Runotyttö

[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 03:13"]

Se sanonta että "et voi rakastaa toista ennen kuin opit rakastamaan itseäsi" kyllä valitettavasti ap pitää paikkaansa...

Odotat nyt että ulkopuolelta tulee joku joka pelastaa sinut ja taluttaa kädestä pitäen ulos kotiovesta, mutta tiedät kyllä, jos olet aikuinen, että joudut itse näkemään sen vaivan ensin.

Tuntuu että sä haluat kieltää mahdollisuuden siihen että oppisit pois menneissä elämisestä. Ihmiset täällä on yrittäneet neuvoa ja kannustaa sinua, mutta palaat taas vain takaisin noihin samoihin hokemiin. Et anna muille edes mahdollisuutta, puhut yksinäsi. 

[/quote]

En ymmärrä itseäni enkä näitä tunteita. On oikeasti vaikea käsitellä.

Yritän rakastaa ja uskaltaa lähteä. Haluaisin tutustua, haluaisin rohkaistua. Ihan toden teolla.

Ahdistaa vaan, että kaikki ekana tarjoaa terapiaa. Tuntuu, että se on helppo tapa. Mene, syö lääkkeitä ja puhu tuntemattomalle pari kertaa viikossa. 

Sitä ei haluta istua vaikealla hetkellä vieressä. Sitä ei haluta tarjota kättä. Mä ajatuksissani kaipaan vaan hetken hyväksyntää kai. Koska olen aina ollut vihattu.

Mutta.. kai mä olen ärsyttävän huomionhakuinen pelle? Kai mä olen oman elämäni luuseri, josta tää paha olo johtuu?

[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 03:10"]

Joo, tämä foorumi ei todellakaan ole oikea paikka saada apua. 

Miten rakastaa itseään, jos kokee ettei kukaan ole koskaan rakastanut?

Rakkaus on teko, ei tunne - näin minulle sanottiin. Mitä jos se että hakisit apua, terapiaa, olisi ensimmäinen teko jonka voisit tehdä rakastaaksesi itseäsi....

[/quote]

Ei ehkä olekaan oikea paikka. Enempään en kykene, pelottaa liikkua.

Voin mä hiljentyä. Ainakin yritin? Vaikka metsään meni.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 03:05"]

[/quote]

Runoilin siksi, että en halunnut tätä tilannetta. En halua kuulla, mitä pitää tehdä. Mitä mun on oltava. Miten jatkettava.

Olen niin sykkyrässä. Pelkään jokaista hetkeä. Ei musta ole terapiaan yksin. Ei ole ketään, joka kädestä taluttaisi. Kotoota ulos auttaisi. 

Ehkä kaikki on oma syyni. Olenhan ollut huono lapsi. Olen ollut vihattu. Katson peiliin ja näen epäonnistumisen. Kieriskelen olossani, pilaan mahdollisuuteni.

On helppo sanoa, että mene ja tee. Kuten sanoin. Tässä mä olen. Järki ymmärtää, sydän pelkää.

[/quote]

En kyllä osaa sitten neuvoa, koska oma lapsuuteni on ollut aika paljon raaempi kuin tuo kuvailemasi menneisyytesi, olen pahoillani. Minulla oli kuitenkin peloista huolimatta päätös lähteä ja tehdä jotain, koska kotoa päästyäni olin vapaa valitsemaan kuinka elän. Joskus olen tavannut ihmisiä, jotka ovat jääneet roikkumaan suruunsa siksi että eivät raaski luopua kurjuuden kokemuksistaan. Niihin on myös vaarana kiintyä! Siksi kyllä kehoitan edes lukemaan vaikka muiden kovia kokeneiden selviytymistarinoita, että saisit erilaisen tavan nähdä sun oman tilanteesi. Et ole ainoa, jolla on ollut vaikeaa. Enkä vähättele sua, koska itsellänikin on ollut.

[/quote]

En tuossa kertonut kaikkea. En kertonut sitä, kuinka lyötiin. En sitä, kuinka luita murtui. En kertonut kosketuksesta. En kertonut siitä, kun henkeä uhattiin. 

Kaikesta en pysty vielä puhumaan.

Ehkä se on häpeä, jota koen. Ehkä se, että tunnen ansainneeni kaiken paskan enkä mitään hyvää. Minäkuva on rikottu. 

Haluan parantua ja lähteä tästä etenemään. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni 20 vuoteen vasta avasin suuni. Olen vasta matkan alussa.

Kirjoitan aidosta tarinasta, oikeasta surusta.

Olen tyttö, joka on elänyt kylmän katon alla. Kodissa, jossa ei rakkaus kasva.

Isäni on minut hylännyt, valinnut jotain muuta elämäänsä. Äiti vihannut, kolealla kosketuksellaan koskettanut ja sanoillaan satuttanut. Olen ollut kotonani vihattu. 

Olen tyttö, jota on monta vuotta hakattu ja murjottu. Olen tyttö, jonka ei annettu elää. Olen hiljaisuuden tyttö, joka ei suutaan koskaan avannut.

Tein suuren virheen, kun hiljenin. Koska ne taisivat olla askeleet tuhoon. Nyt en usko itseeni, vihaan minäkuvaani ja sisälläni kiertää.

En usko ansaitsevani ystäviä, en usko rakkauteen. En usko hyvyyteen. 

En uskalla lähteä terapiaan. Huonoja kokemuksia taustalla. Tuntuu, että ainoa ratkaisu olisi tulla rakastetuksi. Oikeasti. Jos joku edes hetken välittäisi.

[quote author="Vierailija" time="12.03.2014 klo 02:56"]

Ei kai tämä ole taas se Vettenterä ja sen jokin uusi alter ego :/

[/quote]

No en helvetissä ole! 

Uskokaa vaan. Mä olen ihan jotain muuta, vannon sen.