ruusutarha

Onks tilanne selvinnyt, teitkö testin? :)

Olen todella pahoillani puolestasi. Huh miten surullista. Minäkin haluan toivottaa voimia <3

Ei tää ilmeisesti voi olla ainakaan ihan hirveän paha, kun kukaan ei sitä sano, ja toivoinkin että näin olisi.

Aika paljon voi aiheuttaa huolta tää vauvan yrittämisen ja opiskelun priorisointikysymys :S

Mäkin tosiaan toivoisin tulevani raskaaksi, vaikka en tiedä onko siinä nyt sitten järkeä.

Tuntuu vaan, että oon niin monta vauvakuumetta ja vauvatonta vuotta kahlannut läpi ja vähän väliä hokenut itselleni, että sit kun oon tarpeeks vanha ja elämäntilanne on tarpeeks hyvä.

Nyt oon sit ensimmäisen vuoden opiskelija ja 25 vuotta, enkä kertakaikkiaan pysty ajattelemaan mitään muuta kuin lasta. Voisin opiskella loppuun ja aloittaa uran ja yrittää lasta sitten, mutta siihen menisi oikeastikin se 10 vuotta. Entä jos en enää tulisi raskaaksi? Jos olisi jokin uusi este? Tuntuu niin typerältä, että sitä vauvaa pitäisi odottaa 20 vuotta kun olin jo teini-iässä hirveässä vauvakuumeessa ja sen ajan päiväkirjatkin on täynnä lasten nimiä :D 

Tää vaan on mulle elämän tärkein asia, ja alan olla väsynyt sen ikuiseen lykkäämiseen koska millään muulla ei tunnu olevan enää merkitystä. Tuntuu et opiskeluihinkin olisi enemmän motivaatiota, jos olisi se lapsi joka hakea hoidosta iltapäivällä. 

Silloin kun olin 20 niin jotenkin ihmeellisesti pystyin vielä siirtää tätä, eli sanoisin että siirrä sitä jos pystyt, mut jos et pysty niin et pysty :)

Mullakin on ihan hirvittävän raastavaksi yltynyt vauvakuume, ei oo koskaan ollut näin paha, tuntuu etten selviä D: Saat kaiken sympatiani.

Toisin kuin mun, niin sun elämäntilanteesi kuulostaa täydelliseltä :)

Ei munkaan omasta mielestäni ihan peellään ole, kun rauhallista kotielämää tykätään elää ja luulisin että jotenkuten pärjättäis kuitenkin, vaikka miehellä ei olekaan koulutusta / vakinaista työpaikkaa ja mulla on opiskelu alussa. Okei, tilanne ei kuulosta hirveen hyvältä, mut en osaa nähdä sitä niin pahana kuin vanhempani sun muut varmaan näkevät, koska opiskella ehtii kuitenkin myöhemmin. Vauvaa ei voi saada milloin vain. Ja mä oon jo 25, jos pitää opiskella väh. 5 vuotta ja sit päästä työelämän alkuun niin oisin yli 30 kun voisin edes alkaa yrittää! Ja tässä tilanteessa joka hetkikin tuntuu ikuisuudelta, kun en pysty ajattelemaan mitään muuta.

Eli siis toivon sulle onnea, vaikka aloinkin avautumaan itsestäni (:D)! Toivottavasti miehesi innostuisi asiasta. Kuten sanottu, teillä olisi aiivan mainio tilanne :)