TildaDee
Seuratut keskustelut
5kk ikainen koiranpentu, seuraa koko ajan ja itkee kun
menen esim. ylakerrasta jotain hakemaan ja en ota pentua mukaan.
Vaikka pentu olisi miten sikean tuntuisessa unessa jos nousen sohvalta ja menen keittioon, pentu seuraa perassa. Sitten asettuu siella petiinsa. Kun menen takaisin olohuoneeseen, koira tulee taas perassa ja menee toiseen petiinsa olkkarissa.
Ei silla, ihan imartelevaahan tuo on etta seuraa minua "mammaansa", mutta ovatko siis kaikki pennut nain herkkia ja ihmisen peraan?
Tuo itkeminen kylla harmittaa, siis jos menen ylakertaa alkaa vinkuminen ja huutaminen kunnes tulen takaisin. Ei ole valia kuin kauan siella viivyn koska koira ei luovuta.
Kommentit
Kiitos kysymästä, Legolatar! Täällä olen kyllä lueskellut, mutta ei ole ehtinyt joulukiireissä kommentoida. Päiväkoti joululomalla, niin haastavaa saada miehen ja mun molempien työt tehdyksi, apuvoimia kun ei oikein seutuvilla ole. Mutta joulun aika tuolla maakuntia kiertelemässä oli oikein mukava!
Ja ne TODELLISET kuulumiset: no ei ole... Ovis oli tässä kierrossa 2-3 päivää myöhemmin kuin yleensä, KP15 oletettavasti, joten nyt kierto lienee 28-29 päivää. Torstaiksi, uuden vuoden kunniaksi, odottelen menkkoja, ja oloista päätellen asianmukaista on odotus. Ei ole ollut mitään erityistä tai poikkeavaa. Rinnat ihan normikipeät, eikä erityisesti väsymystä, nälkää tai mitään. Ihan varsinaisesti ei ole vielä menkkakolotuksia, jotka yleensä on tässä vaiheessa olleet jo parikin päivää, mutta koko ajan on tunne, että tuhruvuoto valahtaa. En ole testannut, en halunnut. Enkä aiokaan. Viime kuussa jo päätin, etten enää testaa, se tekee surulliseksi! Testaan vasta, jos joskus on todella oikeasti menkat myöhässä selkeästi.
Vähän tässä on luovutuksen makua, mutta kattellaan! Mies on yrittänyt tsempata, että eihän ole vielä kuin yksi yrityskertä pitempään kuin esikoisen kanssakaan, mutta silloin ei kyllä ollu ajoitukset oikein kuin ehkä kerran - jolloin muksu sitten syntyikin. Kai sitä on itteään kohtaan liian vaativa, pitäis heti onnistua, tai on valmiina heittämään hanskat naulaan. Ei olla kyllä heittämässä, mutta ikä tulee auttamatta hetkoht vastaan, että se pitää realistisesti muistaa. On tosi hienoa, että täällä on paljon nuoria, että oikeesti TEETTE NE LAPSET AJOISSA, ei tarvi sitten yhden kanssa harmitella, että hups, eipäs nyt sisarta enää ehdikään.
En ole varma, tulenko ensi vuoden listalle mukaan, mutta jatkan kyllä lukemista, todella kiinnostaa tietää, milloin kukakin oman plussansa saa, ja varmasti saakin, Legolatar etunenässä :) Ja omastani tuun kyllä kanssa ilmoittamaan... ;)
Huomistestaajille hirmusti onnea matkaan ja KAIKILLE IHANAA, TAIANTÄYTEISTÄ ONNISTUMISEN JA ILON VUOTTA 2015!!
