Tyräjyrä
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Tyräjyrä kirjoitti:
Minä olen seilannut perämiehenä rahtilaivoilla tähän mennessä vajaat kolme vuotta, ja joku käsitys alasta on siinä ajassa muodostunut.
Merenkulkualallahan koulupudokkaiden määrä on todella korkea, ja suurella osalla koulutukseen hakeutujista on aivan väärä käsitys ja odotukset alasta.
Jo perämiehenkirjoihin tarvitsee vuoden ohjattua harjoittelua laivalla, ja kansipuolella se tarkoittaa lähes poikkeuksetta vuotta "nakkikoneena" joka ajaa ruostetta, maalaa ja pesee laivaa. Erityisesti monen päällystöharjoittelijan hymy hyytyy kun näkee mitä alan todellisuus on, kun laivalle tullessa annetaan haalarit ja lyödään levankiharja kouraan.
Sitten kun koulut on käyty ja sen pätevyyskirjan lopulta saa, on yleensä edessä vielä vuosien työskentely miehistöhommissa, ennen kuin mahdollisesti aukeaa perämiehen paikka. Itselläni kävi poikkeuksellinen tuuri, kun sain perämiehen paikan melko pian valmistuttuani. Aluksen päällikön hommista on turha edes unelmoida ennen ennen useiden vuosien työskentelyä alemmissa miehistö- ja päällystötehtävissä.
Kaikille tämä ala ei sovi ja hienoista titteleistä huolimatta tämä on kovaa työtä josta on hohto kaukana. Se kannattaa muistaa että lopussa kiitos seisoo, ja kaikki eteen tulevat "paskahommat" kannattaa tehdä nöyrällä asenteella ja hyvin. Päällystökoulutus ja -harjoittelu on kaikkea muuta kuin kiikarit kaulassa patsastelua, ja kannattaa varautua siihen, että laivoilla seilaaville vanhemmille ammattilaisille kippari- tai perämiesharjoittelija on kuin punainen vaate. Luulot otetaan kyllä pois heti kättelyssä.
Itse merityö on vastuullista, stressaavaa, kuluttavaa ja ajoittain yksinäistä. Lisänä vielä pitkät erossaolot läheisistä.
Korostan että alan koulutukseen liittyvät kokemukseni ovat perämiestason opinnoista, mutta varmasti pätevät pitkälti myös kippariluokalla.
Kunnianhimo on hyvä ominaisuus, ja ilman sitä kaikesta tulee vain keskinkertaista. Tällä alalla onneksi näkee jo muutaman harjoittelujakson jälkeen, vastaako alan raadollinen todellisuus kuvitelmia.
Vanhemmat ammattilaiset arvostavat kunnianhimoista ja alasta kiinnostunutta opiskelijaa, joka kysyy asioista. Sellaisiakin harjoittelijoita on nähty, joita ei kiinnosta yhtään vanhempien ammattilaisten tietotaito. Sitä voi siirtää pahaiten eteenpäin nimenomaan vuorovaikutuksella. Kovaa työihmistä arvostetaan aina.
Kun alus on telakalla niin päällikötkin ovat mukana aluksen kunnostushommissa vähintään maalaamalla aluksen pintoja. Mikään työtehtävä ei ole kenellekään liian vähäpätöinen. Merellä pärjää kurinalaisuudella koska laiskasti oikoen tehty työ voi aiheuttaa kaikille hengenvaaran. Sen vuoksi harjoittelijan tunnollisuutta seurataan ihan hänen suorittaessaan pientäkin tehtävää.
No tuossa tulikin tärkein hyvin kiteytettynä. Jos tekee nämä ns. vähäpätöisetkin hommat hyvällä asenteella ja osoittaa kiinnostusta ja arvostusta työtä kohtaan, pääsee nopeasti sisään laivayhteisöön ja tietotaito siirtyy ammattilaisilta harjoittelijoille. Tärkeintä on juurikin oma asenne.
Yleisesti laivoilla näkemäni ennakkoluulo päällystöharjoittelijoita kohtaan johtunee juurikin näistä yksilöistä, jotka eivät sisäistä sitä, että tyvestä puuhun noustaan. Surullisen moni luulee että homma on pelkkää brygällä istumista, vaikka se on vain yksi osa-alue esimerkiksi perämiehen työstä. Kun ollaan paskaisissa haalareissa harjaamassa ja pesemässä ruumaa, siellä on tosiaan kaikki kipparia myöten. Näin siis ainakin täällä minun työmaalla.
