wt-mamma

Keskimmäisen kohdalla mulla oli nuori ja täysin kokemattoman oloinen neuvolatäti, siis olen melko varma että oli neitsyt (oli vähän sellainen urpo) ja se hoki koko raskauden, miten toinen synnytys sujuu hyvin koska ekakin synnytys sujui ja jankkasi niitä yksiä ja samoja asioita kaikki käynnit. Kysyin kuuluuko niiden koulutukseen synnytyksen seuraaminen, niin ei kuulemma kuulu, mutta olivat katsoneet videon.

No mä jouduin kiireelliseen sektioon ja koko synnytys oli ihan kaaottinen tapahtuma ja kun soitin tälle neuvolatädille ja peruutin tulevan neuvola-aikani ja kerroin, että makaan leikeltynä osastolla ja vauva on teholla, hän oli oikeasti sen kuuloinen että alkaa itkemään. Eihän mikään siis hänen vikansa ollut, mutta otti kyllä koko jutun todella raskaasti. Onneksi omassa tapauksessani kävi kaikki hyvin. Ehkä nykyään hän osaa olla jo vähän parempi työssään, varmasti on jo muitakin vastaavia kokenut.

Ei syö. Meillä ei ole pakko, tosin salaatti on syötävä. Ruokaa saa jättää. Miehen kodissa on pakotettu syömään lautanen tyhjäksi ja se tapa on pinttynyt miehen päähän, väkisin syö kaiken vaikka meinaa vatsa räjähtää.

Sama juttu täällä. Omissa kasvoissani suurin ongelma on kyllä epäsymmetrisyys, tietyistä kuvakulmista katsottuna näytän suoraan sanoen kehitysvammaiselta. Peilistä kun itseäni katselen, olen ihan kaunis. Todella outoa.

Se, kun mies ei osallistunut edes oman lapsen hoitoon. Ensin halusi meille koiran, joka lopulta päätyi mun hoidettavaksi. Sitten omakotitalon, jonka kaikki pihatyöt mä tein. Lopulta raskauduin puolivahingossa ja hetken kaikki olikin hyvin. Mutta kun vauva syntyi ja mä edelleen tein kaiken yksin ja raahasin vauvankin sittereineen mukaan suihkuun, koska mies ei mitenkään uskalla vahtia sitä, mulle riitti. Mies oli työttömänä ja pelasi tai tuijotti telkkaria kaikki yöt, meillä oli koliikkivauva jonka kanssa mä vaunuttelin talvellakin pihalla keskellä yötä. Seuraavana päivänä mies saattoi nukkua kolmeenkin asti, sillä aikaa mä ja vauva oltiin tehty parikin lenkkiä koiran kanssa ja mä olin tehnyt kaikki kotityöt. Mä olin vaan niin väsynyt. En vieläkään ymmärrä, miten mä sallisin kaiken sen.

Mun appivanhemmat. Käteisellä. Ja silti kitisevät miten heillä on niin köyhää ja rahat ei riitä mihinkään ja oranssilappuisia elintarvikkeita täytyy vaan ostaa. Heillä myös lisäksi velaton omakotitalo sekä arvokkaalla alueella perintömökki. Voi raukkaparkoja. (Mä olen oikeesti korviani myöten täynnä sitä "ei ole rahaa"-kitinää)