Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Lammas on paljastanut niin paljon tietoa itsestään, että henkilöllisyys paljastuu pian.

Kävin Lildlissä, ostin myös Abban lohipasteijaa ja voileipäkeksejä.

No mullahan on profiilissani ihan tuo linkki blogiinikin. Jokainen, joka älyää blogiini vilkaista, nopeasti selvittää, kuka olen, Itseasiassa blogistani löytyy jopa ulko-ovestani kuvia. Joten teretulemast vaan meille käymään, tarjoan ainakin kahvit, jos tuut :)

Kohta on tämäkin viikko lopuillaan. Enää 3 jäljellä ja sitten se on hasta la vista. Allekirjoitin tänään uuden työsopimuksen eli sen 0-tuntisopparin. Toimari oli vielä muotoillut sen siten, että firmalla ei ole velvollisuutta tarjota mulle töitä eikä mulla velvollisuutta ottaa vastaan töitä, vaikka firma niitä tarjoaisikin. Erittäin hyvä sopimus, koska mähän en voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Voihan reuma yllättäen pahentua niin, että en vaan enää pysty naputtelemaan näppistä. 

Eilen oli työkaverin kanssa Teams-palaveri, jossa käytiin vielä läpi firman työterveysvastaavan hommiin liittyviä asioita. Tuokin homma lankesi aikoinaan mulle, kun ajateltiin, että kun mulla on se sairaanhoitajan tausta kuitenkin, niin sopisin siihen parhaiten. Kyllä se mulle kävi eikä nyt kauheesti ole työllistänytkään, joten ei ole aiheuttanut minkäänlaista työuupumusta mulle. 

Siskoni tuli maanantaina viikoksi mökiltä kaupunkiin ja ollaan nyt tavattu joka päivä. Äsken käytiin kauppareissuilla ja koska kumpikaan ei ollut käynyt pitkään aikaan Sellossa, mentiin sinne. Kävin Suomalaisessa Kirjakaupassa nostattamassa kansantaloutta ja ostin hyvälaatuiset värikynät, akvarellivärit sekä Mindfullness-värityskirjan. Sunnuntaina mennään lähisuvun kanssa ravintolaan syömään ja juhlistamaan siskoni 70-vuotissynttäreitä. Virallinen syntymäpäivä tosin on vasta maanantaina, mutta muut kuin eläkeläisti on töissä tai koulussa, niin juhlitaan sunnuntaina. Siskoni "juhlii" maanantaina hammaslääkärissä ja tiistaina lähteekin sitten ainakin 3:ksi viikoksi takaisin mökille. 

Olen tällä hetkellä varsin positiivinen ja tyytyväinen omaan elämääni, mutta se ei poista sitä, että huoli ystävästäni vain kasvaa. Tarkistin äsken, että mä jo 6 viikkoa sitten tarjouduin maksamaan hänelle yksityisen kuntoutuksen sinne kuntoutusosastolle, missä häntä ei ole käytännöllisesti katsoen lainkaan kuntoutettu, mutta vieläkään hän ei ole ottanut tätä apua vastaan. Joka kerta, kun olen asiasta kysynyt, sanoo soittavansa sinne huomenna. Maksoin taannoin hänen noin 900 € sairaalalaskunsa ja vaikka maksukatto tulikin jo täyteen, niin sehän ei koske sairaalamaksuja vaan maksukaton jälkeen hoitopäivästä pitää maksaa 25,10 €. Ja nyt sitten hänelle oli tullut 1700 € sairaalalasku. Eikä edelleenkään pääse omatoimisesti sängystä edes pyörätuoliin. Hän oli sinne kuntoutusosastolle mennessäänkin paremmassa kunnossa kuin nyt on eli siellä on tullut pelkkää takapakkia ja vaikka hän mulle aina sanookin haluavansa vielä kotiin, niin musta tuntuu, että on jo luovuttanut. Varsinkin nyt tän heidän tuloihinsa nähden jäätävän sairaalalaskun takia ja lisäähän noita laskuja tulee eli joka ainoa päivä se 25,10 €. Mutta...jokaisella on oikeus valita. 

Vielä vähän yli 10 vuotta sitten saatoin juoda parikin pannullista kahvia päivässä, mutta sen jälkeen olen juonut kahvia lähinnä vain aamulla. Koska en herää kahvilassa, ei tule myöskään juotua aamukahvia kahvilassa. Joskus harvoin saatan tavata jonkun kaverini kahvilassa, mutta koska ollaan "palattu kasarille", niin kahvitellaan mieluummin toistemme kotona kuin mennään kahvilaan. Voi jutellakin rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vois ottaa mallia. :)



Voi myös käydä täyttämässä vähävarasen tutun kaapit. Jos on varaa siis.

Ystävälläni ei ole varaa tukea opiskelevaa lastaan, joten mä olen sitten aika ajoin avustanut tätä nuorta. Kaikki opiskelijat eivät yrityksistään huolimatta saaneet täksi kesäksi töitä ja vaikka opintolainat onkin nostettu, niin tiukkaa tekee. Vielä nyt, kun asumistukea muutettiin eikä elokuussa tullut latin latia. Ystäväni lapsi asuu avopuolisonsa kanssa (molemmat opiskelijoita eikä kumpikaan saanut kesätöitä) ja tämä puoliso on taitava ruuanlaittaja ja myös tykkää ruuanlaitosta,  mutta omat rahat riittää vain ihan peruselintarvikkeisiin. Jos antaisin rahana, niin eivät raaskisi ostaa mitään vähänkään kalliimpaa. Sen vuoksi aina silloin tällöin teen heille tilauksen, jossa on isot määrät just kaikkea peruselintarviketta, mutta niiden lisäksi myös kaikkea sellaista, mitä eivät itse raaskisi ostaa. Eivät käy baareissa, eivät polta eivätkä juo eikä ole mitään maksullisia harrastuksiakaan, niin heillä yhdessä kokkailu on mukavaa tekemistä. Ja juhlahetki, kun Cittarin kuljetuslaatikoista löytyy perustarvikkeiden lisäksi karitsan sisäfilettä, tuoretta kuhaa jne jne. En mä heille joka kuukausi tilausta tee, mutta muutaman kerran vuodessa. Olen itsekin aikoinaan ollut vähissä varoissa ja sen vuoksi tiedän, miten stressaavaa jatkuva kituuttaminen ja pennin venyttäminen on. On mukavaa ilahduttaa nuoria, jotka tykkää kokkailla ja kokeilla kaikenlaista uutta ruokapöytään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää miten Helsingissä ei nykyään enää saa palvelua suomeksi. Ei hotellissa. Ei ravintolassa. Ei kahvilassa. Itselleni se ja sama, puhun viittä kieltä ja yleensä pärjään kaikkialla, mutta mietin vanhempia ihmisiä. Ei mun 70+ vanhemmat osaa kuin suomea. Äiti aavistuksen saksaa lisäksi. Ja on mulla sellaisiakin omani ikäisiä kavereita, joita jännittää englannin puhuminen vaikka osaavatkin, ja he usein jättävät sitten menemättä paikkoihin joissa ei voi puhua suomea.

Kyllä Suomessa on saatava palvelua Suomen kielellä! En suostu puhumaan mitään muuta, jos ei palvelua raflassa suomalainen Suomessa suomen kielellä saa, lähden pois ja haen vaikka kaupasta reissumiehen.

Samaa mieltä. Vaikka työkieleni onkin englanti, vapaa-ajallani haluan puhua äidinkieltäni.