Minä olen seilannut perämiehenä rahtilaivoilla tähän mennessä vajaat kolme vuotta, ja joku käsitys alasta on siinä ajassa muodostunut.
Merenkulkualallahan koulupudokkaiden määrä on todella korkea, ja suurella osalla koulutukseen hakeutujista on aivan väärä käsitys ja odotukset alasta.
Jo perämiehenkirjoihin tarvitsee vuoden ohjattua harjoittelua laivalla, ja kansipuolella se tarkoittaa lähes poikkeuksetta vuotta "nakkikoneena" joka ajaa ruostetta, maalaa ja pesee laivaa. Erityisesti monen päällystöharjoittelijan hymy hyytyy kun näkee mitä alan todellisuus on, kun laivalle tullessa annetaan haalarit ja lyödään levankiharja kouraan.
Sitten kun koulut on käyty ja sen pätevyyskirjan lopulta saa, on yleensä edessä vielä vuosien työskentely miehistöhommissa, ennen kuin mahdollisesti aukeaa perämiehen paikka. Itselläni kävi poikkeuksellinen tuuri, kun sain perämiehen paikan melko pian valmistuttuani. Aluksen päällikön hommista on turha edes unelmoida ennen ennen useiden vuosien työskentelyä alemmissa miehistö- ja päällystötehtävissä.
Kaikille tämä ala ei sovi ja hienoista titteleistä huolimatta tämä on kovaa työtä josta on hohto kaukana. Se kannattaa muistaa että lopussa kiitos seisoo, ja kaikki eteen tulevat "paskahommat" kannattaa tehdä nöyrällä asenteella ja hyvin. Päällystökoulutus ja -harjoittelu on kaikkea muuta kuin kiikarit kaulassa patsastelua, ja kannattaa varautua siihen, että laivoilla seilaaville vanhemmille ammattilaisille kippari- tai perämiesharjoittelija on kuin punainen vaate. Luulot otetaan kyllä pois heti kättelyssä.
Itse merityö on vastuullista, stressaavaa, kuluttavaa ja ajoittain yksinäistä. Lisänä vielä pitkät erossaolot läheisistä.
Korostan että alan koulutukseen liittyvät kokemukseni ovat perämiestason opinnoista, mutta varmasti pätevät pitkälti myös kippariluokalla.
Kunnianhimo on hyvä ominaisuus, ja ilman sitä kaikesta tulee vain keskinkertaista. Tällä alalla onneksi näkee jo muutaman harjoittelujakson jälkeen, vastaako alan raadollinen todellisuus kuvitelmia.
Vaikea valita yhtä. Alla nyt muutama hienoin omasta mielestäni, Olavi Virran tuotantoa. Ja omasta mielestäni Virran parhaat levytykset löytyvät kylläkin muualta kuin tangojen joukosta.
Olavi Virta - Tango Desiree
Olavi Virta - Punaiset lehdet
Olavi Virta - Täysikuu
Olavi Virta - Punatukkaiselle tytölleni
Poistin linkit kun en saanut niitä siististi näkymään.
Riippuu mitä pizzalla tarkoitetaan. Italialaistyyliseen, perinteiseen pizzaan se ei kuulu missään tapauksessa. Näihin Suomessa myytäviin peruspizzerioiden "känkkyihin" sitä voi kyllä laittaa.
Olen syönyt Italian Napolissa alkuperäisiä margherita- ja marinara-pizzoja, eikä näitä Suomen karvakäsipizzoja voi mitenkään verrata niihin.
Tämä ananasjuttu on yhtä typerä riitelyn aihe kuin se, kumpi on parempi - lehmä vai kivi. Ei näitä pizzojakaan voi verrata keskenään, sillä kyse on kahdesta aivan eri asiasta jos puhutaan napolilaisesta/italialaisesta pizzasta ja Suomen piirasmaisista pitsoista.
Tämä on kyllä totta. Pienellä aluksella voi toimia päällikkönä yliperämiehen tai jopa vahtiperämiehen kirjoilla, mikäli praktiikkaa on riittävästi.
Tähän liittyykin paljon väärinkäsityksiä. Aluksen päällikkö/kapteeni ei ole välttämättä merikapteenin koulutuksen suorittanut henkilö, eikä toisaalta merikapteenin koulutus tee kenestäkään päällikköä.