Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Kysyn: oletteko näin syksyn tullen enemmän aikaa vaakatasossa kuin muutoin? Lepäättekö paljon?

En. Mutta koska mulla on kissa ja kissan mielestä mun tärekin tehtävä heti ruuan antamisen jälkeen on toimia kissani makuualustana, niin tuleehan sitä pötköteltyä. Vuodenajalla ei ole merkitystä. 

Nro 17338: "Piti tehdä töitä että saatiin talo maksuun. Toki äitiysloman jälkeen olin vielä 2 kk kotihoidontuella+työnhakijana ja sitten tuli kutsu töihin. Ajattelin että pitkällä tähtäyksellä viisaampaa on ottaa työ vastaan.  Mummo hoiti pari vuotta jonka jälkeen lapsi perhepäivähoitoon hän on jo aikuinen eikä näytä kärsineen siitä ajasta, työssä hänkin ollut jo vuosia. "

Mun äitini oli vielä työelämässä, kun mä tein lapseni. Joten ei ollut mummoa, joka olisi jättäytynyt pois töistä lapsenlapsiaan hoitamaan. Esikoisen kohdalla mulla ei ollut kiirettä työelämään, vaikka ei ollutkaan vakipaikkaa. Siihen maailman aikaan sairaanhoitajat suunnilleen revittiin kadulta töihin. Ja teinhän mä niin äitiyslomalla kuin hoitovapaallakin keikkahommia.  Kuopuksen kohdalla taas mulla oli vakivirka, joka kyllä odotti siihen asti, että kuopus oli 3v. Mutta joo, ihmiset tekevät asioita eri aikaan, eri järjestyksessä ja eri tavalla. Mä ostin oman asunnon vasta sitten, kun kuopuksin oli jo alakoulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä välillä hieman ihmeissäni  jos mietin tätä kaikkea. Jotain ärsyttää työttömyyteni, toisia puiden istutus ja osto, kolmatta perhosista kirjoittaminen, neljättä kävely ja maisemien kuvaus, viidettä äidistäni kirjoittaminen, kuudetta musiikki, seitsemättä liian pitkät viestit, kahdeksatta se, kun joskus surullisena erehdyn valittamaan jne. Mitä vielä.

Lopputuloksena en voisi kirjoittaa mistään jos miettisin mikä kenenkin hermoille milloinkin ottaa. Tai sitten jotkut tietyt ihmiset ovat vastuussa puolesta näistä asiosta mitkä kutakin näyttävät ärsyttävän. Jotenkin hakemalla haetaan taas joku asia mihin tarttua. En itse ole arvostellut muiden elämää ja hyvin vähän olen kysellyt mitään muilta. Muutamia juttuja joskus. 

On mahdollista, että yks ärsyyntyy yhdestä ja toinen toisesta. Sitten on myös mahdollista, että on vain yksi, joka ärsyyntyy ihan kaikesta. Ei kannata välittää tuntemattomista ärsyyntyjistä. He eivät kuulu sun elämääsi, joten he ja heidän mielipiteensä ovat sulle merkityksettömiä. 

Lisään vielä tuohon aiempaan kotihoidontukea koskevaan kommenttiini, että kyllä muuten 1986 suretti, kun katselin kauppojen ilmoitustauluilla ja lyhtypylväissä valokuvia vauvoista, joille vanhemmat epätoivoisesti etsi hoitajaa. Ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta ja osa vanhemmista oli varmaan juuri näitä, joiden mielestä töissä piti käydä, vaikka se sitten tarkoittikin, että vielä kävelemään oppimaton pienokainen piti tunkea kenelle tahansa hoitoon, kuka vaan lapsen rahaa vastaan oli valmis ottamaan. Monestihan noita heittopussilapsia otti sellaiset äidit, jotka itse hoiti lapsiaan kotona ja halusivat vain vähän lisätienestiä. Sen vuoden ja 10 kuukauden aikana, kun olin esikoisen kanssa kotona, mun siskoni kaksi kertaa joutui turvautumaan mun apuuni, kun hänen lapsensa hoitaja olikin edellisenä päivänä ilmoittanut, että ei jaksakaan ottaa siskonpoika enää huomenna. Yks harvoja asioita, mistä olen yhteiskunnalle kiitollinen, on just tuo, että sain hoitaa lapseni kotona. 

Vierailija kirjoitti:

Niin. Itselleni on ollut alusta pitäen selvää että koulutus ja työ. Itse pitää elämisensä kustantaa. Kun töitä tarjottiin aina otin vastaan vaikka olisin esim. Kotihoidontuella sekä työttömänä saanut lähes saman kuin joka aamu töihin lähtemällä. En ymmärrä miten joskus on saanut valita kummin tekee. Ei ole sellaista oikeutta kenelläkään, valita tukien ja työn välillä. Työ pitää aina ottaa vastaan jos sitä on tarjolla.t  entinen työkkärin täti

Mulle taas oli itsestäänselvää, että hoidin lapseni kotona niin pitkään kuin oli oikeus hoitovapaaseen. Esikoisen aikana se oli siihen asti, että lapsi oli 1v 10 kk ja kuopuksen kohdalla siihen asti, että lapsi oli 3v. Lapsillani on 5 vuotta ikäeroa ja esikoinen on monesti sanonut, että hänen lapsuutensa onnellisimmat vuodet oli ne, kun sai olla äidin ja pikkuveljen kanssa kotona. Mun äitini oli kotiäiti ja kun olin 6v, silloin oli sen ikäisille leikkikoulu (vissiin vastasi nykyistä eskaria). Olin yhden päivän ja toista kertaa en mennyt. Onneksi äiti ei pakottanut. Mieluummin olin kotona äidin kanssa ja tein vaikka minkälaisia virikkeellisiä juttuja kuin katselin sieltä leikkikoulun verkkoaidan takaa ohikulkijoita ihan kuin joku koiratarhalle viety kapinen piski.