TildaDee, dpo 11/12, yk7
Ja kiitos, Orchid, tosi kiinnostavaa tietää! Itse oon päättänyt varata tutkimukset tammikuun testin jälkeen, sitä ennen on niin paljon hässäkkää, joulu ja etelän matka jne. Mutta sitten ainakin ittein tutkitutan. Mies ei tahtois tulla mukaan, mutta katsotaan, saanko ylipuhuttua. Aiemmin päätin mennä tutkimuksiin jo nyt, kun oon ikäloppu jo, eikä kandee odotella liian kauaa, mutta ei ole nyt sellainen olo, että huvittaisi alkaa siihen touhuun, eikä ole rahaakaan, aion nimittäin yksityiselle, jos tuntuu siltä että yleiselle on liian pitkät jonot tms.
Vauuuu typyt mitä PLUSSIA!!! Täältä tultiin matkalta vasta ja kahlasin sivut läpi. ONNEA MAHOTTOMASTI! Aika huikea suma, mikä todistaa vain sen, että KAIKKI on mahdollista! :) Ehkä joskus omallakin kohdalla...
Reissussa alkoi menkat taas kerran, ja nyt on KP5, ilmoitin yhden päivän liian aikaisin täällä. Luulin, että menkat silloin alkaa, mut ei alkaneetkaan. Melkein jo olin (edellispäivän negasta huolimatta) toiveikas, mutta niin ne sitten lopulta, melkein 2 päivää myöhässä, alkoivat. Enkä nyt sitten tiedä, että miksi niin myöhään, kun ovis tuntui niin selkeältä. Mutta tämä opetti ainaskin sen, että kannattais pedissä varmistella vielä reilusti jälkeenpäinkin - jos vaan mies jaksais... Ja sen, että vaikka koko kierto tuntui "jotenkin erilaiselta", oli lopputulema ihan sama kuin aina ennenkin...
Mitähän sänkykikkoja tällä erää ottais käyttöön, tässä kuussa...? Kun se kolme kertaakin muutaman päivän sisään tuntuu miehelle välillä ylivoimaiselta. No täällä on plussattu yhdestä laakista, mutta mun tuurilla ajoitus ei IKINÄ osu juuri kohdilleen...
3,5-vuotiaalla taas sellaista uutta uhmaa, että periaatteessa olen ihan tyytyväinen, etten ole nyt raskaana, olis aika - raskasta - kestää sitä raivoa... Vuosi oli välissä edellisen uhmakauden jälkeen, ja taas mennään... No lapsi on terve kun se kiukuttelee!
Mullei oo nyt edes greippimehua, oon vähän kyllästynyt kaikkeen "ylimääräiseen". Ostan toki, kun kauppaan pääsen, mutta sitä varten en jaksa lähteä kauppaan (lähikaupasta ei saa). Olin kyllä hotellissa eilen superiloinen, kun siellä olikin greippimehua yllättäen, muina aamuina ei ollut, vedin sitten kolme lasillista... Raskausvitamiineja ja kalaöljyä napsin, macaa en enää jaksa. Vehnänalkioöljyä voisin hakea, kun kylille huomenna menen. Nams. Et olis jotain uutta.
Kaikille tasapuoliset tsempit! On se vaan äärimmäisen lohdullista, että on liuta muita samanjamalaisia!!
TILDADEE KP5 YK7
TILDADEE KP1 YK7 käyntiin....
Mut muitakin seiskalaisia riittää: TÄMÄ KIERTO ON MEIDÄN!!
Hiton huoltotyöt! Mutta hyvä etten se ollut vain minä, jolla ei toimi. Täytyy sitten tänne ruikuttaa, jonnekin on pakko, kun tänään kp1 :( :( :( Odotettua, mutta silti ahdistavaa. Alkaa olla vuosi yritystä kasassa, KÄÄK sentäs, ei olisi uskonut!! Tässä ihan loppukierrossa toivoa pitivät yllä vielä (ihan vähän ainakin) emotionaaliset romahtamiset mm. piirrettyjen lastensarjojen kanssa sekä koko ajan kuumiksi helahtelevat posket + viiden päivän päänsärky. Mut ei. :(
TildaDee, kp1, yk12 käyntiin (ei listalle mua!)