Y
Seuratut keskustelut
Kommentit
Olen itse elävä esimerkki siitä miten rankka nakki on köyhä lapsuus. Synnyin laman ja konkurssin keskelle perheeseen jossa kaksi työtöntä vanhempaa ja kolme muutakin lasta. Kaikki kohtelivat minua kuin koiraa - vauvana olin söpö harhautus arjen mielipahasta, mutta kouluikäisenä olinkin enää vain jälleen yksi rajoitettujen resurssien kuluttaja. Minun olemassaoloni oli muilta pois, ja sain siitä kyllä monessa muodossa kuulla ja kärsiä kotona...
...Mutta ETENKIN kodin ulkopuolella. Te tekopyhät jotka huutelette lisääntymiskieltoja "sossupummeille" mukamas lapsien oikeuksia puolustaaksenne olette juuri niitä, joiden takia köyhien lapsilla on niin rankkaa! Köyhyyden mukana tuleva laiskuuden ja alempiarvoisuuden stigma ja siitä seuraava avoin halveksunta on moninkerroin kamalampaa kuin MIKÄÄN saamatta jäänyt rahalla ostettava asia. Parempivaraisten lasten vanhemmat katkaisivat lastensa ystävyyssuhteita minuun mm. valehtelemalla lapsilleen että minun perheestäni tarttuu heihin matoja. Opettajat päättivät sukunimeni perusteella jo ekana koulupäivänä miten minua tulisi kohdella, ja laittoivat minut puhutteluun aina kun jotakin oli välitunnilla sattunut, vaikka olin kiltti likka ja itse kiusattu nuhjuisen olemukseni takia. Serkkujeni köyhän perheen kanssa oli tismalleen sama meininki: välituntisin serkkupoikaa hakattiin kun kiusaajien isit kertoi että meidän suku on roskaväkeä -> serkkupoika jatkuvasti rehtorin puhutteluun kun oli taas "tapellut", hakkaajille ei mitään seuraamuksia.
Että ei se köyhä lapsuus kovin ihmisarvoista ole, siinä olette oikeassa. Mutta se voisi olla, köyhyydestä huolimatta, jossei eräät ylläpitäisi ajattelua että köyhyys on paskinta mitä ihminen voi maailmassa olla. Yhtä hyvin voisitte tehdä tänne lankoja siitä, että mustat ei saa Suomessa lisääntyä, kun tässä maassa on rasismia, ja rasismi on rankkaa lapselle.
Erikoinen kysymyksenasettelu. Sinä siis kysyt mitä "mieltä" olisimme tai mitä "tekisimme" jos aikuisella lapsella on työllistymisongelmia Aspergerin, ADHDn tai oppimisvaikeuden takia. En missään nimessä vähättele noista kolmesta koituvia elämänhaasteita, mutta ne ovat verrattain armeliaita riesoja, että varsin hyvät mahikset täysin itsenäiseen ja normaaliin elämään - ja työllistymisongelmia syntyy ilmankin noita, joten oikeastaan vaan kysyt mitä mieltä olisimme työllistymättömästä jälkeläisestä tai mitä tekisimme asian suhteen.
Sitä en osaa sanoa, mitä yhden aikuisen voi odottaa "tekevän" toisen aikuisen elämän suhteen. Paitsi tukensa ja rakkautensa antaa. Entä mitä mieltä? Olen kuullut ehdottomasta äidinrakkaudesta, mutta vaikka se olisikin vain tarua, niin silti on fakta ettei kenenkään ihmisarvo määrity ammatin mukaan.
Vähän aiheen sivusta, mutta voisin jakaa miljoona tarinaa hyvinä tyyppeinä pitämistäni mieskavereista, jotka ovat omatoimisesti ja minulta kysymättä päättäneet että meillä on nyt yhtäkkiä jotain säpinää... Muuankin mies-kaveri kutsui minut nimenomaan "kaverina" ja nimenomaan vain "hengaamaan" luokseen yöksi heti sen jälkeen kun olin eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni, enkä minä supertyperys tajunnut kyseenalaistaa kaverini motiiveja kun olin niin tuen tarpeessa henkisesti vaikeana aikana (ja olin muutenkin tehnyt selväksi, etten etsinyt mitään tai ketään).
Tämä isänsä luona asuva nuori mies kertoi heti illan alkuun: joudut muuten nukkumaan minun vieressäni, toivottavasti on OK :) :) :) Siis me kaksi 60cm leveällä sängyllä, kun huoneessa oli myös toinen sänky? Minä huomautin, että entäs tuo siskosi sänky, hänhän on asunut jo vuosia muualla. - Niin, mutta sisko suuttuisi jos kuulisi että joku on nukkunut hänen vanhassa sängyssään..! Joopa joo. Myöhemmin samana iltana yritti vedota, että hänellä kovin sattui kiveksiin koska "blue balls", joten minun pitäisi jotakin asialle tehdä. Minä sanoin, että mene vaikka vessaan ja runkkaa, ei ole minun ongelmani millään tasolla. Niin hän sitten tekikin.
Eniten nakertaa se, että pikkukyliemme kehnojen yhteyksien takia en mitenkään päässyt lähtemään kotiin ennen seuraavaa aamua, enkä yhäkään saanut lupaa nukkua hänen siskonsa sängyssä, joten jouduin tosiaan nukkumaan tämän runkkarin sängyssä, takamus hänen seisokkiaan vasten koko yön. Kuvottaa vieläkin kun edes muistan että koko ihminen on olemassa.
