wannabe mami

Heipä hei pitkästä aikaa! Onpa täällä käynyt plussien tuuli ahkerana!! Haikara tehnyt tiedustelutehtävänsä ;D ONNEA siis aivan valtavasti kaikki plussanneet!! Toivottavasti pysyy matkassa mukana, kypsyy loppuun saakka ja ihana pienokainen suotaisiin jokaiseen perheeseen <3<3<3 Niin iloinen olen teidän kaikkien puolesta! 

Villahuivi: oon iloinen kun luin, että teillä asiat on menneet eteenpäin, vaikkakin ei ehkä aivan toivotusti. Mutta kuten muutkin kirjoittelivat, niin hyvä asia ainakin on nyt se, että asia on vihdoin mennyt suuntaan tai toiseen. Tuntuuko yhtään helpottuneelta kun ei elä enää täysin epätietoisuudessa? 

Muillakin täällä tuntuu asiat menneen eteenpäin, vaikka ei aina välttämättä juuri sinne ihan parhaaseen suuntaan. Mutta on ollut kiva lueskella nyt tämä viikko taas kaikkien kuulumisia ja missä kukin menee. Elämä kuitenkin rullaa etiäpäin! Positiivisuuttakin jaettu ilolla! :) Uusiakin on tullut paljon mukaan, tervetuloa kaikille! Lisää porukkaa vaan messiin! :) Paljon on ollut noita lääkeasioita, mihin en valitettavasti osaa itse sanoa oikein mitään :/ hurjalta kyllä osan kohdalla kuulostaa nuo oireet mitä ne aiheuttavat. Itse myös erityisen herkkä lääkeaineille etenkin synteettisille hormoneille ja jos hoitoihin asti mennään, niin varmasti myös sama minulla edessä. Tsemppiä aivan valtavasti!! Ootte kyllä kaikki sellaisia supernaisia, että WAU!! <3

Innokasta alkavaa vuotta kaikille! Olkoon se plussien täyteinen! +++ 

Minä jo aiemmin tänne kirjoitellut, mutta taidanpa siirtyä pysyvämmin nyt tänne muiden myötä, tuolta Toiveena vauva 2019/2020 keskustelusta tulleiden kanssa :) 

Kovat olivat toiveet kun mieliala oli todella seesteinen, ei perinteistä menkkamasennusta (paisti yksi päivä jo paljon aiemmin) menkat päivän myöhässä, rinnat yhtä kipeät kuin yk3 ja alavatsassa painetta ja kireyttä, muutenkin hassu kihelmöivä olo "down there". Nyt ei tullut myöskään sitä mikä tässä yrittämisen kanssa on tapahtunut, että tiputtelu alkaa jo 3-1 päivää ennen varsinaista vuotoa.

Niin suurissa toiveissa olin lähdössä uuteen vuoteen, että ajattelin jos plussa tulee niin kerron varmaan kavereille kun parin viikon päästä nähdään. Mietin jo miten kertoisin ja sitä ihanaa fiilistä mikä on kantaa uutta elämää, se ylpeys, että on sellaisen saanut aikaan ja kuinka kiva siitä on muille kertoa ja yhdessä iloita. 

No kello 23.51 kävin vessassa ja vertahan sieltä tuli... Hyvin haaleaa vaaleanpunaista kun paperiin pyyhki, mutta tiesin HETI, että menkat ne on :( Varsinainen vuoto alkoikin sitten heti tänään aamusta, eli aika nopeasti sitten alkoi poikkeuksellisesti nytten tämän puolen vuoden aikana.

Siinä murtui toiveet sitten ja usko tälle vuodelle. Se tunteiden aalto mikä vyöryy päälle oli jälleen oli aivan kammottavaa koettava. Koska ollaan kylässä niin en voinut edes itkeä tai huutaa, mitä minun olisi mieluummin tehnyt mieli tehdä, vaan jouduin vain nielemään nämä tunteet... Kunnes ennen nukkumaan menoa itkin puolisolle kuinka nöyryyttävältä tämä tuntuu, että kerta toisensa jälkeen emme vain onnistu. Miten tämä kerta kaikkiaan onkin niin hankalaa! Elämän yksi perusasioista on lisääntyä, jotta uusi elämä voi jatkua, mutta tuntuu, että me emme tähän pysty :( Se tuntuu jotenkin niin nöyryyttävältä... Tiedän järjellä, että se vuosikin on TÄYSIN normaalia ja mahdollisuuksia vielä varmasti on, mutta koska ympärillä on vain kavereita ketkä ovat raskautuneet välittömästä, tuntuu se, että meissä on jotain vikaa. Olen joskus aikoinaan sanonutkin aina, että olen satavarma, että lasta en tule helpolla saamaan. Nyt jotenkin on jopa se olo, ettei se ole koskaan ole mahdollista ollutkaan... 

Tämä uuden vuoden ensimmäinen päivä alkoi vielä sillä, kun Instagramin avasin tsekatakseni vain nopeasti yhden asian, niin eikös sielä jälleen ollut yksi raskaus ilmoitus: "Tämä vuosi tuleekin olemaan kaikista jännittävin!" Ja kuva jo kookkaasta raskausmahasta... 

