sammukka

varsinkin jos pelollesi ei ole mitään muita perusteita kuin " fiilis" . Tai se, että " koska se on ulkomaalainen, niin niin voi käydä, koska olen lukenut lehdistä, että jotkut miehet tekevät niin" .



Myös miesystäväni entinen puoliso pelkäsi hänen vievän lapset " jonnekin basaareihin" tai että mies pyrkisi leimaamaan tämän hulluksi ja vievän lapset. Heillä on kuitenkin ihan suhteellisen normaalisti toimiva yhteishuoltajuus, eikä tämä entinen mies, joka on mm. EU-kansalainen, ole lapsiaan minnekään viemässä tai piilottamassa.



Toki asia aiheuttaa päänvaivaa, jos mies on aina ollut epäluotettava, eikä kommunikaatio ole toiminut. Miesystäväni ja hänen entisen vaimonsa tilanteessa kyse oli lähinnä irrationaalisista peloista " siitä kaikesta, mitä voikaan sattua" .

Mustasukkaisuus on varmasti yksi hänen tunteistaan. Siihen voi kuulua kaikenlaista kateutta menneisyydestä ja siitä, että sinulla on ollut haaveita jonkun toisen ihmisen kanssa. Ja että jos perustaisitte perheen, siinä olisi jo jotain tiettyjä rutiineja mukana. Hän olisi siis astumassa tavallaan valmiiseen pöytään, jossa sitten pitäisi neuvotella kaikkien osapuolten kanssa.



Jos lähtisitte alusta lähtien liikkeelle (sinulla ei olisi lapsia), voisitte yhdessä luoda tulevaisuuden aivan täysin omilla ehdoillanne. Nyt kuitenkin sinulla on jo jotkut tavat muodostuneet, samoin lapset kantavat äitinsä kodin tapoja. Hän saattaa siis tuntea, että mahtuakseen mukaan, hänen pitäisi solahtaa tiettyyn muottiin.



Vastuu lapsista voi myös pelottaa. Vaikka sinä ottaisitkin heistä aivan täyden vastuun, hänen pitäisi kuitenkin " normaalina ihmisenä" olla toisena aikuisena - eli edes suunnilleen kypsä täysikasvuisen aikuisen malli.



Itse suostuin edes ajattelemaan aikuiseksi kasvamista oman lapsen myötä (vaikka olin jo 28v), sitä ennen sana aikuinen herätti lähinnä ajatuksia omista vanhemmista. Sekä tylsistä, rutinoituneista ja neuroottisista aikuisista, jotka itkevät viikkotolkulla jos joku 2v Viljami oppii sanomaan " vittu" . Ja käyttävät koko energiansa vuodenaikojen mukaisten unikkoverhojen vaihtamiseen masentavan valkoisessa laatikkomallisessa okt-talossa.



No niin.



Sitten vielä se, että jos hän todella lähtisi kanssasi yksiin, niin ehkä hän pelkää sen sitten olevan " menoa" . Sitoutuminen sinuun, lapsiin, koko pakettiin, perhe-elämään... on tosi suuri askel, varsinkin jos on tottunut elämään sinkkuna. Ja vaikka ei niin huimaavan villiä menoa harrastaisikaan, sellainen tietty " paino" elämään tulee lasten myötä. Tottakai kokemus on korvienkin välissä.



Jos olette seurustelleet vain suhteellisen lyhyen ajan, suosittelisin vielä jatkamaan vaikka vuoden eteenpäin. Jotta tyttöystäväsi voisi hyvin teidän perheenne toisena aikuisena, hän saattaa tarvita ensin paljon aikaa sinun kanssasi. Se vaatii sitä, että te tutustutte toisiinne perusteellisesti ja luottamus kasvaa. Älkää pitäkö kiirettä lasten kanssa, heidän sopeutumisensa ja heihin sopeutuminen on (mielestäni) helpompaa sitten, kun omat välinne ovat riittävän luottamukselliset.



Sitten kun teidän kuvionne olisi siinä vaiheessa, että oikeasti asuisitte yhdessä, voi sinullekin olla helpompaa nähdä tyttöystävä lastesi kanssa, mikäli pystyt luottamaan häneen " oikeasti" . Hänellä kun saattaa hyvinkin olla mielipiteitä kaikenlaisten asioiden suhteen ja suhteenne kannalta on ihan ensiarvoisen tärkeää, ettet koe velvollisuudeksesi suojella lapsiasi " pahalta vieraalta naiselta, jolla on kummallisia tapoja ja joka ei ymmärrä lapsia" .



Tällaisia asioita olen ainakin itse pyöritellyt mielessäni uusperhekuvioon astumisesta. Oma tunteeni ainakin on, että tässä meidän kokoonpanossa varmaan menee ainakin ensimmäiset 2v ihan tilanteeseen totuttelussa :-)

En suinkaan tarkoita sitä, etteikö totuttelun kautta lapsi oppisi tykkäämään esim mummolassa olosta jo tosi pienenäkin.



Mutta jos tarvetta ei tällaiselle yökyläilylle ole, niin vain mummolan tarpeiden mukaan dumppaaselle en näe syytä. Kyllä lapsi alkaa tykätä mummolavierailuista (jos niikseen tulee), vaikka myöhemminkin aloittaisi yöpymiset. Ja isona ei enää tarvitse juuri totutella, kun ymmärrys maailmasta ja asioista on jo toisella tasolla.

varsinkin jos on leikkikavereita.



Itsestäni muistan, että vasta kun olin koululainen, varsinkin noin 8v ylöspäin, vanhemmista erossa olo alkoi olla kiva juttu. Tunsi pärjäävänsä ja osasi alkaa suhtautua vieraisiin tapoihin liikoja äimistelemättä, eikä vähän vieraamman makuinen ruokakaan " haitannut" . Noin 10v eteenpäin aloin käydä kesäleireillä, joita odotin aina kuin kuuta nousevaa.



Siis mielipiteeni on, että 3v9kk ikäisellä on kyllä PAAALJON aikaa itsenäistyä. Onhan se paljon kivempi sitten mennä mummolaan, kun hallitsee sellaiset perustaidot kuin vessahommat, hampaiden pesun (jne), eikä yölläkään enää tule peikkoja tai äidin/isän ikävä itketä.

joko eroperhe.netiin tai suomen uusperheellisten liiton keskustelupalstalle. Etenkin suplin palstalla keskitytään uusperhekuvioihin, kokemuksia tietysti löytyy laidasta laitaan, kuten ihmisillä aina :-)



http://www.eroperhe.net/keskustelu/

http://www.stresscode.fi/forums/supli/