wannabe mami

Ihana miten paljon täällä keskustelu käy :) On kiva aina päästä lukemaan mitä kaikille kuuluu, kun ei ehdi jokaiselle aina henk.koht vastata. Yhtä asiaa en kuitenkaan ymmärrä, mistä joku muukin mielestäni aiemmin mainitsi, miksi nuo alaspäin nuolet? Huomasin, että niitä oli tullut nyt useampaan kommenttiini. Sitä jää sitten miettimään, että pahottiko jonkun mielen tai kirjoittaako tänne liian aktiivisesti tai liian pitkästi. Itsellä ainakin tulee pitkää tekstiä ja paljon :D Mitään pahaa kun ei kellekään halua.

Havahduin eilen siihen, että mitä jos nämä raskaana olevat tutut, kun niitä tässä ympärillä jatkuvasti vain tulee koko ajan lisää, antavatkin itse ajattelemasi nimen omalle lapselleen :O Oletteko muut miettineet tätä? Eilen vasta jotenkin tajusin sen, että tässä nimi asiassa toiset voivat ehtiä antaa juuri sen itse haluamasi nimen lapselleen. Itsellä on niin tärkeitä nuo nimi asiat, niin tuli pieni pelko tästä. Oletteko muuten haaveilleet joistain tietyistä nimistä jo ennakkoon? Itsellä on ollut jo vuosikausia ns."nimilistoja" kun tätä haaveiluakin on takana nyt jo enemmän tai vähemmän 15 vuotta :D Nimet ovat aika ajoin muuttuneet hieman, mutta tietyt ydin nimet ovat yhä listalla. Toivon vaan, ettei joku muu keksi näitä nimiä ennen minua! Olen aina halunnut yhden nimistä olevan isovanhempieni nimet. Nyt kun meidän mummi nukkui tänä vuonna pois, on tämä nimi asia entistä tärkeämpi minulle ja haluan käyttää mummini nimeä yhä enemmän. Kuitenkin yksi serkuistani onkin yllättäen raskaana, pelkään, että hän käyttää mummin nimeä myös :( Enkä voi mitenkään ilmaista, että hei se on varattu minulle :D Mutta varmasti luulee, että keksin nimen sitten häneltä jos ja kun meille lapsi suodaan (mikäli tämä meidän lapsi olisi tyttö siis, serkun lapsi on tiettävästi tyttö)... En sitten tiedä onko se niin iso asia jos saman nimisiä on lähekkäin kaksi..? 

Oliko muita ketkä olivat lukeneet sitä "Vauva projekti" -kirjaa? Sitä tässä nyt lueskellessa tullut sellainen olo, että tämä lapsen saanti on kyllä täys mahdottomuus! Tieto lisää tuskaa ja jotenkin sitä alkaa miettimään asiaa vieläkin enemmän. En tiedä onkohan nyt ihan virhe, että luen sitä. Muilla kirjan lukijoilla kommentteja tähän? Olen myös asioiden optimoija, kunnon "biohakkeri" tämän baby projektinKIN kanssa, joten tuo kirja vaan ruokkii lisää sitä mitä voisi tehdä VIELÄ enemmän ja PAREMMIN, apua! :D En ole perfektionisti, älkää ymmärtäkö väärin :) Tiedän ettei täydellisyyttä ole missään muodossa minkään asian suhteen, mutta harkitsen kaikkea paljon ja pyrin aina miettimään asiat loppuun asti, punnitsen useita vaihtoehtoja, jotta pääsisi mahdollisimman tyydyttävään lopputulokseen (vai onko se juuri perfektionismia? :D). Eli tässä lapsi asiassa juurikin se oikea ajoittaminen, alkoholin välttäminen, tietyt vitamiinit, kaikki se mikä vain tuottaisi sen halutun lopputuloksen. Pahinta onkin, ettei siihen itse pysty kuitenkaan vaikuttamaan niin paljon kun haluaisi. Eli kai sitä tekee jo parhaansa ja kaikki muu on sitten universumin käsissä :D