Olin noin vuosi sitten menossa kaupasta kotiin ruokaostoksineni kun kaupan viereisestä baarista tuli huppupäinen mies ulos ja käveli perääni. Valojen vaihtumista odotellessani mies elehti, että ottaisin kuulokkeet pois päästä. En olosuhteiden (laittautumatta, tylsissä talvivaatteissa, keskellä viikkoa, lähellä kotia) takia tajunnut olla varuillani, niin otin kuulokkeet päästä.
Mies alkoi horista, että olen kaunis nainen, että hän on polttareista tulossa, ja että hän luuli, että kello on 6 aamulla, mutta kello onkin 6 illalla. Minä vastailin neutraalisti: kiitos - ahaa - vai niin. Hän kertoi tämän saman jutun kellonajasta sitten uudelleen ja uudelleen, mikä sai ajattelemaan, että mies oli jotain muutakin kuin viinaa ottanut. Yritin rivakasti kävelemällä ottaa etäisyyttä mieheen, mutta hän vain harppoi perässä ja selitti samoja juttuja kellonajasta ja siitä kuinka kaunis olen. Yhtäkkiä hän liimasi koko kehonsa minuun kiinni ja kysyi, lähtisinkö hänen kämppäänsä pitämään hauskaa yhdessä. Minä otin askeleen kauemmas ja sanoin jämäkästi: ei kiitos, minulla on poikaystävä.
Mies sai äkillisesti aivan JÄRKYTTÄVÄN nollasta-sataan kilarin, alkoi siis huutaa minulle aivan täysiä, naama punaisena ja täydellä raivon voimalla, että VOI VITTU MUA EI HELVETTI KIINNOSTA VITTUAKAAN ONKO SULLA JOKU VITUN POIKAYSTÄVÄ! VOI VITTU! SIIS EI KIINNOSTA PASKAAKAAN JOKU HELVETIN POIKAYSTÄVÄ! VOI VITUN VITTU!!! EI MITÄÄN VITUN VÄLIÄ MULLE... - ja niin edelleen. Luonnollisesti minua alkoi heti pelottaa. Ajattelin, että tilanne hoituu parhaiten sillä että esitän torjuntani rauhallisesti ja järkevästi, kohta kuitenkin käännyn kotikadulle (matkaa jäljellä alle 500m) eikä siellä päin ole oikein mitään niin tuskin on menossa samaan suuntaan. Tokaisin mahdollisimman vakaalla äänellä, että noh, miltä sinusta tuntuisi jos sinun naisesi panisi jotakin satunnaista miestä kadulta? Huono idea - mies huusi mulle vielä aiempaakin kovempaa: VITTU MÄ AMPUISIN SEN MUN PISTOOLILLA!!! Huom: "mun pistoolilla". Ja sitten alkoi taas sama rimpsu: mä kyl ymmärrän miks sulla on poikaystävä kun oot niin kaunis nainen - mä tulin just polttareista - luulin et kello on 6 aamulla mut se onki 6 illalla - tuu nyt mun mukaan - pidetään hauskaa yhdessä...
Tässä vaiheessa aloin tehdä pikaista yhteenlaskua: tätä jätkää ei kiinnosta mun "ei" + se on AINAKIN päissään + se vihjasi omistavansa aseen + olen kadulla yksin tämän sekopään kanssa + olimme jo noin sadan metrin päässä kämpästäni joten mies tuskin on menossa samaan suuntaan vaan tarkoituksella seuraa minua kotiini. Vedin syvään henkeä ja lähdin juoksemaan niiden raskaiden ruokaostosteni kanssa niin vitun lujaa kuin jaloista ja keuhkoista lähti. Takaa alko heti raivoisa ja sekava vitunhuuto, huorittelu ja vaatimukset että pysähdyn, mutta mies ei ilmeisesti päihtyneisyyttään pystynyt kevyttä hölkkää parempaan -> sain itseni lukittuun kotirappuun hyvissä ajoin ennen kuin hän olisi saanut minut kiinni (kauhuleffamaisuuden kruunasi kun en meinannut ensin löytää avaimia laukustani). Pyysin asuntoon päästyäni poikaystävää kurkkaamaan verhojen raosta kadulle, ja hän raportoi, että joku mies seisoo kadulla yksinään ja huutaa ja kiroilee...
En muuten uskaltanut mennä yksin ulos melkein kuukauteen.
Oletko Porvoosta vai narsissi? Seitsenvuotiaan duuni ei todellakaan ole miettiä, mitä äiti tahtoo, eikä palvoa myöskään äitiään jokaisesta satunnaisesta mehutilkasta. Se on lapsi, ja lapset kiukuttelee, ne hakee rajojaan, joskus ne ei ole ihan täysin järkeenkäypiä toiminnassaan - mikä on lapsilta normaalia. Ja on täysin normaalia että vanhemman tunteet joskus loukkaantuvat lapsen sanoista ja teoista ja sitten harmittaa ja turhauttaa ja jopa vituttaa. Sen sijaan on hyvin epänormaalia toimintaa vanhemmalta jumittaa jotain juomatonta mehua monta päivää, pyöritellä päässään omaa uhriutta, ja sitten hautoa pikkumaista kostoa että hehhe nytpä ei tehdä viikonloppunakaan mitään kun et kerran juonut sitä mehua.