Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 140: "Olen jo 58 v myös. Ystäviä kaiketi 6 kpl, kaksi lapsuudesta asti säilynyt. Mutta kuten sanoit, kuka kokee asiat mitenkin. Miesystäväni viestittelee monien ihmisten kanssa somessa ja soittelee harva se päivä ystävilleen. En edes kaipaa tuollaista, en jaksaisi sosialisoitua noin usein. "

Juuri näin. Ihmiset on erilaisia, Jokaisen, jota voin ystäväkseni tänään kutsua, olen tavannutkin vasta yli 50-vuotiaana. Ja sen tärkeimmän ja läheisimmän, kohtasin vasta kuuskymppisenä. En pidä ystävinä sellaisia, joille 2 kertaa vuodessa kertoo, mitä on tullut tehtyä viimeisen puolen vuoden aikana ja viiden vuoden välein tavataan ja todetaan, että kylläpä sulle on tullut ryppyjä ja kiloja sitten viime näkemän. Mulle ystävät on ihmisiä, jotka huomaavat jo mun viestinnästäni, että nyt ei ole kaikki ihan hyvin. Että tapa, jolla viestitän, on muuttunut. Ja he kysyvät, mikä on ja voivatko auttaa jotenkin. Mutta ihmiset tosiaan käsittää ystävyyden hyvin eri tavoin. 

Mun hyvä ystäväni on ollut jo yli 2 kuukautta sairaalassa. Joka ainoa päivä ja kymmeniä kertoja päivässä seuraan hänen mielialaansa ja muutakin meidän viestittelyssä. Koko ajan olen ollut myös tukena hänen aikuisille lapsilleen. Tänäänkin useamman kerran hänen viestejään lukiessani olen miettinyt, ollaanko menossa takapakkia ja jos ollaan, mitä voin tehdä, jotta niin ei kävisi. Mulle tällainen on ystävyyttä. Ei se, että kerran vuodessa kysytään,  ootko muuten vielä elossa. 

Mulla on kaveri, joka muutti Pohjanmaalta jo 1978 Kanadaan. Ei hän ole koskaan edes olettanut, että hänen ystävänsä olisi pysäyttäneet oman elämänsä ja jääneet odottamaan, milloin Herra Kanadalainen suvaitsee saapua taas tapaamaan Suomeen tänne jääneitä ihmisiä. Ei oleta, että edes hänen sukulaisensa pysäyttäväivivät oman elämänsä. Hän ymmärtää, että hän on se joka lähti ja sen vuoksi hänen pitää - halutessaan - sopeutua Suomeen jääneiden elämään. Eikä päinvastoin. 

Mä tutuistuin häneen 15 vuotta sitten somen kautta ja kun hän tulee käymään Suomessa, toki pyrin järjestämään pari tuntia hänelle aikaa. Mutta ei hän tule Suomeen mun tai muidenkaan vanhojen kavereidensa tai ystäviensä  takia vaan niiden vielä elossa olevien sukulaistensa vuoksi. 

Yskoisin, että suurin osa ulkosuomalaisista tulee käymään Suomessa tavatakseen omia läheisiään. Vanhempiaasn, sisdaruksiaan, kwenties kummejaan, serkkujaan jne. Ja ner vuosikymmenten takaiset ystävät jas kaverit on sitten koko reissussa aika epäoleellinen juttu Kiva, jos ehditään tavata, mutta jos ei, niin tärkeimmät ihmiset tukli kuitenkin tavatua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ulkosuomalainen täällä myös.

Itse lisään soppaan vielä sen, että ulkomailla asuessa tottuu erilaiseen, rennompaan ja vieraanvaraisempaan kulttuuriin. Oli kyse sitten ruuhkavuosiperheestä, oloneuvossinkuista tai mistä tahansa siltä väliltä, niin ihmiset kyläilevät ja hengailevat aika monessa paikassa usein ja spontaanisti. He myös näkevät vaivaa toistensa eteen eli hakevat sukulaisia, kavereita ja kaverinkavereita ja kumminkaimoja asemalta, kestittävät ym. 

