Ztebe

Hongatar kirjoitti:

Ztebe painit kyllä isojen kysymysten keskellä, kun toive toisesta on mutta yritys vie voimat.. Yrittämisen lopettaminen on varmasti hankalaa, kun tavallaan luopuu siitä haaveesta samalla. Raskauduitteko esikoisesta luomusti? Eikä hoitojakaan tarvitse pelätä, joskus pienelläkin avulla voi olla suuri vaikutus :)

Joo, esikoinen sai alkunsa ihan luomusti. Taitaa se olla tämä ikä joka tekee tämän nyt vaikeaksi.

Ei sillä tunnu olevan mitään merkitystä kuinka usein harrastaa seksiä.. esikoista yrittäessä (9kk meni aikaa silloin) tärppäsi juuri silloin kun sitä vähiten odotin, olin oviksen aikaan kaverin kanssa etelässä. Ja nyt kesän superyrityksessä seksiä harrastettiin joka toinen päivä siinä oviksen ympärillä 1,5-viikon ajan ja ei mitään tulosta. EHKÄ hyvin varhainen keskenmeno kun menkat alkoi vähän tavallista aiemmin ja olivat tavallista kivuliaammat.

Pitkään olen välillä käynyt näitä keskusteluita lukemassa ja jotenkin nyt pitää tämä pohdinta omasta päästä päästää ulos. Ikää 38v ja entuudestaan 3-vuotias lapsi, toista ollaan yritetty nyt kaksi vuotta, vuosi sitten oli tuulimunaraskaus joka keskeytettiin lääkkeellisesti, sen jälkeen ei mitään. Ennen kesää päätin että kesällä laitetaan "superyritys" päälle ja jos ei mitään tule niin syksyllä myyn pois kaikki esikoisen jäljiltä sisarusta odottavat tavarat ja annan olla. Tässä sitä kuitenkin ollaan edelleen "pinnasängyn ja leikkimaton keskellä" kun joka kuukausi kuitenkin miettii että jos se nyt onnistuisikin niin odotan vielä tän kuukauden, mutta kuukausi toisensa jälkeen ne menkat tulee. Minun etätyöhuoneenani toimivasta huoneesta piti tulla toisen lapsen huone.

Kävin pari kk sitten tutkituttamassa oman hedelmällisyyteni ja siltä osin näyttää ihan mahdolliselta. Hoitoihin en halua lähteä, ovat kalliita, tulosta ei välttämättä tule ja yhden ystävän hyvin pitkää tuskallista polkua seuranneena en halua ryhtyä samaan rumbaan.

Päässä vaan pyörii siis kysymys, että milloin luovuttaa ja unohtaa koko asia.. Ikää alkaa olla sen verran että ei voi päättää pitävänsä vain vähän aikaa taukoa. Oma pää ei kestä sitä että ihan loputtomiin olisi "tulee jos on tullakseen", tarvitsen jonkun päätöspisteen.

Omat tuskailut taas toisaalta tuntuu epäreiluilta, kun on niitä samassa tilanteessa olevia jotka yrittävät ensimmäistä. Tässäkin ryhmässä ja ystäväporukassa.

Johonkin tämä nyt oli tarve vuodattaa, onko muita jotka tuskailevat samaa, luovuttaako vai jatkaako yrittämistä?