Susanne
Seuratut keskustelut
Kommentit
Martti Vettenmaa kirjoitti:
Susanne kirjoitti:
tosiasiassa kyse on yksittäisistä hetkistä kokonaisten vuorokausien ja pidempienkin ajanjaksojen sisällä- ei siis mistään sellaisesta, mistä voisi juurikaan johtopäätöksiä vetää puoleen tai toiseen,
Mutta jos tahtoo eläytyä sarjaan, johtopäätöksiä on pakko tehdä. Jos ajattelee, että sarjan tarjoama vaikutelma ei ole missään yhteydessä todellisuuteen, ei sarjaa ole kiva katsoa.
Ymmärrän kyllä pointtisi, ja tokihan ohjelman antama vaikutelma aina JOSSAIN yhteydessä on todellisuuteen (kertoo osan, vaikka pienenkin, totuudesta). Tarkoitin lähinnä sitä, ettei ole syytä ajatella jonkin tapahtuvan "koko ajan" silloin kun kyse on oikeastikin vain murto-osasta kaikesta tapahtuneesta. Itse katson ohjelmaa avoimena kaikille johtopäätöksille- niin tuotannon tarjoamille kuin omillenikin.
Täällä puhutaan aika paljon siitä, miten joku (Heidi, Milla, Tiina, Mikko, Kimmo, Samuel) tekee KOKO AJAN jotakin- tulee iholle, pussailee, määräilee, hihittää, on lapsellinen, on negatiivinen, on passiivinen, ei puhu syvällisiä jne. jne. Viimeisimmän jakson kesto ilman mainoksia oli 41 min.- sen kun jakaa kuuden "päähenkilön" ja kolmen asiantuntijan (sekä maisema-, tunnelma- ym. kuvien) kesken muuttuu "koko ajan" muutamiksi minuuteiksi usean päivän, ehkä kokonaisen viikon aikana. (Tokihan ohjelma on kuvattu ja editoitu niin, että se korostaa tiettyjä asioita tiettyjen ihmisten ja parien kohdalla rajaten tietyt asiat tarkoituksella kokonaan pois, herättäen mielenkiintoa ja luoden draamaa ym.- tosiasiassa kyse on yksittäisistä hetkistä kokonaisten vuorokausien ja pidempienkin ajanjaksojen sisällä- ei siis mistään sellaisesta, mistä voisi juurikaan johtopäätöksiä vetää puoleen tai toiseen, liittyivät päätelmät sitten ihmisten persooniin tai itse parisuhteisiin). Just thinking :)
Hei! Te jotka täällä haukutte ja arvostelette Millan, Tiinan, Heidin, Kimmon, Samuelin ja Mikon ulkonäköä, hiustyyliä, pituutta, koulutusta, puhetapaa, äänensävyä, persoonaa, ruumiinrakannetta jne. jne. voisitteko linkittää kommenttienne oheen kuva/ääni tms.-tiedoston omasta täydellisyydestänne.
Maailmassa on paskaa ja pahaa aika tarpeeksi- tämä ohjelma edustaa jotain ihan muuta. Aika ihanaa.
Vielä tarkennus aiemmin kirjoittamaani- tottakai ihmiset pystyvät keskustelemaan vain siitä, mitä he television kautta näkevät ( ja suurin osa varmaan ymmärtää miten paljon editointi vaikuttaa siihen miltä mikin tilanne/kukin ihminen saadaan näyttämään), mutta mielestäni tuntuu "turhalta" provosoitua, ärsyyntyä tai suorastaan suuttua/pahoittaa mielensä (tällainen kuva osasta kommentteja tulee), siitä mitä joku tekee "koko ajan" kun hän ei oikeasti tee sitä koko ajan :) Kivoja syyspäiviä ja positiivista mieltä kaikille, ja tietenkin kiintoisia hetkiä kiinnostavan ohjelman parissa!