Temsku

Mieheni veljentytär halusi olla meidän koira.

Kun kysyin miksi ihmeessä hän selitti:

Ne saa olla aina teidän mukana ja nukkua teidän sängyssä.

Naapurin vekarat olivat meillä käytännössä hoidossa sen jälkeen kun kävelemään oppivat - vanhemmilla tai mummolla (joka piti olla se hoitaja) ei ollut mitään huolta asiasta vaikka oli joki ihan lähellä.

No hoidettiin, ruokittiin, ei koskaan vaadittu korvauksia vaikka rikkoivat meillä tosi paljon tavaroita ja mieheni firman kamaa. Tykätään muksuista joten siinähän olivat.

On aurattu pihat lumesta, autettu kun myrsky kaatoi puun - tätä riitti. Pyysivät luvan että saako tuoda remontin jälkeen "lahoa lautaa" meidän kokkoon, ja sitten toivat vanhat kaapistot ja melamiinilevyä ison kuorman. Kaikenlaista, melkoista naapuriapua on meiltä annettu kymmeniä vuosia. Ilmaiseksi.

Jos siltä tontilta tultiin meille jotain tekemään aina piti maksaa palkkaa.

Ja sitten tulee kauhea rähinä kun meidän kääpiövillakoira, nuori poika, karkaili heidän tontilleen kun siellä heidän vanhalla narttukoiralla oli juoksuaika. Oli pissinyt ulkoportaille ja kakkinut pihaan. Tuli videota, kännykkäkuvia ja todella rähinäistä palautetta. Väittivät että meidän molemmat koirat käy siellä kymmenen kertaa joka päivä asioillaan. Mahdottomuus, sillä koirat ovat joka päivä mukanani töissä ja hankimme tutkapannan josta reittejä voi seurata jälkikäteenkin.

En tiedä mutta jotenkin loppui jaksu. Varsinkin kun heidän jälkikasvunsa päästeli vapaasti meidän tontilla minne sattui, heidät ruokittiin toistakymmentä vuotta, viihdytettiin, valvottiin, tarjottiin pieniä palkallisia töitä kun varttuivat...

Kehtaavat vielä pyytää meille töihin! Ja vielä moneen kertaan, ja välillä v*ttuillaan meidän koirista.

Jotenkin tuntuu ettei nyt ole oikein valaistunut miten käyttäydytään.