Tinka
Seuratut keskustelut
Kommentit
Saa kuvata. Kuulemma korona-aikaan on otettu videopuheluitakin, jotta mies pääsee mukaan etänä.
Meillä oli myös ultrassa kaikki hyvin. LA aikaistui viikolla ja osui aprillipäivään. Pysyttiin kuitenkin huhtikuun puolella, joten ei tartte vaihtaa keskusteluryhmää. :D
Vuoto meni ohi parissa päivässä. Onneks en ole säikyimmästä päästä. Koko ajan sais olla sydän syrjällään, kun kaikki tuntemukset on uusia. :)
Ens viikolla onkin "se oikea" ultra. Mies jo mietti onko meijän laskut menneet sekaisin, kun mun vatsa on iltaisin ihan valtava. Sekin varmaan selviää ultrassa.
Tunteet on aika pinnassa. Lähes päivittäin tulee itku silmään ties mistä syystä. Itseäkin välillä itkun keskellä naurattaa, että mistäs tämä nyt tuli!
Toivottavasti Huhtikuisen huono olo loppuu kohta!
Olipa kurja kuulla BT:n uutiset. Kovasti voimia suureen suruun!
Minulla pahoinvointi kesti 4 vko ja jälkeenpäin ajatellen taisin olla ihan kuivunut, kun vesikin maistui pahalle ja vatsa ei toiminut. Nyt olo on ollut oikein hyvä jo pitkään. Välillä hormoonit myrskyää, mutta pääosin tasaista. Väsymyskin on kaikonnut.
Yksi kilo on tullut painoa, mutta vatsa on pyöristynyt kovasti. Ehkäpä vielä menee sen piikkiin, että on tullut herkuteltua kotitoimistolla. :) Ystäville on kerrottu, mutta töissä en aio asiaa mainostaa.
Vatsan rasvailua aloittelin kookosöljyllä, mutta se imeytyi niin huonosti että hikoilin öisin. Nyt olen käyttänyt perusvoidetta. En kyllä muista joka päivä.
Mulla on vieläkin vahva tunne, että poika on tulossa, mutta ei olla mietitty nimiä vielä. Edes sukunimeä. :D