Sande00
Seuratut keskustelut
Kommentit
oli pakko tulla katsomaan, onko Päkkänällä uutisia. Ei vielä...odotellaan.
Tomppa vois opettaa Urhoa nukkumaan. Eilen otti päivällä puolen tunnin päiväunet, illalla 5 minuutin voimaunet ja sitten riehui taas kahteentoista. Sitten nukuttiinkin kymppiin neljällä herätyksellä - ja aina otettiin maitoa.
Huoh. jotain pitäisi tehdä tolle. Mulla on välistä taas huono äiti -fiiliksiä, kun en jaksa leikkiä Urhon kanssa. Nyt kun oon ollu kipeenä, niin ei olla käyty missään lapsijutuissakaan. Mutta hei oikeesti, mua ei huvita leikkiä millään musiikkimuovihorror-lelulla muutamaa minuuttia pidempään. Onneksi mun isä tulee kohta leikkimään Urhon kanssa.
Urho ei ole vierastunut vieläkään, mutta himassa on aika läheisriippuvainen, roikkuu lahkeessa ja käy välillä tekemässä pahojaan. Eilen pelastettu kylpyankka vessanpöntöstä.
Tehdäänkin sitten yhteisjuttuja. Mies on nyt mökkeilemässä ja ollaan kahdestaan. Eilen koottiin Ikean kirjoituspöytä. Oli kieltämättä haastavaa, mutta kaikki ruuvit, mutterit yms. löytyi ja meni pöytään. Urho ei tukehtunut mihinkään ja pulautti "vain" neljät puuroyrjöt pöydälle ja yhdet ohjeiden päälle. Samalla diggailtiin Heli Kajoa Euroviisuissa.
Muutenkin ollut vähän ahdistusta ilmassa. vaikuttaa varmaan tää himakaaos osittain ja sitten se, että ei ole omaa aikaa edes iltaisin, kun toi epeli keekoilee aina hereillä. Vähän ikävä aikaa miehen kanssa kahdestaan ja aikaa yksin, kotona, rauhassa ja vailla velvoitteita.
Täytyy ensi viikolla ottaa vähän leediä ja laittaa pojat ulkoruokintaan. Eihän tästä muuten mitään tule.
Seuraavan kerran paremmalla mielellä,
Sande
täälläkin. Jätetään siis miitti väliin, etten mä tartuta. Tällä kertaa siis vain äiti kipeä (toistaiseksi). Järkyttävä päänsärky, yskä ja väsymys maksimus. Onneksi kuukautiskivut loppui, buranan voimin tosin vieläkin mennään. Kävin yksityispäikkäreillä, hiukan helpotti oloa.
Tuli muuten mieleen, että jos naiset on pitkään samassa tilassa ja yhdessä, kuukautiskierto muuttuu samanaikaiseksi. Toimiikohan netin välityksellä, kun nyt loppiaisen aikaan monella alko. :)
Kiitos Päkkänälle runosta, toi on mainio. Me lallateltiin lapsina tota äidille, saattoi olla yksinhuoltajalle aika rasittavaakin...:)
Tsemppiä asuntoasioihin, toivottavasti löydätte pian sopivan.
Jaa kiloista, hyvä että kysyit, Tsili. Kävin vaa-alla ja huh. Kun kaks nautiskelijaa asuu yhdessä, tuloksena on lihallinen rappio. Eli 4 kiloa ensimmäisestä raskauspunnituksesta, tarkoitus olis vähentää taakkaa ainakin 8 kiloa yhteensä. Kävin ostamassa kaurapuuroa :) eilen toinen käsi sipsipussissa, toinen leivoslautasella.
Martinaa en katsonut, kun samaan aikaan tulee loistava Asema 62. Mies allerginen realitylle.
Pidetään huolta itsestämme ja tietysti perheistä myös.
Urho on nyt itkuinen ja kiljuinen, täytyy mennä.
Köhinäsande ja Yhyy-Urho
Ai niin, täällä Helsingissä on kyllä ehkä kauneimpia talvipäiviä ever. Varsinainen Winter Wonderland, suosittelen.
Sain vihdoin kuvat koneelle.
Kysymys kuuluu:
Enkeli
Ensinnäkin osanottohalaus Satuilijalle. Erittäin ikävä tilanne ja jotenkin, jos vielä monta päivää…musta tuntu pahalta, kun meidän äiti sano, että soittakaa mulle kerran viikossa, että jos oon kuollut, niin tiedätte. Jep. Sillä on välillä vähän omituisia juttuja ja nauttii kovasti yksinolosta, ollaan siis kuitenkin hyvissä väleissä.
Päkkänälle tsemppiä, kyllä se kämppä jostain löytyy. Meillä karmiva kaaos edelleen. Pikkuhiljaa edistytään, kun tavarat löytää paikkansa.
Mietin kauhulla, miten lentomatka Lontooseen ton vipeltäjän kanssa sujuu. Mutta turha kait murehtia etukäteen. Vinkkejä?
Urho kävelee nyt päivittäin n. 30 kertaa 4-10 askelta. Ja kiipeilee joka paikkaan. Olohuoneen pöydälle seisomaan, sohvalle, sängylle yms. Pari päivää sitten oppi onneksi tulemaan jalat edellä alas sängystä ja pöydältä, harmi vain ettei aina muista. Otsassa nyt kaksi mustelmaa.
Pakkasraja. Me ollaan nukutettu pääasiassa ulkona, mutta mä olen itse niin palelija, että en vie lasta ulos nukkumaan tunneiksi, jos mua rupeaa 5 minuutissa palelemaan. Ehtiihän tuo kesällä sitten ulkoilla. Kevättä odotellessa, valoa kohti.
FB on mullakin auki monta kertaa päivässä, mutta mä pysyn myös mieluummin täällä.
