RiikkaN85
Seuratut keskustelut
Kommentit
Moikka!
Minäkin taidan tänne teidän seuraan pikkuhiljaa siirtyä, vaikka yritys alkaa vasta ensi kuussa. Viimeinen päivä mulla on aika kapselien poistoon, ja siitä sitten jännäämään.
Minulla on ennestään kolme lasta, raskautunut olen helposti, mutta takana on myös yksi kohdunulkoinen raskaus jonka seurauksena minulta on toinen munanjohdin poistettu. Nyt myös eri mies mitä aiemmin, joten kyllähän sekin hieman jännitystä lisää. ;)
Mikään ei harmita, mitä en ennen lasta ehtinyt tehdä, olin lapsen saadessani 22-vuotias. Toki pysyvän parisuhteen olisin voinut koettaa ensin hankkia, mutta näin jälkikäteen ajateltuna mitään en kadu. Kaikki mitä olen halunnut tehdä tai haluan, olen pystynyt tekemään myöhemminkin.
Minä en ole ikinä bongannut ovista, enkä ole sitä koskaan sen enempää koettanut bongaillakaan. Esikoisen aikana yk7 laskeskelin nettilaskurilla millon ovis voisi olla ja siitä kierrosta tulinkin raskaaksi. Luotan siis, että ovis tulee ja että kun seksiä harrastetaan normaaliin tahtiin niin kyllä se siitä joskus tärppää. Ovistesteihin en tule tarttumaan ainakaan ensimmäiseen vuoteen! :)