Kiitos Äitykkä-77 <3 Voin vain kuvitella läpi käymänne tunteen tuskat, niitä itse parhaillaan juuri käsittelen tässä lapsettomuuden suossa. On varmasti ollut teilläkin aikamoista juurikin tuon iän takia. Sitä tosiaan kun heti teinistä saakka toitotetaan "muistakaa ehkäisy! ettette vaan tule raskaaksi!" ja sitten kun sitä nuoresta iästä aloittaakin lapsen "hankinnan", niin saakin huomata, ettei se nyt ihan niin menekään kuin "uhkaillaan". Hienoa, että raskaudet ovat silti onnistuneet kaikesta huolimatta :) On se vaan niin yksilöllistä miten kauan kelläkin kestää ja miten raskaudet loppujen lopuksi saavat alkunsa. Toki sitä toivoisi, että omalla kohdalla ne alkaisivat mahdollisimman luonnollisesti, mutta jotenkin sellainen fiilis takaraivossa että ei meidän kohdalla ja, että tässä tulee kestämään ja PITKÄÄN :/ Minua ja veljeäni tehtiin myös kuulemma pitkään, eikä ollut helppo raskautua. Ymmärsin kuitenkin, että siihen löytyi selkeä syy ja se oli kaiketi endometrioosi, mitä minulla tutkittiin myös 25-vuotiaana muttei merkkejä siitä ole tähänkään päivään mennessä näkynyt.

Minulla on BookBeat kokeilussa ja sieltä bongasin kirjan "Vauva projekti" mitä toisessa keskustelussa suositeltiin. En kuitenkaan ole nyt ihan varma onko hyvä lueskella sitä, sillä kyseinen pariskunta yritti lasta 3 vuotta ennen kuin lopulta raskaus sai alkunsa. Sekään ei ole mahdoton aika, mutta kirjaa lukiessa tulee vain sellainen olo, että raskaaksi tuleminen on täysi mahdottomuus! Kirja saa raskaaksi tulemisen kuulostamaan asialta mikä tapahtuu vain taikaiskusta kun KAIKKI tähdet on kohdallaan. Se avaa siis kaiken sen miten uusi elämä saa alkunsa ja mitä siihen vaikuttavia tekijöitä tarvitaan, jotta se olisi edes mahdollista. Myös sen mikä kaikki voi mennä pieleen ja mistä johtuu kun asioita menee pieleen. Sekä mitä mahdollisesti on alun alkaenkin jo pielessä. Apua, ei musta ole tähän lapsen tekoon! :O Tieto todellakin lisää tuskaa. Toisinaan musta jopa tuntuu tosiaan siltä, että ei mun kehoa ookaan tehty tähän hommaan, ettei se kyllä toden totta osaa laittaa uutta elämää aluilleen saati ylläpitää sitä, niin hc touhulta se kaiken tiedon valossa kuulostaa :D Vaikka onkin hyvin yksinkertainen asia ihmiselämässä. Välillä mietin, että miten ihmeessä KUKAAN on tänne syntynyt kun se kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttaa kuitenkin täydeltä mahdottomuudelta! :D

Pohdin myös tätä ikäasiaa kun minulla tosiaan tapahtui muutama vuosi taakse päin (kuten myös tämän yrittämisen aikana) sitä epämääräistä "vuotoa" (=rusehtavaa tuhrua) kesken kierron. Vuosia sitten tapahtunut "vuoto" kesti kokonaisen kierron eli tavallaan kuukautiset oli koko ajan päällä, kunnes tuli kunnon kuukautiset ajallaan ja kaikki vuoto päättyi normaalisti. Tämän jälkeen kuukautiseni ovat olleet todella paljon niukemmat ja niukemmaksi vain näköjään menee :/ Luin siis, että ikääntyessä, mikäli kuukautiset muuttuvat niukemmiksi, voi se olla merkki hedelmällisyyden laskusta :( Tämän kierron kuukautiset kestivät enää vain 2päivää :O Kun ennen ne ovat olleet 3-5 päivää... Teininä menkat kestivät 10-14 päivää kunnes pillerit hieman rauhoittivat niitä ja noin 5 vuotta sitten pillerien lopettamisen jälkeen ne tasoittuivat ja siitä tähän asti ovat olleet sitä 3-5 päivää. Ootteko muut huomanneet tällaisia muutoksia?

Kiitos myös Nemi ja muut lohdutuksista <3 Mikä siellä tilanne, oletko testannut vielä uudestaan?

