sammukka

Vierailija:

Äitiin välit tuon salailun jälkeen viilenivät ja hän ei pitänyt lainkaan siitä, että isosisko vei minut katsomaan toista isosiskoani.

mutta siis tietysti VAIN yksi. Ajattelisin, että eihän se kehitysvammainen sisarus lakkaa olemasta, jos hän on piilossa katseelta. Ja musta jotenkin tuntuisi, että tuollainen piilottelu olisi muille lapsille elävä todiste siitä, ettei äidin rakkaus todellakaan kestä kaikkea - se kestää vain riittävän " virheettömät" lapset.

mutta on niitä muitakin. Sisko puhuu aina joskus siitä, että vanhemmilla oli muita suhteita kun he olivat veljen kanssa pieniä.



Suvussamme on monia asioita, joista ei ikinä puhuta. Useimmat niistä liittyvät isovanhempiini.



Esim isoisäni isän kuvaa pidettiin seinällä kuin parastakin muistolaattaa. Eikä koskaan kukaan sanonut, että hän olisi tehnyt mitään väärää lähtiessään Ameriikkaan. Paha vain, että kotimaahan jäi vaimo ja 10 pientä lasta.



Siitäkään ei koskaan ole puhuttu, että isoäitini isä oli ns laukkuryssä, joka murhattiin reissun päällä.



Perheessämme jätetään järjestelmällisesti puhumatta hankalista asioista. Esim kukaan ei ole koskaan kysynyt veljeltäni, miltä hänestä tuntui kun isoäitimme kuoli hänen silmiensä eteen kun olimme kolmin (minä niin pieni vauva etten voi muistaa), veljeni 11v. Tarinaa tosin kerrottiin minulle usein (sitten kun kasvoin), " jotta osaan toimia sitten kun joku kuolee nokan alle" .



Kukaan ei kysynyt multa mitä mietin, kun ällöttävä (tuntematon) vemppari ahdisteli irstailla puheillaan kun olin pieni.

huomioista ja puhumisista huolimatta asioihin on alettu puuttua vasta noin 1v iässä - esim just siksi, kun lapsi ei ole lähtenyt liikkeelle, eikä välttämättä seisokaan vielä.



Varhaisesta puuttumisesta puhutaan paljon, mutta se harvoin toteutuu ihan sellaisena ainakaan, että kun ongelma havaitaan, sitä aletaan " korjata" heti.

ellei sitten ole jo muutenkin seurantaa, vaikkapa keskosuudesta tai kouristelusta tms syystä johtuen.



Kun ongelma näyttää paremmin luonteensa, siihen on helpompi puuttua. Lisäksi lapsi mitä ilmeisimmin kehittyy koko ajan. Alussa parhaat vuorovaikutuksen tukijat ovat kuitenkin omat vanhemmat.

Monet suht lievät tapaukset toki voivat mennä pitkään läpi. Nyrkkisääntönä on yleensä, että apua aletaan hakea jos lapsi ei liiku 1v mennessä.



Mun mielestä vielä voi katsella ihan rauhassa. Yleensä ensin katsellaan fysioterapiaa, jos ei liikunnallinen puoli lähde vauhtiin.