sammukka

ja työpäivät käytetään tehokkaasti. Ohjelmaa siis aamusta iltaan ja aniharvoin on mitään firman järjestämää tai yhteisiä illanviettoja.



Viime työmatkalla hän ensin matkusti koko illan ollakseen määränpäässä yömyöhällä. Sen jälkeen kaksi hektistä päivää, toisen päätteeksi matkustus kotiin takaisin. Nukkumassa hän oli aamulla klo 5 ja töissä piti olla uudestaan heti aamupäivästä. Jos tähän väliin vielä jaksaisi ympätä juhlintaa, niin aika rautainen kunto saisi olla...



Tottakai sitä voi tilata salaa hotellihuoneeseen vaikka minkä escortin tai lähteä etsimään tietynlaista tarjontaa ilman virallista juhlintaakin.

onko siis teidän suhteessanne jotain sellaista, minkä olettaisit vielä jonain päivänä johtavan eroon? Joko niin, että itse haluaisit eroa tai niin, että mies lähtisi lätkimään?



Me olemme parisuhteessamme ennemminkin keskittyneet pohtimaan sitä, miten ehdottomasti välttäisimme sen raastavan tilanteen, jossa olisimme jo tapaamis- & elatussopimusta sorvaamassa. Mä vain jotenkin ajattelen, että jos tällaisia pyörittelisin mielessäni jatkuvasti, että " noh mites sitten tapaamiset järkätään, parillisille vai parittomille viikonlopuille" - niin se olisi kuin oman itsen aivopesua siihen, että " totta tosiaan, avioero on AINA mahdollisuus!"



Mä en nyt väitä sitä, etteikö monia asioita voi tapahtua maailmassa ja elämässä, mutta noin radikaaleista asioista on hyvä ennen kaikkea keskustella sen oman kumppanin kanssa! Niinhän te olette tehneetkin, mutta tuntuu ettette aivan kovin perinpohjaisesti ainakaan, jos olette jääneet tälle uhkailutasolle, että " kumpi saa lapset" .

Yksinhuoltoon pitää olla erityiset perusteet, mutta lähihuoltajanahan pitää olla jompikumpi vanhemmista.



Ymmärrän aivan täysin isää, joka ei halua tavata lapsiaan vain joka toinen viikonloppu hampurilaisen, uimahallin ja " 48h/kk laatuajan + 200¿/kk elareiden" merkeissä.



Aivan yhtä hyvin ymmärrän senkin, ettei äiti halua tuota roolia ottaa.

Meillä tuo miehen toinen lapsista taas on " määritelty" poikkeuksellisen vahvatahtoiseksi. Hänellä on ihan omat ongelmansa tietysti tämän suhteen.



Autismin kirjossahan on se ongelma, ettei lapsi osaa oikein hahmottaa toisten ihmisten ajatuksia, eikä hän osaa myöskään tarkastella omia ajatuksiaan, " ottaa ulkopuolista roolia" niihin. Tämä voidaan pukea muotoon " metareflektio ei toimi" - siis kun ajattelee, ei osaa analysoida sitä, miten ajattelee. Tämä ongelma on neurologisperäinen, mutta sitä voidaan kuntouttaa.



Samantyyppistä ongelmia voi kuitenkin seurata, myös silloin, vaikka lapsi käsittäisi vallan mainiosti oman toimintansa seurauksen. Asperger voi olla tahattomasti tökerö ja suorasanainen, koska ei hoksaa miltä toisesta tuntuu. Kuitenkin ihan normaali lapsi voi olla tahallisesti tökerö ja törkeä, ja tarkoituksellisesti hakea muiden ihmisten loukkaamista. Kenenkään elämä ei ole niin " täydellistä" , ettei jotain pettymyksiä olisi - ja eri ihmisillä on erilaiset taidot selvitä niistä.



Älykkyydestä on yleensä sitä " iloa" , että se auttaa ylittämään ongelmia ja parantaa ennustetta - oli vaiva psyykkinen tai neurologinen.



Me olemme miehen kanssa täydellisen ymmällämme hänen poikansa jatkuvan vihaisesta käytöksestä. Hän on aina ollut hyvin sähäkkä liikkeissään ja kärsimätön, mutta nykyään mukaan on tullut tätä negatiivista huomionhakua aika tavalla. Olenkin alkanut käymään perheneuvolassa juttelemassa ihan siinä mielessä, että saan vähän kysyttyä itselleni neuvoja, miten meillä tilannetta voitaisiin tukea.

yleensä vahvatahtoiset esikoiset tuppaavat olemaan äidissä niin kiinni (koska he ovat olleet saamassa sen äidin jakamattoman huomion), että saattavat tapella aika tavalla päästäkseen tästä " symbioosista" irti.



Ainakin tällaista olen ollut huomaavinani sisarusteni ja kavereideni lapsissa. Nuoremmat ovat saaneet vähemmän sitä samanlaista huomiota, mutta toisaalta heillä on ollut taas enemmän tilaa. Kaikissa perheissä tämä ei tietenkään päde, varsinkaan jos sisaruksilla enemmän ikäeroa. Muitakin syitä voi olla.



Muuten tuohon puheeseen keskittymisestä: Meillä on kotona sellainen 34v mies, joka ns. " neurologisesti tavallinen" , mutta ei kykene saamaan puheesta selvää, mikäli esim. TV tai radio on samanaikaisesti päällä. Muutenkin " mitä?" taitaa olla yleisin sana meidän perheessämme...