sammukka

mielellään jo siinä vaiheessa, kun vasta auton perävalot siintävät.

tai joka tapauksessa otimme tilaisuudesta vaarin, sekä yritimme tehdä lyhyessä ajassa " kaikki ihanat kielletyt asiat" . Kuten mennä katsomaan sitä ihanaa lelukaupan ikkunaa (vaikka pitää ylittää katuja).



Maalla varmaan on joitakin muita mielenkiintoisia, vaikka heitellä naapurin ikkunaan lumppareita, tonkia pannu-uunia, viemäreitä (tms.)



Lapsilla on käsittämätön mielikuvitus.



Itse menin kerran SUIHKUUN 20 minuutiksi (oli tolkuton krapula). Veljeni lapset, silloin 4v ja 8v, olivat maalanneet meikeillä koko huoneiston täyteen sinä aikana, kun silmä ei ollut vahtimassa. Eikä kyse ollut siitä, etteivätkö he olisi TIENNEET, ettei seinään noin yleensä ainakaan töhritä. Edes ihanalla punaisella huulipunalla.

maalata huulipunalla kaikki seinät, " laittaa ruokaa" , raapia tulitikkuja, tunkea herneitä nenäänsä, kiipeillä, putoilla... Tai se 5,5v kiusaisi pienempänsä tärviölle. Esim sulkemalla vaatekaappiin ja huutamalla, että " äiti ei tule enää koskaan takaisin" .



Näin se meni ainakin omassa lapsuudessani, jos aikuisen silmä vältti...

(palkasta puhumattakaan).



Perheet tekevät erilaisia ratkaisuja.



En oikein ymmärrä, miksi joissakin perheissä matkatyötä tunnutaan pidettävän jollain tavalla " moraalittomana" ratkaisuna? Ikäänkuin se jo itsessään olisi kannanotto " en välitä perheestäni, minä se vain matkustelen" .



Voihan vanhempi tehdä myös

- yötyötä (hereillä lähinnä klo 15/17- )

- töitä laivalla (esim viikko töissä - viikko maissa) tai lentoemäntänä

- päivystystä (esim. lääkäri)

- epäsäännöllistä vuorotyötä, jolloin suuri osa vapaa-ajasta voi mennä edellisestä työvuorosta toipumiseen (läsnäolo on ehkä vain fyysistä)



Ainoat kerrat, kun olen todella ihmetellyt yksinhuoltajaäidin uravalintaa, ovat olleet sellaisia, että äiti on ehdoin tahdoin HALUNNUT yötyön (vaikka muutakin olisi ollut tarjolla).



Työpäivinään hän on seurustellut lapsen kanssa muutaman tunnin iltapäivisin, muuten lapsi on ollut vuoropäiväkodissa.



Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, että omaa tuttavapiiriä ajatellen ehkä eniten olisin huolissani niistä perheistä, joissa äiti hoitaa lapsia kotona enemmän mielenterveysongelmiensa takia kuin siksi, että se olisi hänen mielestään mielekästä. (Kotona olevan vanhemman ongelmiin voi olla hankala edes puolison puuttua, ongelmat saattavat tulla esille kunnolla vasta kun lapsilla mielenterveydellisiä ongelmia/kehitysviiveitä).



Oleellisinta mielestäni lapsen kannalta se, että hänen vanhempansa tarjoavat hoivaa ja ovat riittävän terveitä. Näistä lähtökohdista vanhempi pystyy arvioimaan ratkaisujensa vaikutuksia riittävän hyvin, eli toimimaan kyllin hyvänä vanhempana.

Se on hankalaa.