wt-mamma
Seuratut keskustelut
Kommentit
Omani on kakkosella ja varmasti tulee käyttämään heijastinliiviä kasiaamuisin, kun on hämärää. En tiedä minkäikäiset niitä liivejä vielä käyttävät, mutta toivon että vanhemmat kannustaisivat käyttämään niitä. Autoillessa sen huomaa, miten paljon paremmin heijastinliivit näkyvät kuin ihan perusheijastimet.
Puolituttujen omakotitalossa oli vessassa iso ikkuna olohuoneeseen, ja ikkunassa oli siis tummennukset eli olohuoneesta ei sisälle vessaan nähnyt, mutta vähän oli outo fiilis istua pöntöllä ja katsella muita olohuoneessa.. siitä oli myös suora näkymä telkkariin, uskon että sitä siinä oli ajateltukin.
Ei pelota. Käyn monesti myöhään illalla pyörälenkillä, kun lapset ovat jo nukahtaneet. Vauhti on aika kova ja olen naamaltani punainen kuin tomaatti, sekä olen muutenkin tämmöinen paksu akka. Joten mitään raiskareita en ainakaan pelkää.
Mä sanon että mahtuu, itse tosin olen tottunut asumaan ahtaasti. Vuodesohva olkkariin, niin sen saa päivisin piiloon. Pojille kerrossänky, niitä on käytettynä jatkuvasti myynnissä. Kaikista tärkeimmät ovat erilaiset säilytysjärjestelmät leluille ja harrastuskamoille, karsii turhan pois ja lopuille tavaroille tarkka järjestys. Lipasto tv-tasoksi, sinne äiti saa omat alusvaatteet ja sukat sekä pikkutavarat.