria viikkoa aiemmin hän vielä puhui yhteenmuuttamisesta ja siitä, että voitaisiin hankkia toinenkin lapsi jne. Ja sitten yhtäkkiä sanoikin, ettei hän oikeastaan tiedä, mitä hän haluaa ja ettei lapsi tarvitse isäänsä, kun ei lapsi edes tiedä, mitä kaivata. En voinut uskoa kuulemaani, enkä edelleenkään voi :( Tämän keskustelun jälkeen mies on vaihtanut mielipidettään jo useaan kertaan siitä, haluaako olla mukana lapsen elämässä vai ei ja aikooko esimerkiksi osallistua vauva-ajan hankintoihin...



Mitä ihmettä voin tehdä? Katkaista välit kokonaan vai odotella, että tilanne stabiloituu? Mitä ihmettä?



Suhteemme tausta oli kimurantti. Erosimme molemmat aiemmista suhteistamme tämän suhteen vuoksi ja miehellä on aiemmasta suhteesta kaksi lasta. Ex-vaimo (noin 20 v suhde) päätti heidän suhteessa ajan aina ja kaikesta. Miehen erottua dominointi jatkui, esim. ex kielsi, etteivät lapset saaneet tavata minua ja mies totteli ja uskoi kaiken mukisematta. Nyt raskauden tultua ex-vaimon tietoon, oli vaimo kieltänyt miestä kertomaan asiasta yhteisille lapsille vedoten siihen "etteivät vain lapset traumatisoidu". Joo, tiedän, että siinä on taas yksi alistettu mies, joka ei ole päässyt irti ex-vaimonsa talutusnuorasta... mutta uskoin ja toivoin, että hän erosta toivuttuaan oppisi ajattelemaan omilla aivoillaan ja kasvattaisi pikkuhiljaa jkl selkärankaa. Ehkä hän nyt sitten oppi, ja ajatteli näin :(



Nyt vielä on vahvoja viitteitä siitä, että mies on löytänyt uuden naisen. En voi uskoa, että olen tällaisessa sopassa :(



Kaikesta huolimatta, olen todella tyrmistynyt, yksin, itkuinen ja epätoivoinen, enkä todellakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä :(



Hyviä ideoita?

Vaikka nyt tuntuukin siltä, niin miehesi lähtö ei ole hänen vanhempiensa syytä. Älä sulje heitä pois elämästäsi - ja lapsenlapsensa elämästä.



Sinun ei tarvitse selvitä yksin. Lapselle on ainakin yhdet isovanhemmat jotka voivat olla hoitoavuksi. Entäs omat vanhempasi?

Kai sinulta löytyy joku ystävä/sisarus joka voi ruveta kummiksi ja myös hoitoavuksi silloin tällöin.



On täysin mahdollista selvitä vauvan kanssa yksin. Mutta: ei kannata tehdä sitä ehdoin tahdoin vaikka ympärillä olisi hyväätarkoittavia ihmisiä jotka haluavat auttaa. Ota apu vastaan ja kiitä kauniisti: välit pysyvät hyvinä ja jaksatte paremmin kaikki osapuolet.

tapahtui 4kk sitten ja lapsia oli muitakin, onneksi vähän isompia jo. Missäpäin asut?

Kuule, tee juuri niin kuin susta tuntuu helpommalta!! Jos se tarkoittaa miehen vanhempien poissulkemista, niin tee se. Keskityt vaan itsestäsi huolehtimiseen. Mene puhumaan jollekin ammatti-ihmiselle, puhu, puhu, puhu.



Mulle kävi samanlailla, mutta sitten mies perui eron ja vetäisi maton sitten alta haluamalla erota ihan vauvan syntymän jälkeen.

Mies jätti minut viiden vuoden suhteen jälkeen, kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, koska ei kuulemma halunnut leikkiä kotia.

Nykyisin tosiaan olen naimisissa, mutta tosiaan ensimmäiset kolme vuotta olin totaali-yh, koska mies ei halunnut tavata lastaan.

