SK
Seuratut keskustelut
Kommentit
En ihan saa kiinni siitä, mitä tarkoitat nuoleskelulla. Kyllä esimerkiksi Kiinankin tapahtumista uutisoidaan ja keskustellaan, vaikka tiedonsaanti Kiinan sisäisistä tapahtumista on hyvin rajoitettua, koska Kiina on taloudellisesti hyvin merkittävä taho. En kuitenkaan sanoisi, että Kiinaa varsinaisesti ihaillaan. Sama liittyy esimerkiksi Venäjästä uutisointiin; Venäjän tapahtumat koetaan vaikka turvallisuuden kannalta merkittäviksi, mutta ei Venäjää "nuoleskella".
Eikö Nato-kysymys ole mielestäsi viime viikkojen tapahtumien johdosta erityisen relevantti?
Ikävää. Tietty tulee mieleen, että joskus hellyys ja aggressiivinen käytös sotkeutuvat oudosti, kuten esimerkiksi halussa nipistää vauvan poskea tai jonkun kuvailemisessa syötävän söpöksi. Myös toisen kiusoittelu ja leikkimielinen haukkuminen kuuluvat joskus läheisiin suhteisiin. Esimerkiksi ihmiset saattavat homotella kavereitaan tavalla, joka vieraisiin kohdistettuna voitaisiin tulkita vihamieliseksi. Mutta en kyllä tiedä, onko näistä tässä tapauksessa kyse.
Mistä tiedät, mitä vaikutuksia älylaitteiden varhaisella käytöllä on lapsen kehitykseen?