Eilen pelästyin, kun Urho alko oksentaa, että ei taas. Kolmannen rykäsyn jälkeen tuli Name Itin kuitti suusta. Ei taideta ainakaan palauttaa vaatteita. Urholla ei ole tuttia eikä hyväksy sitä, mutta kauhea oraalivaihe, nuolee ja laittaa suuhunsa ihan kaiken, mitä likaisempaa, sen parempaa. Esimerkiksi tuolit pitää kääntää, että voi nuolla jalat. Hyi.
Urho toistelee edelleen ”tyttöä”, välillä tulee myös ”auto” ja ”kakka”, millainenkohan mies siitä tulee? Toisaalta hädän hetkellä olen kuulevinani ”äi-tiiiiiiiiii, äi-tiiiiii”
Ensi viikolla mennään tutustumaan päiväkotiin. Meillä on tässä samassa yhtiössä, ois tosi huippua, jos saatais siihen sitten syksyllä.
Syömisistä. Urho syö hyvällä tsäkällä yhden pilttipurkillisen ruokaa päivässä + puuroa 1-2 annosta. sen lisäksi juo maitoa reilun litran. Tuttipullosta, jossa käsikahvat. Joskus lasista vettä. Nyt ollaan annettu naposteluruokana vielä Talk Muru –täysjyvämuroja, niitä on kiva pinsettiotteella napostella. (se pinsettiote vielä vähän hakusessa, usein ottaa kourallisen).
Ja niistä Urhon lahjoista. Siinä oli vasta kolmannes. Huoh, mä en tiedä, mihin mä nekin työnnän. Olin sanonut kaikille, että Urholle käy vanhat lahjat ja niitä toivotaan (jo siis leikityt). Nyt sitten jengi on antanut jonkun kierrätyslelun JA sitten jotain uutta. Ei näin. Synttärilahjaksi toivotaan vaan iloista mieltä, unihiekkaa, hauskoja hekottelujuttuja ja leluja Afrikan lapsille.
Unista. Meillä mennään välillä yksillä päikyillä. Herää n. 10, päikyt 12-15, nukkumaan 24. Joskus ottaa illalla vielä toiset päikyt, jos ekat jäi ”lyhyiksi” (1-1,5 h). Öisin nukkuu meidän sängyssä 9-10 tuntia ja herää ehkä 4 kertaa.
Ihania kuvia taas, kävin vielä ihastelemassa pikkuäidin poikien Ilo-kuvaa ja Santerin ajelukuvaa.
Mekin laitetaan taas, kun oikea johto löytyy.
Tämä päivä on varattu raivopäiselle siivoukselle. Mutta taidan mennä poikien kanssa ekaksi perhepäikyille, kuka sitä väsyneenä hosumaan.
Ollaan torstaina tulossa miittiin, Urhon kanssa kahdestaan. Kauhea skenaario, jos olis kaksi Urhoa. Toisaalta mulla on ollut vähän vauvakuumetta viime aikoina. Tekis mieli tyttöä, mutta mulla on ollu jo 10 vuotta hirveän vahvana tunne, että mut on tarkoitettu kahden pojan äidiksi. Mutta onhan tuossa yhdessäkin iloa ja tekemistä. Vauvaprojektia on myöhäistetty, kun ollaan yhden samanhenkisen kaverin kanssa päätetty alkaa yrittää samoihin aikoihin, niin ei tarvi vatsa pystyssä yksin kärvistellä. Ehkä huhtikuussa tai sitten vasta kesällä, kevätvauva ois kiva. Ja jos ei tule, niin ei tule. Miehen kanssa on puhuttu, että voitas ruveta tukiperheeksi sitten joskus. Ja kissat on kanssa kivoja.
No olipa juttua, kerrankin oma hetki
Sande ja Uke the puke
Me rakastetaan sut ehjäksi, kuten mun hyvä ystävä sanoisi.
Saa harmittaa ja pitääkin. Toisaalta itsekin uskon kohtaloon. Mä näin vahingossa tän meidän kämpän netissä, ei kylläkään Oikotiellä. Tultiin katsomaan ja ajateltiin, että tää on niin Kismet eli kohtalo. Monta kämppää oli jo mennyt ohi.
Pienellä painostuksella ja erinäisin neuvotteluin saatiin myyjä myymään just meille. Välittäjää ei siis tässäkään ollut. Eihän noista tiedä. (Sori Verticia :))
Kyllä te kodin vielä löydätte, ihan satavarmasti!
Pidän peukkuja, että mahdollisimman pian, onhan toi stressaava tilanne.
Nyt kun oon valittanu meidän elämästä, tuli yhtäkkiä ylitsevuotava rakkauskohtaus tota pientä tiitiäistä kohtaan. Tossa se toisen sukan kadottaneena tutkaili pitkään (hiljaa ja paikallaan!) Rasmus-nalle kirjaa asiantuntevasti kulmiaan rypistellen. Ihana, pieni olento.
Ei muuta kuin puuroa naamaan.
Sande
ps. niin piti kysymäni, että saako siis raejuustoa jo antaa? Eikö ole maitotuote.
Meillä syöty muroja nannissa ja sormin, tuoretta ananasta, satsumaa, näkkäriä, kurkkua, porkkanaa ja leipää noiden purkkiruokien lisäksi. Eilen innostui keitetystä parsakaalista. Ai niin vielä, yks päivä annoin Semperin (vai mikä se nyt oli) lihapullajotainruokaa. Ihan järkynkokoisia lihapullia siinä oli, jouduin meidän ykshampaiselle pilkkomaan ne pullat. Tänään
ostin 4 kk ruokaa. Nyt lopetan, Urhon mielestä sen nettivuoro alko.