Kun siitä ilmapiiristä piipahtaa Härmään pitkästä aikaa niin on vaikea ymmärtää sitä ihmisten ryppyotsaista käpertymistä, kun on se sosiaalinen elämä niin ikävästi tulee arkea häiritsemään.

Itse en jaksa välittää jos joku ei jaksa tavata, mutta tuo kuulostaa tutulta. Sellainen tietty joustamattomuus on jopa ihailtu piirre. Esim ulkomaassa, jossa asun, ei voisi sanoa että en voi tavata ku

Millaista muuten kenialainen työelämä on?  Voi tehdä hommat vähän vasemmalla kädellä ja silti työpaikka on 100% varma? Keniassa voi vaikka lääkäri sanoa, että serkkkupoika Suomesta tuli käymään, joten pidänkin ensi viikon vapaata? Keniassa toki ilmasto-olosuhteetkin on sellaiset, että eihän siellä tarvitse olla edes kattoa pään päällä. Hyvin pärjää ilmankin. Suomen ilmasto-olosuhteissa vähän eri tilanne. Pakkasella tonne ulos kuolee. En siis lähtisi vertaamaan jotain Keniaa ja Suomea.

Nro 130: "Siis kyllä minulla on ystävä, jonka kanssa ollaan tunnettu koko ikämme. Viimeksi ollaan nähty varmaan viisi vuotta sitten, kahvittelun merkeissä. Soitellaan muutamn kerran vuodessa. Ei tosiaan ole "vain kaveri". En kenenkään ystävän kanssa viestittele joka päivä tai edes joka viikko. Todelka erikoista, jos ystävyys riippuisi tuollaisista seikoista. "

Hyvä pointti. Ihmiset mieltävät ystävyydenkin eri tavoin. Jollekin ystävyyden ylläpitämiseen eriittää, että soitetaan kerran vuodessa ja tavataan kerran viidessä vuodessa. Ja edelleen ollaan kuin "sielunsiskot" ja siinä lyhyessä ajassa jaetaan kaikki se, mitä "sielunsiskous" edellyttää. Monihan mieltää ystävän ja kaverin ihan samaksi asiaksi. Joo, joku kiva tyyppi, jonka kuulumisia on kerran vuodessa kiva kuulla ja jota on kerran viidessä vuodessa kiva nähdäkin,  mutta joillekin tällainen ei ole ystävyyttä vaan kaveruutta. Mulle itselleni ystävyys on jotain paljon enemmän kuin kaveruus. 

Mulla on nyt kolhta 64-vuotiaana hyvin vähän elämässäni ihmisiä, jotka olen tuntenut koko ikäni. Ja nekin, jotka on, on mulle sukua. Yksikäån ystäväni tai kaverini sieltä 1960-luvun alusta ei ole ollut enää vuosikymmeniin elämässäni mukana. Muutama lukioaikainen kaveri 1970-luvun lopulta on, mutta ei hekään enää samalla tavalla kuin silloin, kun oltin koulussa kuin paita ja peppu. 

Jos mä laskisin ystävikseni kaikki ne ihmiset, joiden kanssa olen yhteyksissä kuten sinä, niin mullahan olisi lähes 100 ystävää. Oikeesti mulla on tällä hetkellä 3 oikeaa ystävää. Vähän aikaa sitten oli neljäskin, mutta hän alkoi vajota takaisin kaveritasolle. 

Nro 115: "Somesta olet stalkannut, mutta et nähnyt 40 vuoteen.. Kuulostat kyllä unelmaystävältä 🙈🤣"

En ole somesta stalkannut vaan lähettänyt yksityisviestejä. Joskus ollaan juteltu viestein tuntikausia, joskun vaan pikaisimmat kuulumiset varttissa. Mutta vähintään kahden viikon välein.