Stash
Seuratut keskustelut
Kommentit
Nounoulle vielä onnet tätäkin kautta! Aivan upeaa, jos jo ekasta inssistä onnistui, kuten nyt vahvasti näyttää 😊
Meillä on hyvin sama tilanne ollut miehen suhtautumisessa lapsenhankintaan, kuin mitä kuvaatte. Ei ole vastaan, mutta ei todellakaan jaa mitään vahvaa tunnetta asian tärkeydestä vaan enemmän taitaa minun mielikseni edistää perheytymisasioita.. mikä toki ihan hyvä sekin. Hän ei ole myöskään ole vahvasti jakanut pettymyksiäni epäonnistuneissa kierroissa, toki nähnyt että voin niillä hetkillä huonosti ja ottanut sen sinänsä tosissaan. Onhan siitä tutkimusnäyttöäkin, että miesten prosessi perheasioissa etenee eri tavalla. Suuremmalla osalla ei tule sitä vahvaa bologista painetta (ja miksi tulisikaan, kun ei ns. takarajaa ole) ja myös se mielikuva syntyvästä lapsesta muodostuu paljon hitaammin. Ehkä vasta sitten, kun vauva on konkreettisesti sylissä synnärillä. Ymmärrettävää sinänsä, mutta hajottavaa. Meilläkin tuntui, että lapsettomuus alkoi hajottaa suhdetta jollain lailla, ja se oli yksi syy, miksi itse valitsin vähän aikaa olla kokonaan ajattelematta asiaa. Jotenkin on niin piinaava se, kun asialle ei voi tehdä mitään, ja se toinen ei aina jaa sitä piinaa. Tsemppiä Hongatar noiden tunteiden selättämisessä! 💕
Nounou kirjoitti:
Alice87 ihan ymmärrettävää kun on huonoja kokemuksia taustalla niin helpompi suhtautua varauksella 😕 jos päädyt huomenna testaamaan niin kerro toki miten kävi, pidän sulle sormia ristissä, kovasti toivon plussia sinne suuntaan 🤞🏻
Vaniljasuklaa loistavaa, nyt voit huokaista helpotuksesta pelkkien tikkujen tuijottamisen sijaan 🙈❤️
Kiitos Stash tarkasta selostuksesta! On se lääketiede nykyään ihmeellistä, onneksi niin moni saa avun ja välillä yllättävän pienelläkin avustuksella 😊
Vaikuttaa tosiaan nyt vahvasti siltä että ensimmäinen inseminaatio meillä tuotti tulosta ja sperman pesu auttoi miehen sperman vasta-aineisiin 🙊😍 tänään dpo 11 ja viiva on lähtenyt vahvistumaan. Ensi viikolla tuhlaan viikkonäytöllisen digin josko saisi siihen tekstin 2-3 viikkoa 🙈 varovaisen innostuneena eteenpäin, ainakin jotain yrittää tapahtua 🤞🏻
Onneksi olkoon Nounou! Hyvältä vaikuttaa! 😊❤
Sen verran kommentoin, että tuo greippi/greippimehu tosiaan heikentää lähes kaikkien lääkkeiden imeytymistä ja siksi sitä ei suositella, jos on lääkityksiä. Miehen pidättäymisestä taas itse oon lukenut, että siittiöiden laatu myös heikkenee pitkien taukojen aikana, minkä vuoksi se tasainen hommailu useamman kerran hyvien päivien aikana olisi hyväksi. Ei tällä varmaan kylläkään ole merkitystä, mikäli siemennesteen laadussa ei ole jotain epäilyksiä, josko on muutenkaan. Oon yrittänyt itse ajatella, että sitten kun peruspalikat on kunnossa, ei pikkuseikoilla pitäisi olla väliä.. mutta eihän se helppoa ole. Aina miettii, että onko tehnyt tuon ja tämän oikein.
Nounou kirjoitti:
Stash ymmärrän raskaussomesta vetäytymisen, välillä itsekin blokkaan instassa tiettyjä tilejä pois seurannasta kun liikaa on liikaa. Saanko kysyä liittyikö miehesi haasteet vasta-aineisiin? Meillä nimittäin myös häikkää spermassa, jossa vasta-ainelukemat aikamoiset ja olen lukenut netistä että niihin jossain päin maailmaa annetaan myös lääkityksiä… Toki meillä hoitavalla lääkärillä sperma-analyysin tulokset tiedossa niin kai ehdottavat jos semmoinen tarpeen on, mutta mielenkiinnosta kyselen 😊
Kävinkin kommailemassa nyt sinne toiseen ketjuun vähän tarkemmin! En ole itse lääkäri, mutta käsitin, että mun miehen kohdalla ongelmana oli matala testosteronitaso (oli siis tosi matalalla, mikä on aika kummallista, koska miehellä mm. pitkä urheilutausta eikä mitään selkeää syytä miksi olisivat niin matalat; ei myöskään mitään matalan testosteronitason oireita), ja tämä sitten aiheutti sen, ettei siittiöitä kehity. Lääkitys vaikuttaa jotenkin sekä estrogeeni- ja testosysteemiin, ja nostaa testosteronia muutaman viikon aikajänteellä ja siittiöitä voidaan havaita sitten 3-6 kk pitkässä seurannassa. Sitä en osaa sanoa, että määrätäänkö tuota myös tilanteessa, jossa siemennesteessä on vasta-aineita.. mutta voin kyllä suositella yksityisesti sitä lääkäriä, joka miestäni hoiti. Hän on kuulemma ihan Suomen parhaita :)
Kiitos onnitteluista Toffi ja tsemppiä kuopushaaveena, Bluna ja Nuunulainen! On kurjaa aina se uuden kierron alku.. mutta toivoa on ja seuraava kierto voi kun voikin olla se oikea, etenkin oikeilla (lääketieteellisillä) apukeinoilla.
NouNou, mietin, että olisiko sulla halua vaihtaa raskauskuulumisia yksityisesti? Mulla ei oikein ole vielä odottajakavereita ja vain pari ystävää + äiti tietävät tilanteesta. Kaipaisi ns. vertaista ja ei tekisi täällä mieli hehkuttaa raskausoireita, kun se ei ehkä tunnu niin kivalta vielä yrittäville 😊