Piti vielä toivottaa varovaisesti onnea Kanelipulla! <3 sekä Murmelips, toivottavasti vuoto merkitsisi alkavaa raskautta kuukautisten sijaan! <3

Luin, että raskauden alussa voi toden totta tulla "kuukautiset", mutta ne ovat todella niukat ja kivuttomat. Kyse on limakalvojen muutoksesta mitä alkuraskaus tuo mukanaan.

"— Raskauden aikana emättimen ja kohdunsuun limakalvot turpoavat ihan älyttömästi, ja ne tuottavat myös rauhaseritteitä, kirkkaita nesteitä, limaa ja valkovuotoa tavallista enemmän. Esimerkiksi yhdyntä voi aiheuttaa alkuraskaudessa niukkaa, veristä vuotoa. Sekä niukat veriset että kirkkaat vuodot liittyvät siis useimmiten elimistön fysiologiseen muutokseen, kertoo Ahonkallio." (https://www.kaksplus.fi/lifestyle/hyva-olo/rusehtavaa-vuotoa-ei-kannata…)

Tätä itse pohdin omalla kohdallani kun sen kp 23-26 paperiin pyyhittäessä tuli aina outoa haalean punertavaa/rusehtavaa "vuotoa". Mutta tosiaan sitten ne menkat sieltä yksi yö tulikin.

Halusin myös sanoa vielä edelliseen kommenttini, että tavallaan oli helpotus nähdä raskaana olevat tuttuni. Se ehkä jotenkin omalla tavallaan toi helpotusta käsitellä omia tunteitani :) 

Voi kun voisi itsekin vielä olla siinä samassa "siunatussa tilassa"! Huomasin taas kuinka minunkin vatsaani tuijoteltiin useampaan otteeseen, mutta jouduin tuottamaan pettymyksen. Aloin miettimään, että ajatellaankohan meistä tosiaan niin, että emme vielä edes harkitse lapsia kun naimisiin menon jälkeen VIELÄKÄÄN emme odota lasta. Mietin myös mitähän vanhempamme ajattelevat kun on niin kovin yleistä, että heti naimisiin menon jälkeen se lapsi alulle laitetaan. Näitä isovanhempi toiveita kun on sadellut jo vuosikausia.

Voi Enkelinäiti! <3 Voin vain kuvitella miten vaikea tilanne tyttärenne menettäminen on ollut :( Olen niin pahoillani, että olette sen joutuneet kokemaan. Herättääkö uusi yrittäminen teissä vahvastikin pelkoja? Voimia yhä <3

Toden totta kun tämä ei ole asia minkä voi vain päättää ja sitä säädellä oman halun ja tahdon mukaan. Sitä hedelmöittyykö munasolu, kiinnittyykö se ja pääsekö tämä siihen asti, että siitä syntyy ihka oikea ihmislapsi. Se on jotenkin aivan käsittämättömän hullu koko uuden elämän alku! Voi kunpa saisin sen joskus edes kokea. Tunnen nykyään jotenkin niin vahvasti, että kroppani on tehty sitä varten ja, että minulla on kova tarve päästä täyttämään tämä tehtävä. Olen kuitenkin vaistomaisesti näiden useamman kierron aikana huomannut tulleeni kyynisemmäksi, että väkisinkin tahtomattani osa näistä tunteista, toiveista ja haaveista lapsen suhteen on sulkeutunut täysin.. Sillä en uskalla antaa itselleni sitä toivoa, että joskus lapsen saisimme. Enkä kestä ajatusta siitä, että mahdollisuus lapseen ei koskaan tapahtuisikaan. En jotenkin salli itseni haaveilla liikaa, mitä alkukierroissa vielä tein. Sitä tippuu muutoin aivan liian lujaa haavepilvistä, mikä jo kerran kuussa tulee koettua, mutta jotenkin se lopullisempi, se, että miettii "sitten kun meillä on lapsi" -ajatus on jonnekin syvälle nyt haudattu.. 

Tällä viikolla olen kohdannut kaksi raskaana olevaa tuttuani. Kumpikin kohtaaminen on ollut äärimmäisen raskas. Tiedän, ettei se ole minulta pois jos joku tutuistani saa lapsen, mutta en mahda tunteilleni mitään. Se kun toinen on jo useampaa kertaa siinä tilanteessa missä itse haluaisit jo vihdoin olla, herättää väkisinkin kateuden tunteita ja katkeruutta omaan tilanteeseen. Yritän pyrkiä näistä tunteista eroon ja olenkin todella ylpeä itsestäni miten hyvin kuitenkin kohtaamiset meni, vaikka kuinka pahalta ne itsestäni tuntuikin. Muistan myös kuinka toinen heistä oli itse samassa tilanteessa kun eräs toinen kavereistamme sai lapsen ennen häntä. Myös hän oli kateellinen ja jopa hieman vihainen, sillä heilläkin yrittäminen kesti odotettua pidempää (n.6kk). Ei ole helppoa tämä "raskaaksi yrittämisen maailma"!