Näillä fiiliksillä sitten uuteen vuoteen :( Eilen tipun kovaa ja korkelta, tänään vielä kovempaa ja korkeammalta... Tuntuu kuin joku olisi läimäyttänyt vasten kasvoja aivan jäätävän litsarin ja samalla vetänyt maton jalkojen alta. Mitä järkeä tässä on ? Hakata päätä seinään ilman minkäänlaista tulosta?

Tänään aukeaa kyllä se viinipullo (en siis mitään dokaa vaan ihan vain lasillinen), olkoon se lohtuni näissä tunnelmissa. Puolisokin ihanasti lohdutti, että onhan meillä sentään toisemme <3 Se on ihan totta ja sitä tulisi vaalia ja siitä nauttia! En olisi vain halunnut uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä polkaista käyntiin näin :(

Miten muilla vaihtui vuosi? Toivottavasti paremmissa merkeissä! :)

"Viimeksi raskaus alkoi heti, kun olimme yhteisellä reilun kuukauden tarkalla ruokavaliolla, vaikka me ei varsinaisesti ylipainoisia muutamaa kiloa enempää olla. En tiedä vaikuttiko asiaan, mutta päätimme tehdä saman myös nyt. Ei siinä menetä muuta kuin kiloja ja pieni taikausko sopii tähän hommaan."

Lefemme, kiinnostuin tästä mainitsemastasi ruokavaliosta! :D Haluaisitko avata asiaa hieman lisää? :P

Kaikenlaista sitä varmaan voi kokeilla jos ei siitä haittaakaan ole! Itse olen ihan normipainoinen, liikun ja ruokavaliokin kaikin puolin kunnossa. Ainakin verikokeet, oma olo yms ollut kunnossa ja hyvät :) Hiukset ja kynnetkin paksut ja kasvaa aina hurjaa vauhtia! 

Huomenna teen raskaustestin vaikka mikä olisi! Tahdon tehdä sen vaikka tiedän, että pettymys kalvaa mikäli negatiivinen tulee. Testin teen sitten varmaankin jossain huoltsikan vessassa, sillä aamulla on niin aikainen lähtö tien päälle, etten tiiä onko minusta ihan aamusta siihen! :D Eiköhän ne menkat sieltä kuitenkin ala, vaikka vähän myöhässä tai sitten huomenna ajallaan, mutta täytyy sitä vähän jännitystä olla elämässä!

Öitä! 

wannabe mami 30v/30v, naimisissa, yk6, kp25/26, ensimmäinen hartaasti toiveissa <3

Ps. Tämä taisi olla kaikkien aikojen lyhyin viestini! :D Osaan näköjään sittenkin ;)

Soriiiii tuli nyt monta kommenttia peräkkäin kun tekstit olivat niin pitkiä! Oli hyvää keskustelua ja halusin vastata kaikille :) Tuosta varasuunnitelmasta vielä. Itseäni se ajatus jotenkin ahdistaa. Sillä olen tehnyt jo "kaikkea sitä mitä olen halunnut", eikä minulla varasuunnitelmaa ole :( Lapset, äitiys, vanhemmuus, perhe on se mitä haluan, en mitään muuta. Opiskelen juuri uutta alaa, olen tehnyt jos minkälaisia töitä, nyt vihdoin eniten omaani, olen ehtinyt matkustella ja asua ulkomailla, käydä ulkona, bilettääkin oman aikani, viettää aikaa kavereiden, sukulaisten, perheen kanssa, muuttaa paikasta toiseen niin miljoona kertaa! Nyt on JUURI se tilanne ja hetki elämässäni kun on lapsen ja perheen aika, uusi kotikin nyt vihdoin sellainen missä voi ja haluaa olla pidempään. Vihdoin se kun pääsen toteuttamaan unelmaani. Joten todella tuskailen asian kanssa, etten edes halua tehdä varasuunnitelmaa. Tämä on se "vara"suunnitelmani! Ei ole mitään mitä enää haluaisin muuta. Se onkin sitten kriiseistä suurin mikäli täytyy vain hyväksyä se tosiasia, että meille ei lasta tule... Tällaisia asioita kun on vaikea hyväksyä. Kaikkea muuta voi tavoitella ja tehdä asian eteen jotain, mutta tämä asia kun ei ole omissa käsissä eikä sitä voi vain päättää. Nyt kuitenkin tahdon olla vielä kevein mielin ja yrittää vain kohdistaa ajatukset kaikkeen muuhun ja antaa "lapselle aikaa", eli ei niin pakonomaisesti hyöriä aiheen ympärillä, vaikkakin se on totaalinen mahdottomuus! Etenkin mitä enemmän aikaa menee kun lasta ei kuulu. Tänään kp 25/26 ja ollut jo muutaman päivän kiristävä olo alavatsalla. Mielialakaan ei ole enää NIIIN matala kuin se ennen kuukautisia yleensä n.vkon verran on. Myös valkovuoto on lisääntynyt?? Yleensä on "kuivempaa" ennen menkkoja. Korvissa kuitenkin soi kaverin lause: "Mä kyllä tiesin olevani raskaana jo ennen testiäkin". Eikä mulla ole yhtään sellainen olo, että olisin raskaana :( Normaali olo. Kuten moni täällä sanoikin, niin perusolettamus on, että menkat alkavat. Siksi pakkasinkin tulevaan reissuumme kunnon arsenaalin kuukautisuojia (kun mitään yhtä, etenkään kuukuppia, en enää voi pitää sitten yk3 kun kamalat kivut nimeomaan suojista alkoivat....) joille tarvitsen melkein jo oman laukun! :D Kamala määrä kaikkea!! Kuukuppi kun olisi niin kätevä... Ehkä vielä joskus! Kysymys nyt kuuluukin: pakkaanko mukaan raskaustestejä? Sieltä korvesta mihin menemme, ei testejä nimittäin haeta! 

