Reipas ja tunnollinen lammas

"Hyvä idea :) kielioppiketju vain äikänopeille, hah.

Lammas, onko tietoa, miten kauan pönttöä joutuu pitämään?"

Ei ole tietoa, kauanko joutuu pitämään pönttöä. Selviää varmaan, kun käudään hakemassa koira sieltä. Kissa varmaan katsoo, että missä hemmetin avaruudessa toi piski on oikein käynyt :D 

Koira on nyt silmäleikkauksessa ja mä kotona odottelen, milloin saa mennä hakemaan. En viitsi laittaa tiskikonetta enkä pyykinpesukonettakaan nyt päälle, vaan odotan, että ollaan ensin haettu koira kotiin. Sen jälkeen siirrynkin sitten tonne alakertaan asumaan ainakin niin pitkäksi aikaa, kun koiralla pitää olla se pönttö päässä. Enkä jätä sitä muutenkaan yksin eli kauppareuissutkin hoituu sitten Woltin kautta. 

Viime yönä nukuin huonosti. Olin vielä kahden aikaan yöllä hereillä ja sitten kello soitti 6:45. Miten voi ihminen reilussa kuukaudessa tottua siihen, että se pirun rakkine EI pirise aamulla :D Ja sitten, kun pirisee, niin ärsyttäää :D  Mutta nyt ei ole tiedossa mitään ennalta sovittua ennenkuin sitten joskus, kun taloyhtiön ilmanvaihtolaitteiden uusiminen alkaa. Alkaa joskus marraskuussa ja mun asuntoni on taloyhtiön viimeisiä eli on mahdollista, että meille ne ukot tulee vasta joulun jälkeen. Mutta ei siis herätyskelloa piiiiiiiitkään aikaan :)

Doris: En mä juttele isästä siskoni kanssa. Tai no korkeintaan jotain käytännön asioita, joita isän puolesta pitäisi hoitaa. Mun tyttäreni soittaa isälle silloin tällöin, mutta hyvin harvoin käy, vaikka asuukin ihan kävelymatkan päässä. Mun poikaani taas isä hyppyyttää samalla tavalla kuin hyppyytti muakin eli sitten, kun mä en voinut enää käydä siellä äitiä nostelemassa, isä alkoi soittaa mun pojalle. Mutta mun poika ei siis soittele hänelle eikä käy siellä kahvilla tms vaan ainoastaan tekemässä niitä hommia, mitä isä haluaa hänen tekevän. 

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään, jos keskityttäisiin hoitamaan sairauksia eikä tekemään tulosta ja tavoitella tulostavoitteiden täyttymistä. Markkinatalous ei sovi millään tavalla terveydenhuoltoon. Se on se ongelma, joka kusee koko touhun. 

1980-luvun lopulla aloin ensimmästä kertaa tympiintyä sairaanhoitajan työhöni, kun HYKS:issä johto alkoi puhua potilaista suoritteina. 

Vierailija kirjoitti:

Aiotko Lammas ottaa tuota kiitos- ja välittämisasiaa vielä esille isäsi kanssa? Mietin itse, että varmaan kysyisin ihan suoraan, koska jäisi mietityttämään sitten kun hän on menehtynyt.

Olen usein tätä miettinyt, mutta sitten tullut siihen tulokseen, että todennäköisesti saisin vaan paskaa niskaani. Pääsen helpommalla, kun en kysy mitään. Mua ei niinkään harmita se, millainen isä on ollut koko mun elämäni. Mua harmittaa se, että sisälläni joku pikkulapsi edelleenkin odottaa hyväksyntää. Olen yleensä järki-ihminen ja tiedän erinomaisen hyvin, että satutan vain itseäni, jos annan isälleni tilaisuuden vieläkin loukata mua jollain tavalla. Aikoinaan, kun äidin muistisairaus oli pahimmillaan ja mä lopulta menin työterveyslääkärille, kun mun verenpaineet oli taas jatkuvasti luokka 230/170 (mullahan on jo kerran revennyt valtimo korkeiden verenpaineiden takia j aon lääketieteellinen ihme, että selvisin siitä hengissä), lääkäri kielsi mua ehdottomasti tekemästä yhtään mitään fyysistä (kuten nostelemaan äitiä) ja myöskin käski laittaa puhelimen äänettömälle, jotta saan nukuttua. Isä sitten päiväsaikaan taas soitti ja kun kerroin isälle, että mun terveydentilani on nyt ihan oikeasti niin huono, että mä en kertakaikkiaan voi hypätä siellä jatkuvasti - päivin ja öin - tekemässä milloin mitäkin, niin isä alkoi vaan mussuttaa, että kyllä sinun nyt täytyy tulla. Sitten minäkin kimpaannuin ja kysyin isältä, kumman hän haluaa haudata ensin: lähes 100-vuotiaan vaimonsa vai nuoremman tyttärensä. Löi mulle luurin korvaan.