ronja3105

Siis mitä meinaa tässä tilanteessa aistiyliherkkyys?

No olihan tuo aika karrikoitua sanoa väkivalta, ymmärrän kyllä että kyseessä on rauhoittumisongelma. Mutta mikään ei illoissamme ole muuttunut tänä aikana. Kun tosiaan tähän asti ongelmia ei ollut. Kai tämä on sitten joku ihme vaihe. 

Heippa!

Kuulostaa hyvin samalle kuin meillä, ainakin monet asiat. Meillä vaan toinen vauva syntyy vasta puolen vuoden päästä, mutta pelkään kyllä itsekin hyvin paljon jaksamistani. 

Oikeastaan en taida osata antaa mitään neuvoa, kun en itsekään tiedä miten lapseni kanssa välillä pitäisi jaksaa. Joten ota nyt edes lohdutus vastaan; meitä on valitettavasti muitakin. Tuntuu vain itsestäkin, että kaikkien muitten lapset ovat puolet helpompia. Tai siis kiukuttelu ja huomion vaatiminen on paljon vähäisempää. Toisaaltahan lapseni on todella maailman ihanin, rakastavin ja hellin-kunhan sitten sille päälle sattuu. 

Olen itsekin miettinyt, että mitenkähän kauan tällainen hyvin aikaisin alkanut uhmaikä oikein kestää? Eihän se nyt voi johonkin kolmeen vuoteen asti jatkua. 

Itsekin koen olevani niin huono äiti, kun hermot menee tosi usein. Huudan kuin ihan sekopää lapselle, vaikka sitä lähinnä naurattaa se. Mutta itseä sitten kyllä aina itkettää. Luultavasti olen vielä herkempi nyt raskaushormonien vuoksi, mutta kauheaahan tämä silti on!

No, ei kai tässä auta kuin yrittää ajatella, että tämä on nyt vain tämmöinen vaihe elämässä. Ja että ehkä äiti ei sitten kuitenkaan koko lapsuutta vain riehu, vain ne muutamat ekat vuodet. (Joista lapset ei onneksi muista mitään..)

Tsemppiä kaikille kohtalotovereille!