wannabe mami 30v/30v, naimisissa, yk6, kp 25/26, ensimmäinen hartaasti toiveissa <3

ps. Kun menkat alkavat, juon uutena vuotena skumppaa ja punaviiniä, joita jouluna välttelin. Tässä minun laiha lohtuni :D

Tähti☆ - Tämä shampanjan juominen menkkojen alkaessa oli kiva tieto :) Hauska kuulla miten eri tapoja monella on "lohduttautua" :) Voin vain kuvitella miltä sinusta on nuorempana tuntunut kun kaikki muut ympärillä on saanut lapsia ja itse ei saa :(  Kovasti olet kyllä tsempannut!!

Samaa tässä käyn itse juuri läpi. Tavallaan jo kauemminkin käynyt, sillä kaverit on alkaneet saada lapsia noin 4-5 vuotta sitten ja aina se oli jotenkin kova isku. Olin aina ajatellut olevani ensimmäinen ketä lapsia saa, sillä haaveilin jo 15/16v ensimmäisen poikaystäväni kanssa, että vahinko sattuisi. Vaikka pidin kyllä visusti ehkäisystä kiinni. Lähinnä se oli niin, että jos vahinko sattuu niin varmasti pidämme lapsesta huolen, ei niinkään, että olisimme edesauttaneet asiaa tai olleet huolimattomia ehkäisyn kanssa. Olimme yhdessä n.4,5 vuotta ja halusin lasta yhä kun 18v tuli mittariin ja yhä enemmän kun 20v täytin. Koko kaveriporukkakin heitti aina läppää, että milloin se meidän "vahinko" syntyy :D Moni jotenkin sitä ns."odotti", koska tiesi minun haluavan lasta niin kovasti ja siitä AINA puhuin. Ajattelin, että me ollaan nuoret vanhemmat.

Päädyimme kuitenkin yhteisesti eroon ja kunnolla aloin seurustelemaan muutaman vuoden päästä kun tapasimme eksäni kanssa. Sitä suhdetta kesti n. 3,5 vuotta ja lapsi toive oli läsnä KOKO AJAN! En muusta puhunutkaan ja taas toivoin, että "vahinko kävisi". Olin päättänyt, että saan ensimmäisen lapsen VIIMEISTÄÄN 25 vuotiaana. Eksällä oli kovat paineet ja se vaikuttikin meidän suhteeseemme, kun hän ei halunnut lasta vasta kun ehkä 35v. Aina puhui, että "sitten joskus kymmenen vuoden päästä". Harkitsin eroakin (monesta muustakin syystä toki ja kerran otimme taukoakin) kun toiveet eikä monet muutkaan asiat tuntuneet kohtaavan.

Jotenkin sitten kun se "maaginen" 25v tuli mittariin, muutuin minä tai sanon aina, että PALASIN ennalleni (varmaan koska lopetin ehkäisypillerit. Ne jotenkin "sumensivat" ja en todellakaan ollut oma itseni näin jälkeenpäin katsottuna!), muuttui myös elämäntilanteeni, vapauduin jotenkin kaikesta ja tahdoinkin alkaa tehdä kaikkea muuta kuin perhettä. Erokin tuli (sekin monesta eri syystä). Kaikkea tapahtui, muutin ulkomaille, tutustuin kunnolla nykyiseen aviomieheeni (tiesimme toisemme jo vuosien takaa), aloitin korkeakouluopinnot ja elämä oli muutenkin sellaista, ettei lapsi vain ollut se prioriteetti nro 1. Vaikka kyllä se haave salaisesti siellä aina kyti, mutta kuten aiemmin olen sanonut, ei ollut vain "se oikea aika":

Nyt näyttääkin sitten siltä, että olenkin kaveriporukan VIIMEINEN ketä lapsen saa :( Kaikki muut ehtivät avioon aiemmin ja tosiaan 9kk siitä kaikilla heistä syntyi lapsi. Tämä on ollut aina kova isku, vaikka ihania muksuja ovatkin. Etenkin nyt kun itsekin lasta toivoo ja haluaa ja vihdoin "olisi sen aika". Kaverit alkavat saada jo toistakin lasta, joten se tuntuu tuplasti pahalta kun itse ei ehdi saada ensimmäistäkään :(