SK

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista kasvatusta ei ole suositeltu enää vuosikymmeniin. Rangaistus ei opeta lapselle mitään hyvästä käytöksestä vaan se tuottaa vaan pahaa oloa ja lyö kiilaa lapsen ja aikuisen välille, eli heikentää lapsen luottamusta aikuiseen. Rangaistun lapsen tunnetaidot ovat merkittävästi heikommat kuin positiivisesti kasvatetun lapsen. Pääosa rangaistuksista kuten ruumiillinen kuritus, nurkassa seisominen, kotiaresti, jäähy yms. myös luokitellaan psyykkisesti tai fyysiseksi väkivallaksi, eli niiden käyttö on rikos ja johtaa lastensuojeluilmoitukseen.

En ehdi nyt sen pitkällisemmin kommentoida, mutta tosiaan rangaistuksiin ja palkintoihin perustuva behavioristinen kasvatusfilosofia ei ole ihan uunituore idea, vaan asiaa on tutkittu ja pohdiskeltu jo vuosikymmeniä.

Ja todistusaineisto tosiaan tietääkseni viittaa siihen, ettei käytöksen muokkaus rangaistusten avulla useinkaan ole mikään loistava keino säädellä lasten, aikuisten tai eläintenkään toimintaa. Ken vitsaa säästää, ei välttämättä lastaan vihaa, vaan hän on saattanut tulkita asiaan liittyviä tutkimustuloksia siten, että ne eivät puoltaisi rangaistusten käytön kasvatuksellista tehokkuutta.

Oliko Aatami siis roadman?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykologina voin sanoa, että sinulla on vain huono itsetunto. Ihastuksesi johtuu siitä, että et pohjimmiltasi usko, että ansaitset miestä, joka olisi vapaa. 

Ihastut varattuun, koska haluat valloittaa hänet, sillä se kohentaa hetkellisesti ja valheellisesti itsetuntoasi. Kun hän ihastuu takaisin, peräännyt kuitenkin koska et usko että kukaan haluaa sinua oikeasti etkä halua itse sellaista, joka tyytyy niin "huonoon" vaihtoehtoon kuin sinä. Onko tuttua?

Kehitä itsetuntoasi ja unohda se mies, ei tässä ole hänestä kyse vaan sinusta. 

Sinähän varsinainen psykologi olet kun muutamasta lauseesta jo päättelet ihastuksen johtuvan huonosta itsetunnosta.

Kaikenlaista psykoanalyyttistä ja fenomenologista viipottajaa se leipä elättää.

Kyllä tuon tapaisesti välillä käy, vaikka tunteen intensiteetti harvemmin on ihan noin korkea. Ja itse asiassa ehkä useammin nyt hieman vanhempana, sillä nuorempana en ollut kovinkaan romanttisesti kiinnostunut kenestäkään.

En ole asian ammattilainen, eikä minulla ehkä ole vastaavasta hirveästi omakohtaisiakaan kokemuksia.

Vaikuttaisi siltä, että osaat kyllä käyttäytyä kuin aikuinen, jos olet esimerkiksi työsuhteessa ja kykenet itsenäiseen elämään, vaikka et tuntisikaan itseäsi aikuiseksi. Lienee hankala sanoa, että miltä aikuisuuden pitäisi subjektiivisesti tuntua. Vaikka ihmisten omakohtaisia tuntemuksia voikin ehkä jonkin verran kyselyillä yms. kartoittaa, niin tosiaan näemme muistakin ihmisistä vain heidän näennäisen aikuismaisen käytöksensä.

Tietääkseni ihmisissä on paljon yksilökohtaisia eroja esimerkiksi tunnollisuuden, ujouden ja introverttiyden, hallinnan tunteen tai seksuaalisuuden avoimuuden tai seksuaalisen tyylin suhteen. Eli jotkin ihmiset eivät vain ehkä tunne voimakasta vastuun ja itsenäisen toimijuuden tunnetta, vaan heille elämä ehkä näyttäytyy hieman kuin virtaavana jokena, jonka kulkuun soutaja ei juurikaan voi vaikuttaa. Myös huijarisyndrooma, jossa henkilö ei usko omaan pätevyyteensä näennäisestä ulkopuolisesta arvostuksesta huolimatta, on yleinen ilmiö.

Vaikka ehkä jälkimmäistä lukuunottamatta näitä voitaisiin pitää enemmänkin sinänsä neutraaleina persoonallisuuden piirteinä, voi niitä ehkä hieman yrittää muuttaa esimerkiksi terapian tai harjoittelun kautta. En siis yritä vähätellä vaivojasi, jos koet ne itse merkityksellisiksi, mutta nähdäkseni mainitsemasi asiat eivät sinänsä ole merkkejä mistään psykologisista sairauksista tai vajavaisuuksista. Ehkä mielenterveyden ammattilaiset, joille olet puhunut, ovat olleet osittain samoilla linjoilla, ja siten heidän on ollut ehkä vaikea hoitaa sinua.