sammukka

innostumisen kausia toki välillä havaittavissa! Se on tämä kevät, ehkä.

Toisethan ovat hoikkia lapsia ja toiset rotevia jo luonnostaan...

Aamu77:

Tämä opettaja paukautti että : EIHÄN SE AINA OLE PERINNÖLLISTÄ!! hän on sitten luultavasti mullekkin jo tehnyt dysfasia diagnoosin, että minulta se vissiin on lähtöisin..AARGH!!!

Olisin varmaan suhtautunut kommenttiin ihan samalla tavalla, mutta en nyt välttämättä usko, että opettaja sitä tarkoitti sillä tavalla, että sinullakin pitäisi olla. Hän saattaa ehkä vain tuntea joitakin perheitä, joissa useammalla sisaruksella on dysfasia ja kommentoi sitten jotain sanoakseen.

Mulla oli joskus vähän tuollaista samaa ongelmaa lapsen edellisessä hoitopaikassa. Samat negatiiviset asiat iskettiin vastaan joka kerta, kun tulin hakemaan lapsen.

Loppujen lopuksi, kun taas oli vastassa " valitusten tulva" , kysyin ihan suoraan, että kuulkaas rakkaat. Joka päivä kerrotaan nämä samat asiat ja painotetaan vain kaikkea negatiivista. Kerrotteko te nämä asiat sillä ajatuksella, että MINÄ voisin niille jotain tehdä? Olenhan teille sanonut, että meillä on sellaisia ja tällaisia ongelmia ja ne ovat tiedossa ihan jokaisella mahdollisella hoitavalla taholla. Jos tämän ryöpyn tarkoituksena on se, että minä äitinä " korjaan" kaikki ongelmat, niin täytyy sanoa, että siihen minulla ei ole mahdollisuuksia.

Sanoin vielä, että on todella ahdistavaa tulla hakemaan lapsi hoidosta, jos ei ole ikinä mitään muuta sanottavaa, kuin että lapsi on kamala, hankala ja mahdoton hoitaa. Minä tiedän vallan hyvin, mitkä ongelmat ovat, mutta jos hoitopaikka ei pärjää, niin otan lapsen sitten kotiin.

Jatkuva valitus loppui siihen. Asioista voi todeta ilman sitä, että äiti joutuu kantamaan hoito/opetushenkilökunnan koko ahdistusta. Aika usein erityislasten äideillä sitä on jo ihan omastakin takaa.

mikäli ei sitten romahda henkisesti.



Miller muuten jotenkin kertoo kirjassaan " lahjakkaan lapsen tragedia" , että piiskatut lapset voivat suhtautua todella vanhempiensa muisteloissa uskomattoman " glorifioiden" . Mutta tilanteessa on epäaitoutta sillä tavalla, etteivät he näe vanhempiaan kuin sellaisen 2-vuotiaan tunneskaalan kautta.



He eivät pysty esim. tunnustamaan vihan tunteita, koska he ihannoidessaan vanhempiaan kieltävät kaikki negatiiviset puolet. Yleensähän katsotaan, että myös niitä kuitenkin vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa löytyy.



Mitä äitiisi tulee, hän on ollut ilmeisesti henkisen pahoinpitelyn uhri. Isäsi on varmasti saanut myös paljon rakkautta.

siihen ajatukseen nykyään on päädytty, että lasten kanssa tulee aina uusia mahdollisuuksia. Eli jos jossain kehitysvaiheessa äiti ei ole oikein osannut tukea lasta, niin jos ja kun tilanne helpottuu, tulee uusia tilanteita eteen, joissa äiti voi " paikata mogat" näin sanoakseni.



Ehkä ei olisi pahitteeksi jos joskus myöhemmin, sitten kun kaverisi lapsi on (paljon) isompi ja esim. kyselee jotain lapsuudestaa, äiti voi kertoa hänelle olleensa aika väsähtänyt. En tiedä, mutta jotkut psykologit katsovat, että se (totuuden kuuleminen) voi auttaa lasta/tulevaa aikuista sitten joskus selvittelemään omia tuntemuksia.



Tietysti lapsissa on hirveästi eroja, mutta kun nyt äiti kuitenkin on pystynyt hoitamaan lapsen, vaikka ongelmía on ollutkin, niin onhan takana varmasti paljon näitä ihan riittävän hyviäkin hetkiä :) Katse tulevaisuuteen vain :) Nyt olisikin hyvä keskittyä tähän hetkeen.



Luulen, että iloinen äiti auttaa lasta parhaiten pääsemään arkuudesta eroon. Kun lapsi huomaa, ettei äidistä tarvitse ainakaan olla huolissaan, hän uskaltaa varmasti sitten olla oma itsensäkin. Vaikka vähän arempanakin :)