Jos kaipaat tukea, niin autan mielelläni =)

kaikkeni että lapsi saa tuntea olonsa tervetulleeksi ja rakastetuksi. Tässäkin tapauksessa mies 36 v., mutta jonkinlainen pakokauhu kai yllätti. Olimme yhdessä kaksi vuotta ja ajattelin aina, että hän on kypsin ja avarakatseisin tuntemani ihminen... Mutta puhettahan se vain taisi olla. ap

Kyllä sä selviät ap. Jos haluat jutella niin oon täällä:) Minun vauvani syntyy parin kk päästä.



t. 2

kertaa, että joku oli aidosti kiinnostunut juuri minusta ja minun hyvinvoinnistani. Raskaus oli yllätys ja mielenkiinto, hellyys yms. kaikki loppui siihen.

mutta tiedätkö sä selviät kyllä! Saat ihanan lapsen, tuut rakastamaan sitä yli kaiken. Mies tässä menetti enemmän. Voimia!

nyt sitten ole jotain kusipäitä tai deeguja. Heistä voit saada esim. lastenhoitoapua ja kenties muutakin tukea vaikka mies häipyikin. Eikä lapsella koskaan ole liikaa läheisiä aikuisia ympärillään.

Älä katkeroidu, vaan jatka elämääsi positiivisella tavalla ylpeästi. Sinusta tulee upea äiti ja saat kokea lapsesi kanssa elämäsi tärkeimmän ihmissuhteen. Surullista, että isä on siitä ihmissuhteesta poissa. Ihan niinkuin edellinen kirjoittaja kirjoitti, mies tässä menetti enemmän. Hänelle lankeaa jättäjän rooli ja uusien suhteiden solmiminen voi olla vaikeaa, jos päättää sille linjalle lähteä, että salaa olevansa isä lapsellesi.



Mieti vielä suhteitasi miehen vanhempiin. Jos he ovat ihmisinä mukavia, miksi et jatkaisi yhteydenpitoa? Mahtaisi ukkoa korventaa kun kuulisi, että vanhempansa ovat hyvää pataa kanssasi ... mahdollisesti osoittaisivat inhoa poikaansa kohtaan ja siinäpä sinulla makoisa kosto olisi.

Sieltä saat hyvää miehen mallia, todennäköisesti lapsesi saa rakkautta ja huolenpitoa. Näin minulla siis lapsena, joten arvostan isovanhempia todella pajon. Toivottovasti ovat fiksuja ja auttavaisia.

he tulevat todennäköisesti olemaan sinulle tuki ja turva ja taloudellinenkin apu, jos isää ei todellakaan kiinnosta. Ja he varmastikin rakastavat syntymätöntä lastasi ja ovat häpeissään poikansa puolesta, kuinka hän hylkää oman lapsensa...

Että vaikka lapsen isä olisi kuinka kusipää ja kismittää niin vimmatusti (tässä asiayhteydessä voisi kyllä käyttää jo ankarampia sanoja), niin hän jokatapauksessa on ja tulee aina olemaan tämän lapsen isä. Sen vuoksi on tärkeä kasvaa ja elää siihen: jossain vaiheessa isompana lapselle voi olla hyvinkin tärkeää solmia edes jonkinlainen suhde toiseen vanhempaan. Ja vaikka sinulla on kuinka paljon katkeria asioita mielessäsi tämän tilanteen myötä, niin opettele jo mielessäsi ettet ikinä hauku ja puhu pahaa lapsen isästä lapsen kuullen. Tietysti on olemassa tosiasioita, painavia sellaisia, jotka saavat ajattelemaan hänestä pahaa. Mutta niinkuin itsekin olet maininnut: on myös hyviä puolia joita koitte hänen kanssaan yhdessä.



Lapsi kuitenkin rakentaa osan minuuttaan ja persoonaansa siitä ketä hänen vanhempansa ovat, minkälaisia he ovat. Olisi kamalaa, jos oma isä olisi joku äitiä kaltoin kohdellut mörkö joka lähti karkuun, kun tajusi saavansa lapsen. Näitä asioita kannattaa jo pikkuhiljaa miettiä, mikä helpottaa myöhemmin avointa puhumista lapsen kanssa, kun olet jo valinnut oman kantasi ja asenteesi asiaa kohtaa. Sinulla on kuitenkin vielä vuosia aikaa pohtia näitä asioita ennenkuin lapsi on tarpeeksi iso kyselemään.

Isovanhemmat saattaa olla todella tärkeä asia lapselle. Voit tietysti nyt ottaa etäisyyttä, jos tuntuu, että tarvitset sitä ehdottomasti, mutta älä polta siltoja mennessäsi.



Ammattiauttaja olisi tosiaan enemmän kuin paikallaan. Hae ap apua.