Löysin muuten sen Projekti Vauva kirjan :) Minulla on BookBeat nyt kokeilussa ja se oli siellä e-kirjana (harmi ettei ollut äänikirjana). Aloin lukemaan sitä ja ihan näistä samoista fiiliksistä kirjoitti myös kirjan kirjoittanut henkilö 3:n vuoden raskaaksi yrittämisen tiimoilta. 

Voi Vanamo! Ihana kun jännäät mun puolesta <3 Kiitos siitä! Kiva kun joku myötäelää tätä omaa eloa :) 

Toivon, että sinulla tärppäisi, ettei olisi housujen kiristys mitään muuta kuin se toivottu lapsi! <3 Pystyn samaistumaan tuohon: raskaana - ei raskaana - raskaana - ei raskaana :D Sitä se on! Jatkuvaa vaihtelua sen kanssa, oisko vai eikö ois, oisko jo? Entä nyt?

Joudun nyt tuottamaan pettymyksen, sillä kolmen päivän haalean vaalean punaisen/rusehtavan "vuodon", mitä paperiin pyyhittäessä tuli, päättyi lopulta kivuliaisiin kuukautisiin viime yönä :( Heräsin niin järkyttäviin kipuihin, mihin ei särkylääkkeetkään auttanut. Valvoin sitten pitkin yötä ja itkin taas yhtä menetettyä munasolua... Eli tänään siis kp1/yk6. Ei siinä auta. Täytyy vaan taas jaksaa yksi uusi kierto ja yrittää parhaansa ja sen jälkeen taas toivoa, että josko tällä kertaa. Olen vain kovasti jotenkin niissä fiiliksissä, että meille tämä lapsen saamisen taival tulee olemaan vielä pitkä ja kivikkoinen... Minä vain tunnen sen. Olen sitä aina sanonut, kun on kysytty "Aiotteko hankkia lapsia?", että "Jos vain niitä saamme". Olen jotenkin ollut aina siinä ajatuksessa, että lapsi on tosiaan todella "saatu lahja" kun näin on tapahtuakseen. Koen sen yksistä maailman arvokkaimmista asioista ja jos joskus saan ollu jonkun ihanan lapsen äiti, olen saanut lahjoista kalleimman ja itselleni kunniatehtävän <3

Toivon niin TODELLA paljon, että kuudes kierto päättyisi vuoden loppuun mennessä siihen, että tieto raskaudesta saapuisi luoksemme. Menkat odotettavissa siis 30.12.2019, joten jää juuri hilkulle tuleeko vielä tämän vuoden puolella tieto, vai meneekö vasta vuoden 2020 puolelle. Mikäli menkat taas sieltä saapuvat, aion keskittyä alkuvuoden ihan kaikkeen muuhun ja varmaan jätän nämä keskustelutkin vähemmälle. En voi enää antaa tämän olla se pääasia elämässä, vaikka toki se tulee priorisoida mikäli sen lapsen meinaa haluta. Mutten voi antaa tämän enää hallita elämääni ja esimerkiksi olla menemättä reissuihin siksi, että on "ovisaika". Tämä on tyypillistä minua kun innostun jostakin asiasta niin kovin, niin panostan siihen 110% enkä anna tippaakaan periksi. Olen siinä mielessä hyvä työntekijä ;D Mutta tähän baby projektiin tämä piirre minussa ei sovi. En voi päättää tässä asiassa mitään ja se syö minua kamalasti. Tämä on asia mitä en voi kontrolloida, en voi tehdä mitään mikä vaikuttaisi myötämielisesti (paitsi se oikein ajoitettu seksi tietysti+ravintolisät yms toki), tätä asiaa en voi hallita, mutten voi myöskään antaa sen hallita minua. Ugh, olen puhunut! 

Rauhaisaa itsenäisyyspäivää kaikille! Meille se on myös erään tärkeän henkilön syntymäpäivä <3