Timuli
Seuratut keskustelut
Kommentit
Millä eri tavoin te kanssaihmiset käsittelette stressiä? Entä stressin purku? Monissa yhteyksissä on täällä tullut esiin se, että raskaaksi tuleminen voi aiheuttaa stressiä kuten tuhansia muitakin tuntemuksia. Toiset sanovat, että kun onnistuu päästämään stressistä irti, niin kummasti alkaa plussat poksahtelemaan.
Itse menetän stressaantuneena yöunet ja muutun entistä vauhdikkaammaksi. Kun on oikein kunnon stressi päällä, niin on vaikea pysähtyä ollenkaan. Vapaa-aikakin menee suhatessa, enkä kotonakaan malta istahtaa alas. Minun on myös vaikea sanoa ääneen olevani stressaantunut ja muutenkin puhuminen oman kumppanin kanssa on haastavaa. Stressistä yritän päästä eroon pyrkimällä olemaan tietoisesti läsnä hetkessä. Jotkut ihan itse kehittämät "mantrat" ja mindfulness-tyyppiset harjoitukset joskus auttaa. Ehkä ihan jo se, että tunnistaa oman stressin ja kiinnittää rauhoittumiseen huomiota, auttaa.
Juu, kyllä täytyy, Legolatar ja muut aiheesta keskustelleet, myöntää että omaan luonteeseen kuuluu sellainen "rivakkuus", roskat olis mieluiten vietävä heti eikä aamulla, mennään eikä meinata. Siksikin ehkä tuntuu pahalta, että mahdollista raskaaksi tuloa olisi odotettava vuositolkulla. Mutta toki siinä olisi ehdottomasti tärkeä kasvun paikka monessakin suhteessa. Kiirettä en myöskään asian suhteen halua kehittää, vaikka toive onkin kiihkeä. :)
Mutta en kuitenkaan haluaisi ajatella, että arvostaisin vähemmän nopeasti alkunsa saavaa lasta, kuin pidempään yritettyä raskautta. Varmaankin ajan kuluessa kasvaa niin toiveet lapsesta kuin myös odotukset ja paineet? Tiedä häntä, niin kuin sanoitte, asioilla on aina molemmat puolet!
Hei kaikille! Tässä avautuu uusi kirjoittaja, vähän kauemmin lueskellut äitiydestä haaveileva nuorikko 24v. Porukka tällä palstalla vaikuttaa niin ihanalta ja toisia kannustavalta, että halusin liittyä mukaan. :) Myös paljon uutta tietoa on näiden 67 keskustelusivun myötä on tämä keltanokka saanut, kiitos siis siitä!
Noh. Oma tilanteeni lyhyesti: olen ollut viitisen vuotta yhdessä samanikäisen mieheni kanssa ja mukula olisi kovin tervetullut lisä tähän kissaperheeseen. Olen käyttänyt hormonaalisia ehkäisymenetelmiä, vuoroin pillereitä, vuoroin Nuvaringiä, kunnes viime vuodenvaihteessa totesin, etteivät ne hormonit oikein minulle sovi. No kiertohan ei sitten oikein ottanut asettuakseen, kunnes nyt syksyn aikana sain kahdet "normaalin" tuntuiset kuukautiset, noin 30 p kierrolla. Tänään on kiertopäivä 32 ja ehkäisy on jätetty pois edellisten kuukautisten jälkeen, siis yk1. Kaikenlaisia tuntemuksia on tässä ollut, nippailua ja pikkupikku vuotoa mahdollisen kiinnittymisen merkiksi (tai sitten jotain muuta), tukkoista nenää, painavan tuntuisia tissilöitä, epätavallista väsymystä ja tunneherkkyyttä. Lauantaina, eli kp 30 tein Clearblue-testin, mutta omaksi ja miehen harmiksi SE EI TOIMINUT! Eli "Tarkistusviiva" jäi puuttumaan. Vissiinkin en onnistunut suihkimaan ihan täyttä vaadittua määrää tikkuun. Noh, mies lähti reissuun ja palaa myöhemmin tällä viikolla, jolloin tehdään uusintatesti. Yksin en tohdi!
Sekä äitini että sisareni ovat kaikki tulleet raskaaksi tosi nopeasti, myös vahingossa, joten koen itse kehittämääni painetta raskaaksi tulosta, mikä on kyllä ihan turhaa. Kuitenkin on kovin iso jännitys siitä, mitähän se testi näyttää... Kun itse olen näin paineissa ja pois tolaltani jo ensimmäisellä yrityskierrolla, niin voin vain kuvitella, mitä kanssasisarista tuntuu kierto kierron jälkeen. Vilpitön tsemppini teille kaikille ahkerille pitempään yrittäneille!
Heippa kaikille! Ensinnäkin onnea onnekkaille ja voimia eloon kovia kokeneille. <3
Luulin jo täällä päässä alkaneen yk2:n, mutta tulikin pitkäksi venyneen kierron perään vain pientä tiputteluvuotoa kahden päivän ajan, joka jäi harmittamaan. Tiedä nyt sitten mistä on kyse. Pari kertaa testailin ennen tuhruja ja selkeitä negatiivisia sain. Olen seuraillut palstaa taustalla, mutta jättänyt kuulumiset kertomatta, kun en ole oikein tiennyt itsekään mistä on kyse. Täytynee varailla aikaa gynelle, jos ei selkiyttä tule.
Nyt meneillään siis EHKÄ kp44/30 yk1 TAI kp6/30 yk2